perjantai 31. heinäkuuta 2015

Toinen kavitaatiokerta Hyvänolon keskuksella


Maha on selvästi slimmiytynyt kavitaatiohoidoilla. Edelleen tuosta masustani kyllä näkee, että siellä on asustellut kaksi vauvaa, toinen poikittain ja toinen pystyssä. Iho on nimittäin löysempää ja enemmän rutussa mahan toisella puolella. Mun toispuoleinen mahani :D
Muutamaa päivää ennen häitä, kävin vielä kertaalleen kavitaatiohoidossa Hyvänolon keskuksella. Vähän jännitti, jos kavitaatiossa lähtisi taas se sama kuusi senttiä, mikä ekallakin kerralla. Hääpukuni olisi silloin auttamatta liian suuri. Vetoketjukiinnityksen vuoksi, sitä ei edes hirveästi kiristettäisi.

Ennakkoajatuksista huolimatta, päädyttiin Lindan kanssa käymään läpi jälleen vatsan alue, selän sijaan. Linda kertoi, että selästä harvoin saa tuloksia aikaan. Edellisen käynnin jälkeen sentit olivat pysyneet poissa ja vyötäröltä oli lähtenyt vielä yksi puolikas sentti poiskin. Tätä vähän jännitin ekan kerran jäökeen, että olisiko lähteneet sentit vaan hetken huuma, ja tulisi sitten takaisin. Mutta ei, poissa pysyivät.

Kavitoitiin taas vatsan alue ja juteltiin samalla Lindan kanssa mukavia. Kavitaatiohoitohan ei satu lainkaan, toimintaidea on sama kuin vauvaa ultratessa, ainoa vaan, että kavitaatiossa räjäytellään rasvasoluja sillä ultraäänellä. Koko touhu on kuitenkin täysin kivuton, ainoat tuntemukset ovat rasvasolujen poksahtelu ja anturin pieni lämpiäminen.

Räjäyttelyn jälkeen pilkotut rasvat ohjataan imusolmukkeisiin, josta ne sitten tulevat kuonan mukana pois. Toisen hoitokerran päätteeksi, multa ei lähtenyt senttejä lainkaan. Olin kieltämättä hieman huojentunut, sillä pelkäsin vähän että senttejä lähtisi liikaa. 


Koska rasvasolut poistuvat pikkuhiljaa kehosta muutaman päivän aikana, mittasin itseni vielä päivää ennen häitä. Vatsasta oli navan kohdalta lähtenyt vielä kaksi senttiä! Kaksi senttiä oli aika sopiva määrä, sillä se varmasti vaan helpottaisi mekossa oloa. Puku ei kiristäisi, eikä selästä pursuisi mikään ikävännäköisesti.

Pakko sanoa itsekin, että puku istui kuin nakutettu. Vetoketju sujahti kiinni ja puku tuntui hyvältä päällä koko pitkän päivän. Ei jäänyt vyötärölle ryppyjä, eikä mitään ylimääräistä pursunnut mistään. Oli hoikka ja timmi olo. Nuo pari viimeistä senttiä saattoi lähteä yhtälailla stressin siivittämän. Tai kavitaation. Mistäpä sitä tietää. Mutta ainakin kavitaation avulla mä olin ehdottomasti parhaimmillani hääpäivänä. Nyt on ihana katsella hääkuvia, kun puku istuu ja näyttää hyvältä. <3


Oletteko te loppukesän ja tulevan syksyn morsiamet suunnitelleet kavitaatiota? Tästä löytyy se mun ensimmäinen käynti, jonka lopputulos oli huikeat kuusi senttiä kapeampi vatsan seutu!

Hyvänolon keskukselta saa muuten paitsi tuota kavitaatiohoitoa, myös monia muita kauneus- ja hemmotteluhoitoja. Itse innostuin ultraäänellä toteutettavasta kasvojen puhdistuksesta, joka on varmasti khellempi kuin se perinteinen ihon puhdistus. Kavitaatiota tekevä Linda hoitaa myös näitä! Lisäksi Hyvänolon keskus tarjoaa ripsistudion ja kynsihoitolan palvelut. Sekä mun hääripset että -kynnet oli tehty Hyvänolon keskuksella, ja molempia voin lämpimästi suositella. Kynnet varsinkin olivat totaalisen upeat! Näiden kaikkien palveluiden lisäksi, Hyvänolon keskukselta löytyy kampaamo- ja meikkauspalvelut. Morsiamet voivat siis ottaa koko kaunistautumispakettinsa yhden katon alta!

Nyt lähiaikoina aikojen varaus helpottuu vielä valtavasti! Hyvänolon keskukselle on tulossa nettiajanvaraus, joten ajan hoitoihin tai kampaamon puolelle voi varata juuri itselleen sopivana ajankohtana, eikä tarvitse miettiä onko hoitola sillä hetkellä auki. Aika huippua!

Tykkäilkäähän Hyvänolon keskuksesta vielä Facebookissa, TÄÄLLÄ, sinne nimittäin päivittyy paljon nopeammin uudet tarjoukset ja vinkit kuin verkkosivuille! 

Vielä ehtii rantakuntoon! ;)

Yhteistyössä:
* Kavitaatiohoidossa käyty ilmaiseksi bloginäkyvyyttä vastaan

4 kommenttia:

  1. Onko noi insta kuvan briot teijän? Voitko tehä postauksen pyöräkärrystä? Sä oot tosi kaunis! (Ootte kaunis perhe) :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, Briot on meidän, ne on olleet meillä jo reilun vuoden. Välillä kun pitää päästä liikkeellä vaan yhden kanssa! :)
      Pyöräkärrystä tulossa postaus jo heti huomenna!

      Heh, kiitos! :D

      Poista
  2. Mun kommentti tais hävitä äskön? Onko teillä nykyään briot? Voitko tehdä pyöräkärrystä postauksen? Sä oot tosi kaunis!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei hävinnyt, en vaan ollut ehtinyt sitä aiemmin julkaisemaan! :)

      Poista

Kiitos kommentistasi!