torstai 4. toukokuuta 2017

Synnytyskertomus 2

Meidän vauva täytti tällä viikolla jo kuukauden, joten lienee korkea aika kirjata synnytys ylös! Synnytystä ja sen onnistumista jännitin aika kovasti, edellinen synnytyskokemus oli nimittäin niin hyvä ja helpon tuntuinen, etten uskonut tämän toisen voivan mennä lähellekään niin hyvin. Paljon jännäsin myös sitä, että johtuiko edellinen helppo kokemus vauvojen pienestä koosta (A-vauva 2.5kg) ja tulisiko nyt kaikki olemaan vaikeampaa, sillä oletuksena oli suurempi vauva. Kaksosten synnytyskertomus löytyy täältä.

Synnytys antoi lopulta odotella itseään aina sinne raskausviikolle 40+6 saakka. Jo parin viikon ajan oli ollut selkeitä merkkejä, että jotain tapahtuu ja synnytys lähestyy, mutta silti heräsin vaan aina uuteen aamuun vauva mahassa. Oltiin jo kahteen otteeseen lähdössä sairaalaankin, mutta aina supistukset vaan hiipuivat ja heikkenivät. Aloin olla todella turhautunut jo odotteluun. Supistusten takia en oikein nukkunut öisin, eikä päivisinkään voinut oikein tehdä muuta kuin makoilla sohvalla. Kaikki liikkuminen ja touhuaminen aiheutti supistuksia, jotka sitten parin tunnin perään loppuivat ja väsyttivät kropan. 

Mulla itselläni oli ollut kaksi veikkausta vauvan syntymäpäiväksi. 17.3 ja 1.4. 17.päivä siksi, että olisi ollut hauska sattuma saada vauvalle samalla logiikalla oleva syntymäpäivä kuin isommille. (170417 kun isojen on 130613) kumpikin päivä meni kuitenkin ohi ja vauva oli edelleen mahassa. Paristi käytiin vetämässä illalla reippaampi lenkki tai kiipeilemässä rappusia. Isoja ponnistuksia en synnytyksen edistämiseksi kuitenkaan tehnyt, uskon enemmän siihen että vauva syntyy kun on valmis ja kroppa osaa kyllä synnytyksen sitten käynnistää ilman tapporääkkejäkin. Mutta, pakkohan ne ässät ja vadelmanlehtiteet oli kuitenkin testailla.

1.4 käytiin yhdentoista aikaan nukkumaan. Päivällä oli tullut jokunen supistus ja oltiin käyty taas kävelemässä. Olin vaan kiristänyt tahtia supistuksen tullen, mutta ei ne siitä iltaa kohden kiihtyneet. Yhtään supistusta ei telkkaria katsoessa tullut. Henkka lähti lasten nukkumaan käytyä käymään vielä salilla ja käskin sitä tuoda pitsat tullessaan, niin olisi sitten energiaa synnyttää jos lähtö yöllä tulisi. Hetkeäkään en siihen tosissani uskonut ja nää taisi olla jo kolmannet samalla syyllä haetut noutopitsat! :D

01.20 heräsin käymään vessassa, vilkaisin kelloa kuten joka yö ja totesin taas mielessäni, ettei ilmeisesti vauvaa tänäkään yönä. Huomasin kyllä, että olin herännyt supistukseen ja heti perään tuli vielä toinenkin kipeähkö. Mutta niin niitä oli tullut monena muunakin yönä. Kävin vessassa ja palasin sänkyyn. Ehdin vetäistä peiton päälle kun alavatsalla kuului ja tuntui kova poksahdus, jonka perään tunsin jotain valuvan. Naksahduksia oli mahasta kuulunut ennenkin, mutta nyt tiesin heti, että vedet ne meni. En uskaltanut nousta, koska petauspatja ja sängynvierusmatto, vaan herätin Henkan ja kerroin vesien menneen. Henkka pomppasi pystyyn heti ja totesi että aha sitten mennään! Toppuuttelin nyt kuitenkin, että tuskimpa tänä yönä kuitenkaan. Vedet vaan meni, muttei supista. Henkka siirsi maton pois ja mä hipsin vauhdilla vessaan, jonne selvisinkin ennen kunnon hulahdusta. Taaskaan ei kyllä ollut epäselvyyttä oliko neste lapsivettä vai ei, sen verran reilusti sitä jälleen tuli.

Henkka pyöri ympäri kämppää, pakkaili eväitä ja kyseli kuinka nyt edetään. Rauhoittelin sitä ja sanoin että tuskin tässä nyt kiire viel tulee ja että soitan synnärille nyt ohjeita eka. Homma oli niinkuin muistelinkin, eikä tarvetta synnärille lähtöön ollut kun supistuksia ei tullut ja vauva oli pää alaspäin. Sain ohjeeksi käydä nukkumaan ja tulla kahdeksalta tarkastukseen. Henkka soitti mun äidille ja kertoi vesien menosta ja sairaalan ohjeesta. Sovittiin että he tulisivat seitsemän aikaan poikien seuraksi. Supistuksia ei tullut lainkaan ja puhelun päättyessä kiipesinkin sänkyyn, Henkan vielä kasaillessa tavaroita. Makuulleni en kuitenkaan päässyt, sillä ensimmäinen oikeasti kipeä supistus iski silloin. Parin minuutin perään tuli heti toinen, jonka aikana oli pakko lähteä liikkeelle. Supistukset napakoituikin heti ja kellotinkin kymmenessä minuutissa jo heti kolme uutta ja tosi kipeää. Totesin Henkalle, että taitaa se lähtö sittenkin tulla ja viestitin äidilleni, että lähtekää nyt kuitenkin heti tulemaan.

Nojailin sänkyyn ja supistukset oli TOSI kipeitä. Mietin jo, että kotiinko se vauva nyt syntyy ja nojailin puuskutellen sänkyyn. Käskin Henkan soitella äidilleni, että missä he ovat. Vaikka viestini laitosta oli vasta vartti, oli tilanne muuttunut tosi äkkiä. Tuntui etten kestä enää yhtään kotona. Palkäsin, että jospa he eivät olisikaan vielä edes lähteneet! Tulossa onneksi olivat. Kävin vielä vessassa, jonka aikana äitini puolisoineen saapuikin. Lähdettiin ajamaan sairaalaan heti ja autossa supistuksia tuli onneksi vain kaksi. Kello oli puoli kolme ja tiet onneksi ihan tyhjät, joten sairaalalle ajamiseen ei kauaa aikaa mennyt. 

Henkka tiputti mut päivystyksen ovelle ja lähdin lyllertämään kohti synnytysosastoa. Matka tuntui niin pitkältä ja kertaalleen pysähdyin supistuksen tullen nojailemaan seinään. Henkka oli vienyt auton vähän sivummalle ja saikin mut kiinni ennen hissiä. Osastolla meidät otti vastaan Niina niminen kätilö, sama joka oli vastannut hetki aiemmin mun puheluun. Mentiin tutkimushuoneeseen ja Henkka lähti viemään autoa parkkiin. Mua kammotti ajatus, että joutuisin makaamaan paikallani sängysllä käyrien oton ajan. Urheasti siihen kuitenkin menin vaihdettuani sairaalavaatteet ja puuskutettuani taas ohi yhden supistuksen. Samalla kätilö kyseli mun tietoja ja toiveita synnytyksen etenemisestä. Käyrille piirtyi supistuksia tiheästi ja mä yritin vaan hengitellä niiden ohi. Päässä hoin vaan mantraa, leuka rennoksi, hengitä, syntymä on taas yhden supistuksen lähempänä. Kätilö tsekkasi kohdunkaulan tilanteen ja olinkin jo viisi senttiä auki. Henkka tuli samalla huoneeseen ja kätilö totesikin, että siirrytään suoraan saliin. Yritti saada mua vielä istumaan pyörätuoliin matkan ajaksi, mutta ilmoitin käveleväni itse. Paikallaan olo oli kaikkein pahinta ja liike tuntui edes vähän helpottavan supistuskipuja.

Salissa sain heti ilokaasumaskin käteeni ja kertauksen kuinka sitä käytettiin. Vielä ajattelin, että ehkä selviän synnytyksestä läpi pelkällä kaasulla. Seuraavan supistuksen laannuttua, ilmoitin kuitenkin kötilölle, että haluan sitten spinaalipuudutuksen ponnistusvaiheeseen. Vielä selviäisin ilman, mutten enää kohta. Kätilö halusi ottaa vielä käyriä, sillä edelliset olivat jääneet niin lyhyiksi. Se olisi tarkoittanut paikallaan makaamista sängyllä, johon en nyt kovin innoissani suhtautunut. Sainkin vaihtoehdoksi vauvan päähän laitettavan pinnin, jonka valitsinkin sitten. Seuraavan supistuksen jälkeen laitettiin pinni vauvan päähän ja samantien myös kanyyli käteen, jotta kaikki olsii sitten valmiina spinaalia varten. Samalla katsottiin kohdunkaula, joka oli avautunut jo kahdeksaan senttiin.


Ilokaasu toimi tällä kertaa hyvin, se vei pahimman kivun pois vaikka tulikin vasta 50% vahvuudella. Kätilö lähti käymään muualla ja käski soitella kelloa jos jotain tulee. Ajattelin vielä, että ei tässä mitään, ilokaasu auttaa hyvin. No eipä auttanut enää seuraavalla supistuksella. Se oli ehkä pahin kaikista ja käskin Henkan soittaa kelloa ja käskeä kätilöä soittamaan anestesialääkäriä laittamaan se spinaali. Kätilö saapuikin heti ja kertoi anestesilääkärin olevan jo tulossa ja täällä parissa minuutissa. 

Seuraavan supistuksen aikana lääkäri saapuikin ja mä odottelin jo kyljelläni sängyn reunalla. Kätilö oli ennakoinut hienosti ja oli jo valmistellut pistopaikan lääkärille. Lääkäri tiedusteli, pystyisinkö olemaan paikallani supistuksen aikana jos hän laittaa puudutteen heti. Nyökytin vastaukseksi jostain sieltä supistuksen ja ilokaasuhuurujen seasta. Pistäminen ei tuntunut, kun samalla tuli niin jäätävä supistus, että tuntui kuin koko alavartalo räjähtäisi. Puudute meni heti ekalla kerralla ja alkoi vaikuttaa jo ennen seuraavaa supistusta. Tällä kertaa, erona poikien synnytykseen, spinaali poisti pahimman kivun muttei tuntoa kokonaan. Hengittelin edelleen ilokaasua ja sen sekä spinaalin yhteisvaikutus vei oikeastaan kivun kokonaan pois. Supistukset tuntuivat vaan kevyenä paineen tunteena. 

Kätilö käski kertoa heti jos ponnistuttaa. Kerroin, että edellisessä synnytyksessä spinaali vei ponnistamisen tarpeen kokonaan pois ja jouduin ponnistamaan silloin aika sokkona. Nyt tilanne olikin eri ja ponnistamisen tarve tulikin heti tuon sanottuani. Kätilö katsoi vielä kohdunkaulan ja olinkin jo täydet 10cm auki. Sain luvan ponnistella kunhan siltä alkaa tuntumaan. Jätin ilokaasun hengittämisen ja hengittelin vaan supistusten ohi. Kerroin kätilölle, etten nyt kyllä yhtään tiedä mitä tehdä, mitään kovaa ponnistamisen tarvetta ei tuntunut, eikä kyllä oikein kipujakaan. Kätilö kehotti olemaan tekemättä mitään, vauva valui hyvin supistusten mukana alaspäin. 

Parin supistuksen jälkeen tulikin sitten kova ponnistamisen tarve. Olin kyljelläni, ponnistin ja yllättäen vauvan pää syntyikin. Itse mietin, että näinkö helposti. En tuntenut kipua, vain kovaa painetta. Toisella supistuksella syntyikin sitten hartiat kätilön avustamana. Itkuhan siinä tuli, 04.18 hän oli viimein täällä! Meidän kolmas poika oli vihdoinkin syntynyt! Kaiken kaikkiaan kaikki meni todella helposti ja kivuttomasti. Sain vauvan heti rinnalle ja kätilö rupesi odottelemaan ja auttamaan istukan ulostuloa. Vauvalla oli paljon tukkaa, pikkuiset sormet ja kova ääni. Istukkakin syntyi pienellä avustuksella ja sen jälkeen isi pääsi leikkaamaan napanuoran. Olin saanut pienen ensimmäisen asteen repeämän, jota kätilö alkoi ompelemaan. Neljä tikkiä siihen lopulta tuli. Oma olo oli tosi hyvä. Verta olin menettänyt vain vähän, eikä spinaalikaan ollut aiheuttanut mitään muita oireita kun inhottavan kutinan vatsalle ja jalkoihin. Kaiken kaikkiaan synnytyskokemus oli niin hyvä kuin olla voisi. Totesinkin jälleen, että voisin kyllä tehdä tän uusiksikin. Kipu oli kokoajan siedettävää ja tuntui että mä vein sitä, eikä kipu minua. Vauva rupesi heti hamuilemaan ja pääsikin rinnalle samantien. Imu löytyi melko heti ja siihen tissille vauva rauhoittuikin. 

Kätilö toi meille vielä aamupalaa kun odoteltiin spinaalin vaikutuksen lakkaamista, jotta pääsisin suihkuun. Meidän syödessä hän kirjasi synnytystä ylös. Synnytyksen kokonaiskestoksi kirjattiin lopulta 3h 20 min, josta ponnistusvaihe kesti kolme minuuttia. Oltiin oltu sairaalassa vain puolitoista tuntia ennen vauvan syntymää. Kätilö mittaili vielä vauvan ja siinä vaiheessa olisin varmaan tipahtanut sängystä, jos en olisi siellä niin tukevasti pötkötellyt. Vauvan syntymäpainoksi kirjattiin nimittäin lopulta 4800g! Miehenmitoissa siis tuo meidän pikkuherra. Moneen kertaan olen kiitellyt niitä metsään menneitä painoarvioita. Jos olisin tiennyt tulossa olevan lähes viidenkilon vauva, olisi ponnistusvaihe pelottanut ihan varmasti paljon enemmän! Nyt kun olin tekemässä sitä keskivertoa pienempää, en osannut pelätä repeämisiä tai vauvan juuttumista synnytyskanavaan lainkaan. Ja helpomminhan tämä vauva syntyi kuin Rasmus, joka kuitenkin oli vain 2500g painoltaan. Pituutta vauvalla oli 53cm ja pisteitä tuli 9/9.

Mä pääsin suihkuun ja vessaan ja isi pääsi ihokontaktiin vauvan kanssa. Olo oli ihmeen hyvä ja kuuma suihku mitä ihanin. Vaatteita päälle pukiessa vaan rupesi vähän heikottamaan ja palasinkin aika pian sängylle pötköttämään. Henkka antoi mulle suklaata ja makuuasento helpotti vähän huimausta ja olokin alkoi taas parantua. Seitsemän aikaan mut kärrättiin vauva paidan alla synnyttäneiden osastolle. Sairaalassa oli onneksi tilaa, joten sain ihan ikioman huoneen. Sairaalalla on taaperohuoneita, jota meillekin suositeltiin. Ratkaisu oli kyllä just oikea, sain olla vauvan kanssa rauhassa ja huoneesta löytyi tilaa ja leluja myös isommille sisaruksille. 

Multa tiedusteltiin synnytyksen jälkeen numeroarvosanaa synnytykselle ja olikin helppo arvioida se täyden kympin synnytykseksi. Mulla oli ihan täydellinen kätilö, joka kuunteli mun toiveet, osasi ennakoida ja neuvoi ja tsemppasi juuri oikeaan aikaan. Synnytys eteni juuri sopivan tahtiin, oli nopea, muttei kuitenkaan mikään syöksysynnytys. Kipu oli siedettävää, pahempaakin olisin vielä kestänyt. Kivunlievitykset onnistui tällä kertaa just eikä melkein, ilokaasu oli hyvä apu ja nyt tuntui että sen hengittäminen ihan oikeasti auttoi. Spinaali oli myös tällä kertaa ihan oikea ratkaisu, vaikkei se yleensä poista ponnistuskipua, mulla se poisti eikä ponnistusvaihe tuntunut yhtään pahalta. Tällä kertaa se ei myöskään poistanut supistusten tuntemista, mikä tuplien synnytyksessä oli niitä ainoita negatiivisia juttuja. Täyden kympin suoritus siis, josta lopputuloksena meillä on nyt ihan täyden kympin vauva ❤

Ja Henkka. Se oli taas kerran se täydellisin ja parhain tuki ja turva. Ei olisi yksin synnytyskokemus ollut läheskään näin hyvä. Koko ajan mulla oli turvallinen ja hyvä olo. Se osasi olla hiljaa silloin kuin piti, eikä möläytellyt hölmöjä. Antoi mun puristaa kättään vaikka vähän sattuikin ja teki muutenkin kaiken just niinkuin käskin. Kerran vaan käskin olla hiljaa, kun en nyt jaksa kuunnella. Tosin en enää yhtään muista mitä se silloin sanoi :D

Muutenkin tämä synnytys oli jotenkin paljon miellyttävämpi kuin tuplien. Nythän salissa synnytyksen aikana oli vain kaksi kätilöä ja me, kun poikien synnytyksen aikana enimmillään porukkaa oli 11 meidän lisäksi. Nyt valaistuskin oli hämärämpi ja vauva sai syntyä paljon rauhallisempaan ympäristöön. Tuplat syntyivät spottivalojen keskelle ja tunnelma silloin oli muutenkin kiireempi ja hektisempi. Tämä kokemus oli nyt vaan paljon parempi ja onkin ihanaa, että mulle jäi tällainen muisto siitä viimeisestä synnytyksestäni. (Vai pitäisikö vielä todeta, never say never? :D)

Ekat päivät lähti käyntiin nekin tosi hyvin. Kohtu palautui äkkiä, paljon nopeammin kuin tuplista ja maha hävisi alle viikossa. Vauvan sokereita seurattiin yli 4500g painon vuoksi, mutta nekin oli ihanteelliset koko ajan, joten vauvan ollessa 2vrk, päästiin kotiin. Alku oli toki harjoittelua ja paljon uusia asioita, mutta oon ihan ihmeissäni kuinka hyvin meillä on sujunut! Vauva on sujahtanut helposti tähän meidän arkeen ja tuntuukin kuin hän olisi ollut täällä aina!

Siinä oli mun synnytyskertomus nro 2. Jäänee viimeiseksi, joten ihan huippua että siitä jää näin hyvä muisto! Jälkitarkastus on vasta kuukauden päästä, mutta ainakin itsestä tuntuu, että olen täysin palautunut. Vatsalihasten välistä toki löytyy vielä erkaumaa, mutta muuten alan olla sellainen kuin ennen synnytystäkin. Paljon onnellisempi vain, ja nyt kolmen ihanan pojan äiti ❤

22 kommenttia:

  1. Oi että ihanaa että kaikki meni noin hyvin,piti ihan lukiessa pidätellä kyyneleitä <3

    VastaaPoista
  2. Voi että, olipa ihana lukea sun synnytyskertomus! Mielettömän ihanaa että se sujui noin hyvin ja siitä jäi hyvä fiilis! ❤️ Ja jälleen kerran tuli todistettua, että isojen vauvojen synnyttäminen voi olla helppoa. 😊 Mun vauva oli 4,4kg ja syntyi helposti. Pään kokohan se ratkaisee aika paljon. Luulen myös että se raskausajan venyminen pitkäksi tekee synnytyksestä helpomman, koska vauva kypsyttelee rauhakseltaan paikkoja valmiiksi.

    Vielä kerran paljon paljon onnea koko perheelle!! ❤️❤️

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä uskon myös samaan! Ja toisaalta siihenkin, että iso vauva vaan valuu ulospäin, pienempi voi mennä edestakaisin kanavassa. Ehkä se on painovoima joka sit jeesii :D

      Kiitos paljon! <3

      Poista
  3. Tosi ihana synnytyskertomus. Minä vain haaveilen vastaavista ja pelkään uutta sektiota. No, jos tämä Baby B olisi suostuvaisempi tulemaan, kuin isosiskonsa aikanaan ja päästäisiin sitten synnyttämään ihan oikeasti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivotaan, että tällä kertaa saat oman synnytyskokemuksen! <3

      Poista
  4. Ihana juttu, että synnytys meni noin hyvin.♥ On siinä ollut pojalla kokoa, ehkä hyväkin ettet tosiaan tiennyt sitä, niin ponnistit rohkeasti. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niimpä <3 Oli kyllä onni ettei ollut tiedossa. En olisi ehkä uskaltanut edes lähteä synnyttämään tai ainakin pelko viimeisinä viikkoina olisi ollut aika paha!

      Poista
  5. Miehiset mitat pojalla! 😊 Tässähän rupesi itsekin ihan kaipaamaan synnyttämistä, kun esikoisesta hyvä synnytys alla. Aurinkoista kevättä teidän poppoolle! 😊

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ne on hassuja noi synnytykset. Niin kamalia mutta silti niin ihania! :D
      Kiitos, sitä samaa sinnekin! <3

      Poista
  6. Ihana synnytyskertomus! <3 äää mua itkettää, miten nää vaan aina herkistääkin niin kovasti. Onnea vielä tuhannesti pienestä ihmeestä <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. muakin aina! Joku näissä kertomuksiss avaan on! Kiitos! <3

      Poista
  7. Ihana synnytyskertomus, kiitos kun jaoit tämän <3
    Muista ottaa rauhallisesti ja treenata lantionpohjaa että erkauma häviää

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. kiitos <3
      Joo, nyt otetaan tosi rauhassa, ettei isompia vaurioita jää! :)

      Poista
  8. Kuulostaa tosi hyvältä kokemukselta! Ihanaa, että kaikki meni noin hienosti. Onnea vieläkin! Poika on tosi söpö kaikissa kuvissa!

    -tyttöankka

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, hyvä fiilis kyllä jäi! <3 kiitos, hän on ihana <3

      Poista
  9. Meille syntyi myös iso poika, 4,3kg ja 53cm.. Meni 2 viikkoa yli LA. Mutta synnytys oli helppo ja paljon helpompi kun mun ensimmäinen(esikoinen 3,5kg) vaikka vauva oli suht iso :)

    Paljon onnea teille :)

    VastaaPoista
  10. Itkuhan tässä tuli😍 ihana oli lukea sun synnytyskertomus ja muistella hyvin samantapaista omaa kertomusta kahden vuoden takaa😍 mun vauva täytti tänään aamuyöstä 2-vuotta!! 💕

    VastaaPoista
  11. Olipa ihana kertomus!! Olin päättänyt, että en hirveästi lue synnytyskertomuksia, mutta olen utelias ja luen. Olen lukenut kammottavia ja olen lukenut hyviä. Toivon suuresti, että itsellänikin menisi hyvin. Vasta puolen vuoden päästä edessä, mutta nyt jo voisi ruveta edes hengitysjuttuja harjoittelemaan ja rentoutumista. Muuten aion luottaa henkilökuntaan. <3 Yrittäisin pitää vaan itseni rentona, kun siitä on sanottu olevan hyviä kokemuksia. Ja luonnollisestikin, jos on jännittyneessä tilassa niin kivutkin tuntuu pahemmilta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. mun neuvoni (vaikket niitä kysellytkään, mut kerron silti :D) on että oo vaan rennosti. Paras vinkki mitä ikinä ite oon saanut, on toi leuka rennoksi. Siihen kun keskittyy supistuksen aikana ja hengittelee vaan, niin pääsee jo pitkälle. Paniikki ei varmasti auta yhtään, toki helpommin sanottu kuin tehty. Ja se ajatus että koko ajan on vauva lähempänä syliä auttoi ainakin mua selviämään aina uudesta ja uudesta supistuksesta. Ja ehkä liikaa ei kannatakaan lukea, synnytyksen etenemistä ei kuitenkaan voi yhtään ennustaa. Kiva silti että kävit lukemassa! <3 tsemppiä kun sen hetki tulee! :)

      Poista

Kiitos kommentistasi!