tiistai 25. huhtikuuta 2017

Ihanille naisille - Dove Nourishing Secrets


Sanotaan, että raskaus on naisen parasta aikaa. Ja onhan se upeaa. Se kun tunnet ne pienet potkut, kasvatat pientä ihmistaimea sisälläsi ja sitten lopulta pitkän odotuksen jälkeen saatat hänet maailmaan. Ihanaa ja upeaa aikaa, mutta raskasta keholle. Harva selviääkään raskaudesta ja synnytyksestä ilman mitään jälkiä tai merkkejä kropassaan. Vauvan synnyttyä alkaa usein pitkä palautumisprosessi, sanotaanhan, että palautuminen kestää yhtä kauan kuin raskauskin. Yhdeksän kuukautta. Oman palautumiseni alkutaipaleilla on olleet mukana Doven Nourishing Secrets -uutuustuotteet ja tämä postaus on toteutettu kaupallisessa yhteistyössä Doven kanssa. 


Muistatte ehkä, kuinka viime kuussa haastoin teitä ja muutamia bloggaajia kertomaan kehuja edes yhdelle ihmiselle päivän aikana. Tuossa postauksessa lupailin, että tulen kertomaan näistä Doven uutuustuotteista vielä myöhemmin. Nyt nuo tuotteet ovat jo kuukauden verran olleet säännöllisessä käytössä, joten on aika kertoa omista suosikeistani vähän tarkemmin. 

Doven ideologia siitä, että jokainen keho on kaunis ja ihana lämmittää tällaisen vastasynnyttäneen mieltä kovin. Vielä on kuitenkin hyvin epävarma siitä omasta muuttuneesta kropasta, jossa oikein mikään ei ole tuttua. Vatsa on vielä venyneen ja pehmoisen näköinen ja tuntuinen, hiuksia lähtee normaalia enemmän ja hormonit pistävät mieltä ja päätä sekaisin vähän lisää. Tässä myllerryksessä onkin ihana, että jokaisella suihkukäynnillä Dove muistuttaa minun olevan täydellinen juuri tällaisena. 

Doven Nourishing Secrets -uutuustuotesarjaan kuuluu tuotteita neljässä eri tuoksuperheessä. Avokadon ja calendulan tuoksuinen Strengthening Ritual, lotuksen ja riisiveden tuoksuinen Glowing Ritual, laventelin tuoksuinen Thickening Ritual sekä oma ykkössuosikkini kookoksen tuoksuinen Restoring Ritual. Tuoksuperheistä löytyy niin shampoot, hoitoaineet, suihkugeelit kuin kosteusvoiteetkin ja kaikki samassa tuoksussa. Näiden avulla suihkuhetkistäni onkin tullut ihanan tuoksuisia!

Jos raskaus onkin mullistavaa aikaa, on sitä tämä pikkuvauva-arki myös. Varsinkin nyt, täysimettävänä äitinä, olen ihan täysin kiinni vauvassa. Tämä toki hyvässä mielessä, onhan imetyksen onnistuminen ollut isona toiveena koko raskaus ajan. Suihku onkin viime aikoina ollut ainoa paikka, jossa olen saanut olla ihan yksin ja rauhassa. Nauttia vaan uutuustuotteiden huumaavasta ja rentouttavasta tuoksusta ja antaa kuuman veden suihkuta iholle. Pieni irtiotto arjesta ja lapsista tekee niin hyvää, vaikka se olisikin vain se viisitoistaminuuttinen suihkussa. 

Olen nyt kuukauden aikana testaillut kaikki Doven uutuustuoteperheen tuotteet ja suosikeiksi on valikoitunut avokadon tuoksuiset shampoo ja hoitoaine sekä kookoksen tuoksuinen kosteusvoide. Avokadon tuoksuiset Strengthening Ritual -sarjan tuotteet lupailevat myös ehkäistä hiustenlähtöä, mikä taitaa vaivata vähän joka toista synnyttänyttä. Ainakin itselläni hiuksia lähtee nyt raskauden jälkeen paljon enemmän, joten toivotaan tämän tuotteen tehoavan myös tuohon vaivaan! Kolmas suosikkini, joka onkin lähes päivittäisessä käytössä, on kookoksen tuoksuinen Restoring Ritual -sarjan kosteusvoide. Rakastan kookoksen tuoksua ja se yhdistettynä nopeasti kuivuvaan ja ihon pehmoiseksi tekevään kosteusvoiteeseen on kyllä ihan ehdoton kymppiplus-tuote! Tätä olenkin käyttänyt varsinkin vatsan iholle lähes päivittäin ja ainakin tuntuu, että iho alkaisi taas löytää sen hetkellisesti kadotetun kimmoisuutensa.



Onko teille Doven Real Beauty -mainokset tuttuja? Muistatteko ne jo vuosia pyörineet mainokset ihanista ja erilaisista naisista? Haluaisitko itsekin päästä testailemaan näitä Doven uutuustuotteita? Nyt instagramin puolella @nellienoor on kilpailu, jossa yksi onnekas voittaa 50€:n arvoisen Doven tuotepaketin. Eli sinne vain osallistumaan!


Yhteistyössä DOVE

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!