lauantai 13. helmikuuta 2016

Lasten tulevaa välikautta !

Löytyykö sieltä ruutujen takaa muita, jotka jo innoissaan osottaa tulevaa kevättä? Musta tuntuu, että itselläni ainakin kevät on sellaista energisoitumisen aikaa, innostun uusista jutuista, jaksan paremmin ja muutenkin mieli on virkeä! Ehkä se on tuo valon määrän lisääntyminen, joka vaikuttaa noin positiivisesti kaikkeen muuhun! 

Me pyörähdettiin tänään pikaisesti lenkin päätteeksi iltapäiväkahvilla keskustassa ja samalla kurkistettiin Kappahlin uutuudet. Sieltä bongasinkin meidän lapsille ensi talveksi haalarit puoleen hintaan ! Hehkutin miehellekin koko loppumatkan, kuinka iloinen tuosta löydöstä olin! 

Lenkin loppumetreillä tulikin sitten puheeksi lasten välikausivaatetus ja sieltä vielä uupuvat tuotteet. Siitä inspiroituneena kasasin nyt vielä teillekin vähän kollaaseja siitä, miltä poikien kevät tulee ulkovaaterintamalla näyttämään. Aika paljon niitä on, mutta toisaalta ovat tosi paljon yhdisteltävissä. Ja onhan välikaudella monenlaista keliäkin! :D seliseli..

1. Päikkyvaatteet


Syksylle meillä oli kaksi setti takki+housut -yhdistelmiä, mutta hieman kaipailin silti taaperoille haalaria. VAikka pukeminen olikin aika sujuvaa, kiitos omatoimisten taaperoiden, on haalarissa vaan etuja, joita yhdistelmistä ei löydy. Tälle keväällä kaappeihin hankittiin joulun alennusmyynneistä POlarn o Pyretin fleecevuorelliset kuorihaalarit koossa 104, jotka on todettu meidän aiemmalla kokemuksella ihan loistaviksi. Ne menee niin kätevästi nollakelistä lähtien, että käyttöikä on pitkä! Lämpimämmällä nepparikiinnitteisen fleecevuoren voi irroittaa ja kylmällä alle vetäistä vielä yhden kerroksen villaa tai fleeceä. Nämä haalarit ovatkin päässeet käyttöön jo paristi ja lämpimänä on pysytty.

Loskakelien ykköskenkä on tuo Crocsilta saatu Kids Crocband saapas* joka pitää jalat lämpiminä tavallisia saappaita paremmin. Tukeva kenkä on ollut tosi toimiva päiväkodissa. 

Koska haalarit tuli valittua lapsille samanlaisina, halusin pipoon jotain eroavaisuutta. Sopivasti löytyikin sitten alesta tuo kaksi värinen raitapipo, jota sitten samassa sävyssä otettiin uudesta mallistosta myös toiselle pojalle. Ja myös nuo trikoiset tuubihuivit on olleet meillä tosi käteviä.  Reiman Poimii rukkaset* on olleet tosi hyviä, joten niitä myös tälle kaudelle! 

2. Sadesää


Toinenkin vaatesetti tulee oikeastaan vaan käyttöön päikyssä. Kotiin ei ainakaan vielä ole toista kurissettiä tullut ostettua, perjantaisin nuo vaatteet tuodaan kuitenkin kotiin pesuun, eikä arkena kuitenkaan tule vesisateen sattuessa pahemmin ulkoiltua.

Lapsilla on aina ollut käytössä Crocsin saappaat*, niin nytkin. Ollaan tykätty että ne vaan on parhaita. Plussaa tuosta värikkyydestä! Siniset saappaat on vielä KAsperille sopivat mutta, Rasmus tarvitsisi jo uudet. 

Kurahousuina syksylle oli Reiman Lammikko housut* ja oon kyllä kovasti tykännyt niistä! Ne onneksi menee vielä tänäkin keväänä, samoin rukkaset. Sadetakkien* kohtaloa oon vähän nyt punninnut. Syksylle meillä oli, tosin ne ovat nyt jo pienet. Käyttöä niillä kyllä oli ihan kivasti, mutta pärjäisikö sitten ilmankin?

3. Ulkoiluasu


Oon kokenut aika toimivaksi sen, että lapsilla on kaksi settiä ulkoiluun. Toinen on sitten aina kuiva ja voi sitten myös kelien mukaan vähän vaihdella.

Tämä setti on oikeastaan kokonaisuudessaan viime syksyltä, tai takit ostin jo vuosi sitten joulun aleista, mutta keväällä ne oli meidän lapsille ihan liian isot. Oon nyt ihan rakastunut noihin Tuike-takkeihin. Ne on olleet ihan loistavat! Harmi kun niitä ei ole isommille lapsille enää :/ 

HOusut on henkselimalliset, ja ne tuntui aika toimivilta syksyllä. Eivät valuneet ja suojasi lasta enemmän. Laatu oli myös ihan loistavaa, ollakseen kuitenkin KAXSin, eli tavallaan markettimerkki. Ei voi kun suositella! Takki ja housut koossa 98cm menee edelleen ainakin tämän kevään.

Pipoissa tykästyin noihin Reiman uutuusmalleihin myös, ja vähän ehkä harkitsen niiden hankintaa. Tosin meiltä kyllä löytyy aika monet pipot lapsille jo nyt, että pitää ehkä käydä varastot ensin tarkemmin läpi.

Kenkäkaupoille joudutaan ainakin. Vuosi sitten ostetut Vikingin Goretexit jäivät syksyllä pieneksi ja taidetaan taipua niiden ostoon myös tänä keväänä. Tykättiin kaikki noista kengistä valtavasti!

4. Hiekkalaatikon asu


Tokihan nämä kaikki vaatteet menee siellä hiekkalaatikolla, mutta erotin tän nyt muista koska huomasin itsekin viime keväänä että välillä tarvittiin vain pientä kosteuden- ja tuulen pitoa. Hiekka/ liukumäki on monesti yön jäljiltä kostea, oli keli mikä vaan. Silloin kevyet ulkohousut ja windfleece toimii parhaiten.

Meillä housut on viimevuotiset ja alkujaan molemmat hankittu second handina. Merkki on Lindex ja oon tykännyt kyllä näistä pöksyistä. Lahkeista läytyy kuitenkin lenksut, mikä on aina hyvä ulkovaatteissa. HOusut pitää vähän kosteutta, mutta ovat toisalata myös hengittävämmät kuin peruskuorihousut.

Yksi mun ehdottomista luottovaatteista lasten kaapeissa on varmasti nuo Polarn o pyretin windfleecet. Niin monikäyttöiset paitsi ulkovaatteiden alla myös sellaisenaan. Menee niin kaupassa kuin hiekkalaatikolla. Keäslläkin nää on olleet meillä tosi kovalla käytöllä. Jos johonkin ulkovaatteeseen vaan voi panostaa, niin se on mun mielestä ehdottomasti tämä!

Pakko on myös mainita nuo magicmittensit, joita löytyy nyt meiltä aika monta paria! Istuu kivasti lapsen käteen eikä roiku löysänä tai tipahtele.

5. Kauppa-asu


Kauppavaatteina sovelletaan tietysti kelinmukaisia vaatteita ja vähän sitä, miten sinne kauppaan mennään. Mutta jos autolla suunnataan parkkihalliin tms. on käytössä nuo H&M:n toppaliivit. Paljon on käytetty myös noita Reiman takkeja kaupoilla ollessa.

Crocsilta saadut colorlite bootit on olleet meillä enimmäkseen siistimmässä käytössä ja oon tykännyt niistä valtavasti! Nämä kengät on yhdet lastenkin suosikeista! Keväälle himoitsen lapsille myös consseja, ollaanhan me vanhemmatkin kuitenkin enimmäkseen nuo tennarit jalassa. Tummansiniset tulee varmaan ostettua, voivat sitten samistella isin kanssa! 

Noihin reiman lippapipoihin* ihastuin myös totaalisesti ja ne on vaan ihan pakko saada! Myös H&M:n raitatuubihuivi on ihan meidän lastennäköinen ja sopiihan se nyt vaan noihin POlarn o pyretin lapasiin ihan huippuhyvin!

Meillä ollaan siis aika valmiina ottamaan kevät vastaan. Kengät pitäisi vielä jostain bongailla! Tulkaahan vinkkaamaan jos näette hyviä alennuksia!

* sisältää mainoslinkin

20 kommenttia:

  1. Ompa virkistävää, että blogissasi olevat vaatteet ovat ihan tavallisia vaatteita, eikä aina sitä merkkivaatetta. Tuntuu minirodinit ja gugguut löytyvän nyt jokatoiselta. Piristävää! Windfleece on meidänkin suosikki!

    -elsa

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tässä olikin kyse ulkovaatteista! Gugguulla ei ole kuin pipoja ja huiveja, rodinilla sitten kyllä muutakin. Tavallisia vaatteita nekin. Ihmettelen aina näitä kommentteja, tavallisista ja ei tavallisista vaatteista. Eiköhän jokainen pue lapsensa mihin haluaa.

      Poista
    2. Pakko myöntää, että siitä pico-takista vähän kyllä haaveilin, mutta en millään raaski kahdelle ostaa. Eli ilman rodineja mennään! :D

      Windfleece on loistokeksintö! <3

      Ja joo tavallisia vaatteita kaikki, ei kai kukaan ole sanonutkaan ettei jokainen saisi pukea lastaan miten haluaa? :)

      Poista
    3. Tiedän anonyymi ja pidän niistä vaatteista itsekin. Sanoin vaan että piristävää että on välillä muutakin vaatetta esittelyssä kun aina gugguuta ja MR:ää. Turha ruveta tollalailla hyökkäämään.

      Itse usean lapsen äitinä tykkään että välillä kerrottu hyvistä halvoistakin vaatteista, eikä aina kehuttu niitä neljänkympin pipoja.

      Poista
  2. Omassa blogissani vinkkailin tässä hetki sitten, että Sportamorelta saa kokonaistilauksesta -25% alennusta mikäli tilauksen kokonaissumma ylittää 89,90 euroa. Kannattaa siis vilkaista tuo kauppa, siellä ainakin lasten kenkiä löytyy suht mukavasti. :)

    Hurjan paljon teillä kevätvaatteita, mutta mikäs siinä. On ainakin helpompaa toimia sään ja tilanteen mukaan!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei kiitos vinkistä! Kävinkin jo kurkistamassa, pitää tutustua paremmin ajan kanssa!

      Hurjan söpöt ostokset teillä muuten kevääseen!

      Onhan noita joo, mutta sitten kun mietin että mikä on turhaa, niin oikeastaan vaan ilman toppaliivejä pärjättäisiin.. Ja niitä sadetakkeja :D Näyttää kyllä joo paljolta tolleen kollaaseihin laitettuna, myös omasta mielestä!

      Poista
  3. Nuo Kaxin housut on ihan parhaita! Meillä ei mennyt miksikään kovassakaan käytössä vaan eteenpäin lähtivät lähes uudenveroisina.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin on! Meillä vaan jalkalenksut pitäisi nyt uusia! :)

      Poista
  4. Voi miten ihania vaatteita ja välikausi...jätän taas viimetinkaan kuten joka vuosi! :D Olet nähnyt hurjasti vaivaa näiden kollaasien eteen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eikös! Välikausi on kyllä mun suosikkeja, kun vaatevalikoimaa on enempi kuin se yksi toppis! :)

      Menihän tuossa hetki, mutta sitten itsellekin kivasti selkeni, että mitä tarvitaan ja mitä ei! :D

      Viimetinkaan kannattaa aina jättää, saattaa tulla hyviäkin tarjouksia vastaan! ;)

      Poista
  5. Meille juuri kotiutui eilen lekmeriltä Ticketin kurikset, harmi vaan, että tyttöväreissä ei ollut kuin yhtä sävyä eli pinkkiä, joten piti molemmille ottaa samat. Myös crocsin kumpparit kotiutui meille ekaa kertaa nyt, olisin halunnut keltaiset ja pinkit, mutta ei keltaisista ollut enää kokoja, joten pinkit molemmille :D Kurahanskat sentään oli eriväriset. Muuten mennään samoilla truenorthin kuorivaatteilla housu + takkiyhdistelmällä kuin syksyllä. Monikkokirppikseltä bongasin 8€ Kaxs:in kuorihousut joten ne on sitten varalla. Ja tänään just hipelöin noita Reiman takkeja Prismassa, niin herkkullisia värejä :D Asusteilla sitten pelataan täälläkin, että erotetaan tytöt pihalla :D Ja h&m:n toppaliivit menee varmaan vieläkin, jotkut siistit kauppatakit olis vielä hakusessa, kun kaks vuotta palvelleet ticketit piti myydä :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No mutta pinkki onkin kiva! <3
      Kumpparit on kyllä ihanat. mä kans metsästän niitä keltaisia.. Meidän koossa taisi vielä olla, ainakin olin kattovinani!

      Asusteet on pop!

      Poista
  6. Moikka, voisitko vielä avata hieman enemmän miksi koet haalarin parempana kuin housut + takki yhdistelmän? En siis kysy syyttelevään sävyyn vaan ihan mielenkiinnosta :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo toki! Eli oikeastaan se on se pukemisen helppous joka tekee mun mielestä haalarista paremman! Vaikkakin housut+takki yhdistelmä on monikäyttöisempi. Eniten ehkä tuo haalari on käytännöllinen tälleen lopputalvesta kun mun mielestä se lämmittää enempi kuin vaan kuorivaatteet. Mut johtunee kyllä tuosta fleecestä vain! :)

      Poista
  7. Kyllä meilläkin on molemmilla pojilla kahdet setit ulkoiluun, kurikset ja kauppatakit :) toppaliivitkik on, mutten taida enää ostaa, kun niitä tulee käytettyä niin vähän

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, en mä oikein näe et vähemmällä kovin sujuvasti ainakaan selviäisi! Varsinkin kun keväällä mittarilukemat heittelee hirveästi! :)

      Poista
  8. Ulkovaatteissa oon luottanut Travalleen, kotimainen ja todistetusti kestäviä vaatteita ja outletist saa parilla, kolmella kympillä uusia ostettua jos säästää tahtoo vaatekuluissa, mut haluaa laatua. Välillä on vain hölmöt kuosit ja välillä yllättää positiivisesti :) Meilläki ois sitten kesävaatetusten uusinta edessä kengistä lähtien. Pitääpä ruveta alehaukaksi asian tiimoilta! Eihä siihenkään kovin pitkä aika ole :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Travele onkin meille ihan vieras! Remua oli haalarit silloin vauva-talvena, eikö se ole sama merkki?
      Työkaverikin taisi kehua travellen vk-housuja! :)

      Ei siihen ole, nyt ehtii vielä tosi hyvin! :)

      Poista
  9. Mitä kokoa otit noi kumpparit? Pojalla 14,2 cm jalka ja mietin otanko 24-25 vai 25-26 koon. Kun olen kuullut että olisivat pientä kokoa ja mitat vähän hassusti ilmoitettu.. Näin olen kuullut..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kumpparit vastaa aika hyvin mun mielestä kokoa, mutta nilkan kohdalta on aika kapoiset, joten meillä on käytetty aina sitä reilumpaa kokoa. Eli 25 kokoiselle jalalle ostin juuri nuo c9 saappaat eli 25-26. Meilläkin himpun yli 14cm on lasten jalat! :)

      Poista

Kiitos kommentistasi!