tiistai 26. huhtikuuta 2016

Kolme menee siinä missä kaksikin


Mun on myönnettävä, etten lainkaan usko tuohon juuri kirjoittamaani otsikkoon. Kaksi ei mene siinä missä yksi, kolme ei mene siinä missä kaksi eikä neljä mene siinä missä kolme. Kahden kanssa jutut voi tuntua yhtä sujuvilta kuin yhden kanssa tai neljälle kokkaa ruuan siinä missä kolmelle. Mutta ei se silti ole sama.

Ja suoraan sanoen, mun mielestä se on vähän loukkaavaa ja ylimielistäkin sanoa näin. Vähän kuin kertoisi, että koti pysyy siistinä itsestään, kaksi vanhempaa on sama kuin yksi ja että jaksaminen on asennekysymys. Mikään näistä ei mun mielestä mene näin. Mutta ei sen silti tarvi olla iso juttu. Kahdessa lapsessa on tekemistä enemmän kuin yhdessä, kotia pitää siivota ja kaksi vanhempaa tekee arjesta helpompaa. Hyvällä asenteella elämä maistuu paremmalta, niistä vastoinkäymisista ja harmaista aamuista huolimatta.

Kaksi lasta ei kuulukaan olla yhtä helppoa kuin yksi, eikä kolme yhtä helppoa kuin kaksi. Ei kukaan kuitenkaan sano, että yhden äiti olisi jotenkin huonompi tai heikompi kuin kahden. Tai kahden huonompi kuin kolmen. Moni juttu tässä elämässä on valintoja ja niin se vaan on tietyiltä osin myös lasten määrä. Jos haluaisin, että mun elämä olisi superhelppoa ja saisin tehdä kaikki päätökseni puhtaan egoistisesti, ei meillä varmaan olisi lainkaan lapsia. Mutta en mä, tai tuskin kovin moni muukaan halua tässä maailmassa yksin olla. Mä olen aina tiennyt haluavani lapsia. Kaksi tai kolme. ehkä neljäkin. Ihan sama miten vaikeeta se on, mutta lapsia mä elämääni haluan. 

Se että kaksi menee siinä missä yksi on kuitenkin ihan yhtä puppua, kuin että kympillä saa ostettua kahdenkympin paidan. Mä törmäsin eräässä blogissa hyvään viittaukseen siitä, että kaksi voi välillä tuntua puoleltatoista. Siltä se musta enemmän tuntuu. Se kuvastaa hyvin sitä, ettei kaiken tarvi olla tuplavaikeeta ja kauheeta ja hirveetä, vaan se lisähaaste ja työ voi oikeasti välillä olla vain puolikas. Ja sitä se kahden kanssa parhaimmillaan on. 

Et sä kahden lapsen kanssa selviä yhdellä vaipanvaihdolla, syötöllä tai nukutuksella. Mutta sä voit vaihtaa ne vaipat liukuhihnalla, valmistaa ruuan kerralla ja nukuttaa ne nappulat kerralla yhteen huoneeseen. Kahden kanssa sä teet kompromisseja, lasket rimaa ja oiot. Mutta toisaalta saat ne kaikki ilot kuitenkin tuplana. 

Kun meillä mietitään ajoitusta seuraaville lapsille, ei mulla hetkeäkään käy mielessä, että tämä meidän meininki jatkuisi tällaisena kuin nyt, eikä mikään muuttuisi. Lisää tekemistä tulisi aivan varmasti. Mutta ei se ole huono juttu. Se on lisää täytettä tähän meidän nykyiseen elämään. Hyvässä ja pahassa. 

Mä ajattelen näin. Mun mielestä on ok, välillä jopa todella tarpeellista sanoa ettei jaksa. Tai että on vaikeeta, rankkaa ja hankalaa. Väsyttää ja lapset ärsyttää. Se on miljoona kertaa parempi sanoa ääneen kuin pitää sitä kuorta ja esitystä päällä, että kaikki on ihanaa ja upeaa. Koska ei se koskaan aina ole. Mä todella välillä vihaan noita rakkaita lapsiani. Mua välillä ärsyttää niin järjettömän paljon niiden käytös, että jos oikeasti antaisin palaa, saisin varmaan kevyesti yhden asunnon palasiksi. Mutta se on ihan fine. Mä itse jaksan paremmin kun sallin itselleni ne negatiivisetkin tunteet. Mä olen välillä ihan paska mutsi, mutta mä olen sitä, jotta mä sitten taas toisinaan olen niin pirun mahtava ettei tosikaan. Ja mä oikeasti uskon, että mun lapsista kasvaa parempia ihmisiä, kun ne välillä näkee että äidilläkin pinna palaa ja jossain ihan oikeestioikeestioikeesti menee se raja.

Kaksi ei mene siinä missä yksi, eikä kuulukaan. Kahdesta saa kaksinverroin ihanuutta, joten onhan se loogistakin että sieltä tulee kaksinverroin sitä työtä. Mutta välillä on tosiaan niitä hetkiä, kun yksi tuntuu puolikkaalta. Niitä hetkiä, kun juot kahvia kuumana luet sähköposteja ja siivoat keittiötä. Ja ne lapset leikkii kaksi minuuttia riitelemättä keskenään. 

Mitä mä tällä yritän sanoa on se, että saa olla itselleen armollinen. Ei kaksi lasta oo sama kuin yksi. Mutta kaksi voi olla yhtä kivaa kuin yksi. Sä voit olla ihan yhtä hyvä äiti kahdelle kuin oot yhdelle. Jopa parempi, sillä kaksi lastahan opettaa sulle äitiydestä ja vanhemmuudesta koko ajan enemmän kuin yksi. 

Mä luin tänään kolme hyvää postausta tästä samasta aiheesta. Lukekaa tekin.

"Kaksi lasta ei mene siinä kuin yksi" KUN HAAVEET MUUTTUVAT TODEKSI

12 kommenttia:

  1. Ihana postaus! Joo, ei kolme mene siinä samassa kuin kaksi.
    Mukavaa ja aurinkoista vapun odottelua!

    VastaaPoista
  2. <3 Hienoa, että on muitakin epätäydellisen täydellisiä tuplaäitejä. Veit varpaat suusta. ;)

    VastaaPoista
  3. Riippuu niin paljon sinusta itsestäsi ja myös lapsista kuinka helppoa on selvitä arjesta.
    Meillä lasten ikäero on vuosi ja kahdeksan kuukautta ja kasvoivat kyllä yhdessä. Mulle oli itsestäänselvyys, että haluan lapset mahdollisimman pienellä ikäerolla.

    VastaaPoista
  4. Mä oon niiiiin alkanu vihata tuota sanontaa....!!! Lapset on yksilöitä ja jokaisella on omat tarpeensa, ei niitä voi niputtaa.
    Argh, oikein sydän jyskyttää, kun joku menee laukomaan tuon.:D
    Ite välillä mietin, että miten HELPPOA oli silloin kun lapsia oli vain kaksi. Tai ennen toista mietin, että kun oli vain yksi. Jokainen lapsi tuo ison lisävastuun elämään, ei siitä pääse yli eikä ympäri. Tietty ei tätäkään pidä mennä muille huutelemaan, että "helppoahan sulla on kun on vain yksi lapsi". No ei se sitä meinaa, kun kokemus omien lasten kanssa elämisestä tuo sitä varmuutta ja taitoa. Eipä sitä samaa kokemusta ja "meriittiä" olis itelläkään, jos lapsiluku olisi jäänyt siihen yhteen.:D

    VastaaPoista
  5. Tosi hyvä postaus! Koen välillä loukkaavana kun minulle/meille sanotaan, että teillähän on vasta yksi lapsi, odotapa kun niitä on kaksi tai kolme niinkun meille, sitten se vasta vaikeaa on. Totta meillä on vain yksi lapsi, koska toista meille ei ole vielä siunattu mutta ei se lasten lukumäärä mitään automaattisesti kerro. Meidän elämä ei ole ollut helppoa mm. läheisen vakavan sairastumisen takia ja siksi koen loukkaavana että meidän elämää pidetään helpompana vain sen vuoksi että meillä lapsia on yksi. Ja muutenkin kommentti on loukkaava koska kovasti toisen lapsen haluaisimme mutta meille raskautuminen ei ole itsestään selvyys tai mitenkään helppoa.

    Anteeksi avautuminen, taisi mennä jo vähän aiheen vierestäkin :) Hyvää kesän odotusta!

    VastaaPoista
  6. Pidin tästä! Niin tuttuja ajatuksia. Vieläkin mieltä painaa maanantain kilahdus, kun raivosin 2,5-vuotiaalle.. Meidän kohdalla tuplien syntymä ja tämä reilun kahden ja puolen vuoden kokemus elämästä nelihenkisenä perheenä on vahvistanut sen, ettei pääni kestäisi kolmatta lasta, vaikka ennen lapsia niin haaveiltiinkin. Onneksi mies on samaa mieltä. Uskon, että meidän on parempi, kaikkien kannalta, jättää lapsihaaveet seuraavaan elämään ja harjoitella olemaan mahdollisimman hyvät vanhemmat näille kahdelle olemassa olevalle. Sekin on aika kipeä ajatus. Mutta hyväksyn sen.

    -jules

    VastaaPoista
  7. Kiitos kivasta blogista ja tämäkin oli hyvä kirjoitus, mutta lasten määrä ei oo valinta, toisille lapsia annetaan ja toisille ei, ne on lahja ei valintakysymys. Okei tietty sit voidaan miettiä että se on joidenkin kohdalla valinta ottaako lahjaa vastaan ja sitä varmaan tarkotitkin. Sori, halusin vaan kommentoida kun tämä on itselle aika raskas aihe ja koko ajan kuulee näitä pohdintoja montako lasta aiotaan tehdä ja mihin kuukauteen ne ajoittaa ymym.

    VastaaPoista
  8. Oon vähän erimieltä monessa kohtaa.. Vauva-aika on toki kahden kanssa työläämpää, kun yhden, mutta kun lapset alkaa olla leikki-ikäisiä, pääsee kahden kanssa paljon helpommalla kuin yhden :) Lapsista on seuraa toisilleen, joten leikkien ajan on aikaa äidillä tehdä kotihommia :) Itsellä siis 10v ja 4v tuplat. Esikoisen kanssa toki vaihdettiin yks vaippa kerrallaa jnejne.. mutta kyllä hän koko ajan kaipasi aikuisen huomiotakin. Pikkutyypit taas ovat tyytyväisiä myös toistensa seuraan :) Ja esikko innoissaan auttelee pieniä, eikä valita enää ettei ois tekemistä. Eli joskus useampi on helpompi kun yksi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oon täysin samaa mieltä sun kanssa!!😊👍

      Poista
  9. Miks te ees mietitte tollasta paskaa, ei elämässä kuitenkaan selviä hengissä!

    VastaaPoista
  10. Sun teksti oli hyvä! Osaat kirjoittaa empaattisesti, mutta kuitenkin niin että sun omat mielipiteet tulee esille. Tykkäsin kovasti!
    Lähiömutsin teksti oli myös hyvä, vaikka toki raaka.
    Sensijaan Kun haaveet muuttuvat todeksi -kirjoittajan teksti oli tökerö, hän ei selvästikään osaa tuoda omia ajatuksiaan tekstiksi (silloin ei ehkä kannattaisi kirjoittaa blogia), tai ainakin haluan uskoa ettei hän todellisuudessa ole niin ilkeä ihminen mitä esim. kommenttiboksiin on kirjoittanut. Tekee ihan pahaa lukea.

    Itsellä 2 lasta, noin 2 -vuoden ikäerolla ja meillä kaksi ei mennyt siinä kuin yksi - vaikka molemmat toivottuja lapsia olivatkin. Voin rehellisesti sanoa, etten muista mitä esikoinen on päivisin kotona tehnyt kun itse yritin kaikinkeinoin nukuttaa huutavaa vauvaa. Jälkikäteen harmittaa hirveästi esikoisen puolesta. Silloin vain voimat ei riittäneet muuhun. Vauva ei nukkunut kuin liikkuvassa sylissä, ei päivisin, ei öisin. Oli aika helvettiä.
    Nyt kun lapset jo vanhempia (6 ja 4), on taas huomattavasti helpompaa (useimmiten), leikkivät paljon yhdessä (myös riitelevät!). Se mikä minulle on raskainta tällähetkellä, on se kun lapset villiinnyttävät toisensa. Jos lähden molempien kanssa ostoksille, menee se usein päin sanonko mitä. En saa yksinkertaisesti pidettyä molempia "aisoissa". Toinen kun aloittaa pelleilyn, lähtee toinen siihen samantien mukaan. Yhden kanssa (oli se kumpa vaan) mitään ongelmia ei ole.

    VastaaPoista
  11. Mä en sano et kaksi menee siinä kuin yksikin. Mutta on se pienempi muutos yhdestä lapsesta kahteen, kuin nollasta yhteen. Ja varmasti, jos otettais kaksi yhden lapsen äitiä jostain, ja yksi kahden lapsen äiti. Laskettais näitten yhden lapsen äitien "työtunnit" yhteen ni varmaan tulis enemmän tunteja mitä äidille jolla on kaksi lasta. No joo... Ite oon kolmen lapsen äiti. (Lapset 3v. 2v. Ja vauva.) Onhan se välillä luksusta päästä yhen kaa vaan vaikka kauppaan, sekä äidille, että lapselle. Mutta ei se oo sama asia ku jos yhen äiti menee ainokaisensa kanssa kauppaan. Toiselle lapselle se on erikoista ja toiselle normaalia arkea. Niin varmaan kiukuttelutkin on vähän eri tasoa. Tai näin ainaki meillä. :D ps. Mä aatelin otsikosta et paljastaisit vauvauutisen. ;)
    T: Kata

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi!