keskiviikko 8. helmikuuta 2017

10 + 1 blogisuosikkiani

Mä löysin blogit tuplien odotusaikana. Omani aloitin jo siitä haaleasta plussasta silloin syksyllä 2012, mutta vasta sitten keväällä jäätyäni vuodelepoon, saapuivat muut blogit arkeeni. Tuplien vauvavuotena oma blogi sekä ne silloiset suosikkini olivat ihan valtava voimavara, josta ammensin niin vertaistukea kuin tallensin niitä lasten vauvamuistoja muistiin. 

Suosikit ovat vuosien varrella muuttuneet. Osa on pysynyt samana, osan olen löytänyt myöhemmin uudelleen ja osa on vain kadonnut jonnekin. Töissä käydessä, ei aika riittänyt lukemiseen ja seuraamiseen, joten blogitkin väkisinkin jäi. Nyt kuitenkin, kun mun asemapaikka on päivätpitkät sohvalla ja aikaa vaikka kuinka, on blogit tulleet takaisin. Ja veikkaampa, että vaikka tämä arki tästä pian muuttuu hektisemmäksi, tulevat blogit jälleen kulkemaan mukana vauva-arjessa. On niistä vaan niin iso ilo. Niin henkisesti kuin visuaalisestikin.

Nyt halusin jakaa omat suosikkini teillekin, josko näistä joku muukin löytää uusia suosikkeja! Nämä ei ole missään järjestyksessä, sillä en vaan olisi sellaista osannut muodostaa!


Kaimani Nellin kirjoittama blogi, jossa seurataan tiiviisti kevätvauvan odotusta ja seurataan taaperoikäisen isoveljen kasvua.

Parasta: Monipuolisuus. Nelli kirjoittaa arjesta, niin Lucan touhuista, odotuksesta kuin kasvatuksestakin. Löytyy sisustusjuttuja, reseptejä ja ihan vaan hölynpölyä.

Lue ainakin: Raskausviikkopostaukset! Nellillä vaihtuu viikot aina maanantaisin kuten minullakin, siellä tullaan vaan jokunen viikko perässä. Viikottaiset raskauspostaukset ovat ihania paitsi kuvien puolesta (en muuten tajua miten Nelli voi näyttää niin hehkuvalta jokaainoassa kuvassa!) myös tekstin, niiden avulla itsekin viimeistään muistan, että hei mullakin vaihtui raskausviikko!




Hanna kirjoittaa valokuvauspainotteista blogia, jossa kuitenkin seurataan ihan tavallista lapsiperhearke. Mukana pikkupojat 3v ja 3kk.

Parasta: Valokuvat! Hanna on lahjakas kuvaaja ja se näkyy blogin kuvista. Jossei blogista muuta lue, kannattaa kuvat ainakin selailla läpi!

Lue ainakin: Kirppislöytöpostaukset. Mä en vaan käsitä, että miten Hanna tekee sellaisia löytöjä kirppareilta! Käydään ihan samoilla kirppiksillä ja silti Hannan löydöt on aina niin upeita kun mä bongaan korkeintaan yhden t-paidan..



Iina kirjoittaa lifestyleblogia arjestaan kahden pikkutytön, masuvauvan ja aviomiehen kanssa. Iinan blogi on ollut mulle pitkään tuttu, mutta lukemaan sitä aloin vasta nyt raskausaikana. Iina nimittäin elää aika samanlaisessa elämäntilanteessa kanssani, heidän keskimmäinen on samanikäinen poikien kanssa ja raskaudet meillä etenee muutaman viikon erolla! Niin ja sielläkin tulossa on kolmas lapsi!

Parasta: Tiivis postaustahti ja monipuolisuus. Ihan parhainta Iinan blogissa on sen tiivis postaustahti! Melkein päivittäin blogista löytyy uutta luettavaa, joka ei suinkaan tunnu väkisin väännetyltä vaan on aina laadukasta. Blogin monipuolisuus, asiaa kasvatuksesta, kodista, isommista lapsista, ruuasta, raskaudesta.. Ihanan monipuolinen kattaus kaikkia osa-alueita!

Lue ainakin: Reseptit! Nämä on ihan loistavia, aina tarpeeksi helppoja, jotta ne voi tehdä lastenkin kanssa, mutta silti erilaisia ja hyvin usein kasvisruokia! Tsekkaappa vaikka viimeisin tortillat ja hunaja-seesamipaahdettu juusto !




Täältä löytyy toinen kaimani Nelli joka kirjoittaa valokuvauspainotteista blogia, jonka päätähtinä valloittavat 2016 syntyneet kaksoset.

Parasta: No ne valokuvat. Ja se että niitä on PALJON! Monesti selaan Nellin kuvat vain läpi, jos aika ei riitä lukemiseen ja palaan sitten tekstin pariin paremmalla ajalla. Kuvat ovatkin blogin suola, niin valloittavia otoksia paitsi tuplista, myös taloista, maisemista, arjesta ja kodista.

Lue ainakin: Tuplien vaatepostaukset. Siis tämä parivaljakko on vain niin järjettömän valloittava! 



Toinen monikkoperheblogisuosikkini, joka on muuten blogi, jota olen seurannut aina sieltä keväältä 2013 saakka! Blogia kirjoittaa Nanna 2013 syntyneiden poikien äiti.

Parasta: Sama elämäntilanne. Nannan pojat ovat lähes samanikäisiä kuin meidän pojat, joten kehitys tuntuu siellä ja täällä menevän ihan samaan tahtiin. Kaikkein parasta vertaistukea meidän arkeen tulee ehdottomasti tästä blogista, koska kaksoset. 

Lue ainakin: Poikien refluksi. Nannan pojat syntyivät pikkuisina keskosina eikä alku ollut ihan helppo. Refluksipostaus on ihan parasta vertaistukea samasta vaivasta kärsiville. Muutenkin pikkukeskosten ja keskoskaksosten vanhempien kannattaa käydä lukemassa Nannan postauksia poikien alkuajoilta! <3



Emmin blogin löysin jo joskus poikien taaperovuosina, Emmillä on melko samanikäinen Milton-poika sekä vajaan vuoden ikäinen Mina-tyttö, joiden edusottamuksia blogissa seurataan. Nyt isona osana on myöskin perheen omakotitalo, jota tiiviisti remppaillaan!

Parasta: Arki. Emmi kirjoittaa ihanasti siitä tavallisesti kahden lapsen arjesta. Saan Emmin jutuista hirveästi vertaistukea ja Miltonin kehitystä on erityisesti mielenkiintoista seurata, onhan hän samaa ikäluokkaa omien poikieni kanssa. 

Lue ainakin: Remppapostaukset! Nää on ihan parhaita ja odotan jo niin että saan nähdä valmiin kodin! Haaveilin itsekin jossain vaiheessa että ostetaan vanhempi talo joka sitten rempataan lattiasta kattoon. Ehkä siksi Emmin projektia on niin huippu seurata! Ja lastenvaatejutut myös. Emmi aloittelee juuri Noshedustajana ja kovasti odottelenkin että sen myötä blogiin tulee vielä lisää niitä huippuja lastenvaatepostauksia!



Tiinankin blogi olen seuraillut niin pitkään kuin muistan, Tiinahan on mammakavereitani JOensuun ajoilta. Vaikka yhteyttä ei enää pidetäkään, tulee Tiinan ja blogissakin näkyvän Eetun arkea seurattua tiiviisti. Tiinan blogi on paitsi lapsiperhearkea, myös liikuntaa ja terveellistä ruokaa. 

Parasta: rehellisyys. Tiinan blogi on yksi rehellisimmistä blogeista jota tiedän. Siellä puidaan niin ilot, surut kuin ärsytyksen aiheetkin ihanaan Tiinamaisen pippuriseen tyyliin! Lapsettomuuspostaukset puhuttelevat itseäni varsinkin paljon ja luulen monen muunkin saavan niistä vertaistukea omaan elämäänsä.

Lue ainakin: Treenivinkit. Tiinalta löytyy iso liuta treenivinkkejä niin lapsen kanssa toteutettavaksi kuin omiin kotijumppiinkin. Tiina on mun ehdoton idoli, mitä tulee leikkipuistojumppiin, Tiinan esimerkin myötä heitin muiden ajatukset nurkkaan ja aloin itsekin tehdä askelkyykkyjä hiekkiksen laidalla! :D



Aijan blogi on yksi uusimpia tuttavuuksia ja vaikka tiesin blogista aiemminkin, onhan kumpikin blogattu saman blogikodin alla jo pitkään, vasta Aijan toisen raskauden aikaan löysin blogin lukulistoilleni. aijalla on nelivuotias Olivia tyttö ja puolivuotias Samuel-poika. 

Parasta: Arki. Aija kirjoittaa aivan ihanalla tavalla lapsiperhearjesta, niin niistä ihanista juhlajutuista kuin niistä ei niin ihanistakin äitiyden ja lapsiperhearjen varjopuolista. Aijan blogi onkin ihana sekoitus söpöä, kaunista ja ihanaa sekä realismia. Täältä ammennan varmaan eniten sitä kuuluisaa vertaistukea, Aijalla on nimittäin taito kirjoittaa blogiinsa just ne mun ajatukset! :D Laadukkaan tekstin lisäksi ihanat kuvat (joita niitäkin muuten on paljon) tekevät tästä blogista yhden tän hetken suosikeistani.

Lue ainakin: Tämä postaus.  Linkkasin tämän aikanaan blogin facebookkiinkin, niin taitavasti kirjoitettu, niin totta ja niin hauska. Niin samaistuttava. Parasta Aijaa! 



Lauran blogi on myös niitä pitkäaikaisimpia seurattaviani. Aina sieltä Lauran blogin alkuajoilta olen mukana roikkunut, onhan Lauran esikoinen samanikäinen poikien kanssa! Lauran blogi on ehkä eniten äitiys- ja vanhemmuusblogi näistä kaikista suosikeistani. Lauran ammatti näkyy postausten takaa ja onkin ehkä yksi syy miksi postaukset on niin koukuttavia!

Parasta: Kasvatuksellinen näkökulma. Lauran blogissa parasta on ehdottomasti teksti. Laura kirjoittaa äitiydesta ja vanhemmuudesta asioiden oikeilla nimillä, kaunistelematta ja justniinkuin ne ovat. Ajankohtaisia aiheita, arkea ja äitiyttä ne on ehdottomasti tän blogin juttu!

Lue ainakin: Kaikki mielipidepostaukset, aloita vaikka viimeisimmästä älypuhelinpostauksesta. Vaikken läheskään aina ole samaa mieltä Lauran kanssa, en onnistu provosoitumaan postauksista. Lauralla on kiva tyyli kirjoittaa mielipiteensä, selvästi mutta kuitenkin ilman liikaa paasaamista!



Miiankin blogi taisi päätyä aktiiviselle lukulistalleni siinä vaiheess akun Miia odotti poikaansa Remua. Miian blogi on monipuolinen äitiysblogi, jossa leivotaan, seurataan Remun ja Ruun kasvua ja kehitystä, sisustetaan kotia ja hei joko sanoin leivotaan?

Parasta: No ne leipomukset! Ei vaan, nekin on kyllä herkullisia, mutta eniten tykkään tässäkin blogissa siitä arjen sillisalaatista. Kaikkea sopivasti, kivasti kirjoitettuna ja ihanilla kuvilla höystettynä. Miia kirjoittaa kaiken lisäksi ihanan rehellistä tekstiä, johon on helppo itsekin äitinä samaistua!

Lue ainakin: Vinkit miehelle synnytykseen.  Parhain synnytysaiheinen postaus mitä olen varmaan koskaan lukenut. Ihan huippu! Ja no ne kaikki kakkureseptit. Mulla ainakin on suosikeissa liuta odottelemassa :D



Sitten se +1


Peggy kirjoittaa ruokablogia, joka on jo pitkään ollut yksi suosikeistani. Täältä haen aina vinkit ja inspiraatiot meidän herkkuruokiin. Reseptit on helppolukuisia, ei aina helppoja mutta useimmiten tarpeeksi simppeleitä. 

Parasta: Monipuolisia ruokia ja herkullisia kuvia. Peggyn instaa tulee syötyä aina silmillä ja muutenkin blogikuvat ovat ihanan herkullisia!

Lue ainakin: Tai kokeile ainakin broileributtyt. Ihania, ihan mun ykkössuosikkeja viikonloppuherkkuruuista. Näitä pitääkin kokkailla ehkä jo tänä viikonloppuna! <3




Löytyikö samoja suosikkeja tai bongasitko uusia? Pitäisikö mun suosikeista löytyä mielestäsi joku, jota ei nyt tullut mainittua? Linkkaa ihmeessä, uutta luettavaa on aina kiva saada! 

13 kommenttia:

  1. Hei, kiitos! Tämä postaus tuli enemmän, kuin tarpeeseen. Mulla on lukulistalla noin kolmekymmentä sisustusblogia, mutta olen jo vähän aikaa kaivannut lukulistalle perheblogeja. No tässähän niitä tuli kertaheitolla yhdeksän. Iinan blogi on ollut lukulistalla jo vuoden päivät. Ja pakko kertoa, jos et jo huomannut, Iinan instagrammia seuranneena tiedän, että heidän kuopuksensa syntyi tuossa toisssapäivänä. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla! :)
      Joo bongasinkin saman instasta juuri julkaistuani tän! Ihanaa! <3

      Poista
  2. Ihanaa, kiitos Nelli! Ilo kuulua sun lukulistalle! <3 Vertaistuki on kyllä mieletöntä ja tulee tarpeeseen. Sitä saan sun blogista aina, kiitos siitä! :)

    VastaaPoista
  3. Oi ihana Nelli kiitos maininnasta <3. Mieluusti näin sinuu sillon ku asuit Joensuussa,toivottavasti nähdään vielä joskus :)

    VastaaPoista
  4. Kommentoin varmuudeksi uudestaan, kun en oo varma sekoilinko ekan kommenttini kanssa.. mutta siis kiitos ihana! <3 Tää kyllä piristi mun suh huonosti alkanutta päivääni. Sun blogi kuuluu myös omiin lemppareihin ja varsinkin nyt on ollut kiva seurata raskautta, kun täällä tosiaan perässä tullaan vain parin kuukauden viiveellä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, eka ei kyllä tullutkaan!
      Raskausjutut kyllä yhdistää! Ja niitä on vaan niin ihana lukea! <3

      Poista
  5. Oi ihana nelli kiitoskiitoskiitos kauniista sanoista!!!<3

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi!