sunnuntai 21. toukokuuta 2017

Hei me askarrellaan !

Postaus on toteutettu kaupallisessa yhteistyössä Adlibris verkkokirjakaupan kanssa. 

Meillä tykätään ihan valtavasti askarrella. Kovin montaa kehotusta pöydän ääreen ei tarvita, kun kaapista kaivetaan askartelu- tai piirrustustarpeita esiin. Askartelu ja piirtäminen on meillä nyt varsinkin vauvan syntymän jälkeen sellainen yhteinen kiva tekeminen isojen poikien kanssa. Kotiinjäätyäni oon pyrkinyt siihen, että yhdessä touhuillaan ainakin pari kertaa viikossa. 


Askartelu on paitsi hauskaa yhteistä puuhaa koko perheelle, myös lapsen hienomotoriikkaa kehittävää aktiviteettia. Meillä ainakin askartelutuokiot ovat auttaneet lasten kynänkäsittelyä, saksilla leikkaamista, sekä silmän ja käden yhteistyössä ihan valtavasti. Se on kiva ajanviete viikonlopuille ja sadepäiville sekä hauska aktiviteetti vaikka loma-ajoille.

Saatiin Adlibrikselta iso askartelupakkaus juuri sopivasti äitienpäivän alla ja lapset pääsivätkin toteuttamaan itseään erilaisten askartelujen parissa. Paketti on tarkoitettu yli kolmivuotiaille ja toimi ainakin meidän lähes nelivuotiaiden kanssa tosi kivasti. Kaikki tuotteet olivat tarpeeksi helppoja ja uusi tuttavuus helmimassa, taisi olla meidän kaikkien suosikki! Mun tekisi mieli nytkin lähteä puristelemaan sitä massaa. Paketti oli siitä kätevä, että siinä oli pakattuna kaikki tarpeellinen monenlaiseen askarteluun yhteen pakettiin. Tää olisi aika sopiva setti viedä vaikka kesäsynttäreille lahjaksi tai ihan huippu mökkituliainen lapsiperheelle.


Meille laatikosta löytyi jos jonkinlaista äitienpäiväaskartelua. Näitä oli helppo toteuttaa jopa vauva kainalossa ja yhdellä kädellä isoja poikia avustaen. Askartelujen parissa vierähti helposti tunti ja ihmeen hyvin meidän elohopeatkin jaksoivat tuon ajan paikallaan istua.


Askartelupaketin lisäksi meille saapui numeroharjoitteita sisältävät pyyhittävät tehtäväkirjat, joista erityisesti Kasper innostui. Hän on lapsista se pitkäjänteisempi, ja täyttikin kirjansa meilkein yhteenpötköön. Parastahan tuossa kirjassa on, että tehtävät tehtyään sen voi pyyhkiä puhtaaksi ja aloittaa taas alusta.

Erilaiset tehtävä- ja värityskirjat ovatkin olleet nyt kotona ollessa kovalla käytöllä. Niissä lapsia pystyy kuitenkin avustamaan helposti, vaikka vauva olisikin tissillä samalla. Tussikirjoja ei uskallettu sohvalle viedä, mutta tavallisia tehtäväkirjoja täytetään ja väritellään usein imetyshetkien lomassa. Lähelle nelivuotias kaipaa kuitenkin jo jotain pientä aivopähkinää, jota ikätason mukaiset tehtäväkirjat tarjoaakin sitten tosi kivasti.


Numerot ja laskeminen on nyt meillä kovasti pinnalla,  joten Adlibriksen valikoimista valitsin pojille vielä laskemiseen motivoivan kirjan. Kirja on tehty juuri tällaisia pieniä laskijoita varten ja sen sivut on täytetty erilaisilla ajoneuvoilla, joita lapsi sitten pääsee etsimään ja laskemaan. Meillä laskeminen päättyy vielä yhteentoista ja sen jälkeen tuleekin monta viittätoista ennen kuin siirrytään kymmenentoista lukuun, josta ei sitten osatakaan enää jatkaa. Kirjan laskutehtävät loppuvat kuitenkin onneksi kymppiin, joten tuskastumiselta on useimmiten vältytty!

Laskukirjan kaverina saatiin vielä Lastenhuoneen askartelukirja, joka on mulla ollut ikuisuuden ostoslistalla. Valikoimaa askartelu ja DIY-kirjoissa olisi ollut vaikka mitä, mutta omille askartelutaidoilleni tällainen simppeli ja selkeä kirja oli juuri omiaan. Sivuilta löytyy monta kivaa askartelujuttua, joita toivottavasti viimeistään syksyn aikana päästään testailemaan enemmänkin. Vaikka vauvankin kanssa askartelut jotenkin sujuu, pitäydytään mielummin noissa helpoissa askarteluissa, kunnes kädet ovat taas kokonaan vapaat.

Ihan tavallista satukirjavalikoimaakin Adlibriksessä on valtavasti ja meillekin saapui sieltä yksi suosikkikirjasarjani kirjoista. Kaikki ehkä muistavat omasta lapsuudestaan nuo Tammen kultaiset kirjat, joita edelleen on myynnissä! Mua ilahdutti erityisesti tämän Richard Scarryn Kultainen Kirjasto -kirjan sisältämä tarina Pekka ja pupu lääkärissä, joka oli lapseni mun suosikkisatuni. Nyt saan lukea sitä myös omille pojilleni muiden ikivihreiden tarinoiden lisäksi.

Jos askartelukaappi tai kirjahylly kaipaa täytettä, kannattaa nyt klikkailla itsensä Adlibrikseen, sillä alennuskoodilla POJAT10 saat -10% alennusta ihan koko valikoimasta! Mä suosittelen erityisesti tuota askartelupakettia, sekä noita tehtäväkirjoja! Ihan huipputuotteet! Alennuskoodi on voimassa aina 30.6.2017 saakka.





Yhteistyössä ADLIBRIS

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!