sunnuntai 14. helmikuuta 2016

Y S T Ä V Ä N P Ä I V Ä N alekoodi House of Brandonille

 I H A N A A ystävänpäivää kaikki !
Millainen päivä teillä on ollut? Tuliko kukkia tai suklaata?

Tälle päivälle julkaisinkin vihdoin tuon kysymyspostauksen jo aamulla, mutta tulin vielä ystävänpäivän kunniaksi kertomaan teille yhden alevinkin !

House of Brandonilla on nyt ystävänpäivän ja HOBn synttäreiden kunniaksi koko mallisto -20 % alella (ei koske DR. denimiä)

Alen saat käyttöösi koodilla HBR2 !
Alet ovat käynnissä nyt tasan viikon, eli ensi sunnuntaihin saakka.

Mulla on ollut nyt jo jonkin aikaa projektina siivoilla vaatekaappia ja keräillä sieltä kaikki turha pois. Aika hyvällä mallilla ollaan ja vaikka kaapissa on vaatteita aika vähän, on ne sen verran monipuolisia että käyttöä tulee paljon. 

Kevään aikana pitäisi päivittää kaappiin vielä pari perusvaatetta, muutamat kengät ja trenssi! Tuo trenssi on ollut ostoslistassa jo pari vuotta !


Beigen trenssin* lisäksi kerroinkin jo edellisessä vaatepostauksessa, että nuo beiget housut on kyllä kevääksi saatava. Myös tuon oikean puoleisen trikooneuleen* esittelin siinä samaisessa postauksessa.

Nuo ihanat minttuconssit* ostin jo viime keväänä, niiden kaveriksi tarvitsisi vielä valkoiset*, niin tennaririntama taitaisi sitten olla aika sopiva. Uudet saappaat tulisi myöskin tarpeeseen. Edelliset alkavat olla jo kirppiskamaa! Näistä biker-mallisista Vero Modan saappaista* tykkäsin tosi paljon !

Kevään aikana pitäisi vielä panostaa paitsi uusiin aurinkolaseihin*, tällä kertaa ihan kunnollisiin esimerkiksi noihin Ray Ban:eihin, sekä nahkahansikkaisiin*! Edelliset hanskat ovat palvelleet jo lähes kahdeksan vuotta, mutta nyt sormien välit alkaneet ratkeilla..

Huivi* löytyikin jo joulun aleista, tuo persikkainen sävy on aivan ihana! Täydellisten farkkujen metsästys jatkuu vielä myöskin, mutta tuo pitkä neule Vero Modalta* taitaa olla se seuraava täyte kaappiini ! Tuollaista olen etsinyt jo pitkään.

* sisältää mainoslinkin

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!