perjantai 2. kesäkuuta 2017

KIDSCLOSET - cubus ja papu

Lastenpukijana oon aina ollut sellainen sitäsuntätäjatuota. Meillä ei suosita oikeastaan mitään tiettyä merkkiä, vaan vaatteita ostan sen mukaan mikä omaa silmää miellyttää. Laatua vahtaan toki myös, mutta aina kaupassa ei voi tietää, millaiseksi laatu osoittautuu. Aika helposti myös reklamoin, ellei jokin vaate laadultaan tai pesunkestoltaan miellytä. 

Lisäksi olen vähän sellainen mielensäpahoittaja, että jos tulee huono kokemus jostain merkistä, jää se tosi helposti katsastamatta uusia vaatteita etsiessä. Näin kävi Gugguulle, Kappahlille ja Cubukselle jo kertaalleen ja Kappahlille ja Gugguulle annoinkin jo uudet mahdollisuudet reilu vuosi sitten ihan hyvin lopputuloksin. Nyt olikin sitten vuorossa Cubus, jonka ota kolme maksa kaksi rekistä bongasin kesäksi ehkä söpöimmät vaarinpaidat (110/116) ikinä!


Olen jo vuosia ollut rakastunut minttuun niin makuna, värinä lastenvaatteissa kuin osana sisustustakin. Usein törmätessäni johonkin mintunsävyiseen lastenvaatteeseen, en vaan voi olla ostamatta sitä. Sama juttu on tän vauvanvaaleansinisen kohdalla, jota aika paljon nyt viime aikoina onkin kaupoista löytynyt! 

Edelliset Cubuksen paidat virttyivät ihan muodottomiksi ja kaula-aukot rupesivat repsottamaan jo ensipesussa. Toiseen paitaan tuli myös pesunukkaa heti. Nämä uusimmat paidat ovat nyt selvinneet jo parista pesusta ja ainakin vielä vaikuttavat ihan laadukkailta. Ja onhan nuo nyt vaan ihan järjettömän suloiset!

Ja sopivat niin nätisti Papun mustaharmaisiin legsuihin (110/116), jotka muuten ovat yhdet mun suosikkilastenvaatteista. Nämä kyseiset kappaleet nappasin fb-kirpparilta, enkä onneksi maksanut niistä täyttä hintaa. Voisin kyllä maksaa, on nää sen verran mieleiset ja pitkäikäiset, mutta kun se polvien puhkimeno.. Ei kestäneet Paputkaan meidän lasten käsittelyssä ja nyt on jo 2/3 legginseistä saaneet 1-2 reikää polviin. 

Keksisiköhän joku, millä noita housuja saisi korjattua silleen, että ne näyttäisikin kivalta? 

Kenkinä on lasten suosikkikengät, Niken Flexit, jotka pojat laittaisi jalkaansa ihan aina. Ne on ihanan kevyet, kapea lesti, matalat varret ja taipuisat pohjat. Ihan just täydelliset siis lapsen jalkaan! Niket onkin koko meidän porukan suosikit ja kaikilta meiltä löytyy melkein samanlaiset mustat lenkkarit. Isillä ja äidillä vaan Freet.

Kuvissa Kasper 
pituus 106cm paino 17kg jalankoko 28


11 kommenttia:

  1. Olen alkanut saman ikäiseltä pojaltani leikkaamaan polvista kuluneet collarihousut shortseiksi. Kelpaavat hiekkalaatikolle ja ulkona rymyämiseen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. pitääkin ehkä ruveta samaan! legginseille ei vaan oikein samaa juttu pysty tekemään! :/

      Poista
  2. Ei ole tarkoitus udella, mutta mikä Kasperin nenänvarressa/silmässä on? :o onko synnynnäinen juttu tai joudutteko vielä esim johonkin operaatioon? Vaivaako poikaa itseään?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on nestekysta, vähänkuin rasvapatti, mutta sisällä ilmeisesti jtn nestettä. On seurannassa silmäpolilla, pikkuhiljaa kasvanut tässä parin vuoden aikana. Mutta koska ei haittaa näköä, poistetaan kun Kasper on vähän isompi :)

      Poista
    2. Ok, pääasia että ei ole haitaksi :)

      Poista
  3. Ihana vaarinpaita! Pitääkin mennä ostamaan :)

    En tiedä oletko kirjoittanut aiheesta kun olen uusi lukija, mutta onko Kasperin silmässä jotain häikkää?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo on kyllä suloinen! Silmässä ei mitään häikkää ole, patti on vaan esteettinen ja poistetaan jossei poistu ennen eskari-ikää itsestään. :)

      Poista
  4. Kiva yhdistelmä tulee nuista leggareista ja paidasta. Mukava että olit laittanut postauksen loppuun lapsen kokotiedot, mutta voisiko saada mukaan vielä päällä olevien vaatteiden kokotiedot? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ne on! Nyt on lisätty vaatteidenkin kokotiedot! :) eli 110/116 ovat molemmat!

      Poista
  5. Vallan suloinen Kasper ♡ Leggareissa meillä toimii kangaspolvipaikat (Papun tyyliin)

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi!