sunnuntai 28. toukokuuta 2017

Kotimuskaria puusoittimilla

Postaus on toteutettu yhteistyössä PlanToysin ja Kiddexin kanssa
 ja on osa PlanToysin Brand Rep  -postaussarjaa.

Olen aina rakastanut puuleluja. Ne ovat kauniita ja kestäviä ja helppo sijoitella lastenhuoneeseen osaksi sisustusta. Pelkäksi sisustusesineeksi leluja on kuitenkin turha ostaa, joten toki puulelun pitää toimia myös lasten leikeissä. 

PlanToysiin saatiin ensikosketus tämän vuoden Lapsimessuilla, jossa tutustuttiin lasten kanssa niihin Kiddexin pisteellä. Kyseinen messuosasto oli meidän poikien suosikki ja vietettiinkin siellä hetki jos toinenkin. Kasper ihastui silloin soittimiin ja Rasmus nosturiin. Ilokseni päästiin kesän ajaksi parin muun bloggaajan ja grammaajan kanssa mukaan Kiddexin Brand Rep:iin, jossa päästään testailemaan Plantoysin uutuusleluja.

Tässä kuussa teemana oli musiikkilelut ja PlanToysin paketista paljastui ihania puisia soittimia, jotka ovatkin omiaan meidän pikku pelimanneille. Pojat tekivät heti laatikon avattuaan tiukan jaon, ananasmarakassi olisi vauvan, tuplarummut Kasperin ja banjolele Rasmuksen. Tuo jako onkin kestänyt alusta saakka, vaikka välillä soittimia toki lainaillaan myös veljelle.


PlanToysin arvoihin kuuluvat ekologisuus, oppiminen ja turvallisuus. Tuotteet valmistetaan thaimaalaisella lelutehtaalla ja tuotannossa käytetään kierrätyskumipuuta, joka ei enää tuota lateksia. Värit leluissa ovat orgaanisia ja täysin myrkyttömiä, joten lasten turvallisuus on taattu. Öisäksi ne täyttävät kaikki eurooppalaiset ja amerikkalaiset leluille asetetut turvallisuusvaatimukset. Lelujen suunnitteluprosessissa on mukana lasten kehityksen asiantuntijoita, joten lelut kehitetään aina tukemaan lasten fyysistä, psyykkista ja sosiaalista kehitystä, sekä oppimista. Lelujen valmistusprosessi on ekologinen, tuotteet valmistetaan kierrätysystävällisistä materiaaleista ja lelutehtaat on suunniteltu käyttämään uusiutuvista luonnonvaroista tuotettua energiaa.


Meillä soittimet ovat olleet päivittäisellä käytöllä saapumisensa jälkeen. Pelkäsin aluksi vähän, kuinka banjolelen kielet kestäisivät poikien jokseenkin kovaakin käsittelyä, mutta lujaa tekoa ne tuntuisi olevan. Ja toisaalta kielet ovat siimaa, joten mahdollisuus niiden vaihtamiseen on aina olemassa! Päivittäin vetäistään jos jonkinlaista musiikkikonserttia äidille ja vauvalle. Tästä syystä yksi suosikkijuttuni soittimissa on se, ettei niistä lähde ollenkaan kova ääni. Soittaminen vaatii myös lapselta aina toimintaa, eivätkä äänet synny itsestään kuten monissa muovisoittimissa. Näin kehittyy lapsen silmän ja käden yhteismotoriikka, lapsi oppii uusia ääniä, rytmejä ja sointuja. 

Banjolele on sopivan pienikokoinen lapsen käsiin ja sen käsittely on helppoa seistenkin. Ääniä voi virittää ja erilaisia ääniä syntyy niin näppäilemällä kuin rämpyttämälläkin. 



Tuplarummuilla erilaisia rytmiikoita voi tuottaa sormilla, kämmenillä tai mukana tulevilla puukapuloilla. Rumpuja voi käännellä, joten ne saa aseteltua juuri sopivaan asentoon syliin. Rumpu seisoo myös tukevasti omilla jaloillaan pöydällä. Luonnonkumisten rumpukalvojen takaa löytyy puuvillakangas, joten rummut kestävät vähän rajumpiakin otteita. 

Sitten oma suosikkini, ananasmarakassi, joka selkeältä muotoilultaan ja sopivan kokonsa puolesta sopii pieneenkin käteen. Tämä marakassi on meidän vauvankin suosikki ja vaikkei hän vielä osaakaan sitä itse ravistella, seuraa hän jo tarkasti sen tuomia rytmejä. Värit ovat kirkkaat, joten pienikin vauva näkee ne. 


Jos innostuit ananasmarakassista 
kannattaa klikata itsensä @nellienoor tilille Instagramissa, 
arvon siellä nimittäin yhden samanlaisen soittimen 
kommentin jättäneiden kesken!



Tykkäävätkö teillä lapset soittamisesta ja musisoinnista? Löytyykö leluvalikoimista jo kivoja soittimia?

2 kommenttia:

  1. Vau miten kivan värisiäkin!😊

    VastaaPoista
  2. Hauskoja soittimia! Meillä on myös yksi musisoiva poika täällä ja rummut saa kyytiä. Vaate stalkkaaja iski taas :) Poikien housut näyttää mukavilta ja pakko kysyä minkä merkkisiä?

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi!