maanantai 24. helmikuuta 2014

Yksi surullisimmista päivistä.

KUOLEMA on luonnollinen jatkumo elämälle.
Me kaikki synnytään ja me kaikki kuollaan.
Kuolemaa ei voi ennustaa, mutta moni ajattelee, että sitten joskus vanhana ja elämää nähneenä. 
Lapsen kuolema on aihe mistä ei puhuta. Tabu. 
Lapsen kuolemalle ei löydy syitä, ei selitystä, ei oikeutusta. 
Ainoa kysymys on MIKSI?
On luonnotonta, että vanhempi joutuu hautaamaan lapsensa. Ei sen niin kuulu mennä. Ei koskaan.
Silti sitä tapahtuu.

Oma ymmärrys ei vaan riitä käsittelemään lapsen kuolemaa. Koen, etten ole edes täysin oikeutettu kirjoittamaan siitä. En todellakaan tiedä mistä puhun.
En tiedä mitä ajatuksia ajatellaan.
Mitä tunteita tunnetaan.
Enkä haluakaan tietää.

Ainoat tunteet, joita nyt tunnen on pelko ja pohjaton suru.
Menettämisen pelko niistä omista kahdesta tärkeimmästä.
Voimattomuus siitä, ettei tulevaisuuteen voi vaikuttaa.
Kaikelta ei pysty suojelemaan. Kaikkea ei voi estää.
Suuri suru kaikkien menetyksen kokeneiden puolesta.
Ennenkaikkea sen ystävän.
Sen, joka joutui kokemaan jotain kauheinta,  mitä maailmassa on.

Sanomisen vaikeus. 
Ei vaan ole olemassa niitä oikeita sanoja.

Maan korvessa kulkevi lapsosen tie.
Hänt' ihana enkeli kotihin vie.
Niin pitkä on matka, ei kotia näy,
 vaan ihana enkeli vierellä käy.
On pimeä korpi ja kivinen tie
ja usein se käytävä liukaskin lie.
Oi, pianhan lapsonen langeta vois,
 jos käsi ei enkelin kädessä ois.
Maan korvessa kulkevi lapsosen tie.
Hänt' ihana enkeli kotihin vie.
Oi, laps' ethän milloinkaan ottaakaan vois
 sä kättäsi enkelin kädestä pois.

http://maritakatariina.fi/akvarelleja-enkeli/
 Ystävän pieni tyttö lähti enkeleiden matkaan.

Jos meillä olisi tyttö..

Sain lukijalta kivan pyynnön, jota innoissani olenkin toteuttanut koko illan. Toiveissa oli sisustaa tytön huone. Vinkkikuvia ja ideoita siitä, millaisen tytön huoneen tekisin. 

Otin vähän vapauksia, enkä lähtenyt edes miettimään tyttöjen huoneita yleisesti, vaan sitä millainen huone meidän tytölle tulisi, jos meille joskus sellainen olisi. Huonesuunnitelma sitten paisui sisävaatteisiin ja siitä ulkovaatteisiin. Hups. Kohta on valmiina vaunuhankintasuunnitelmat ja turvakaukalopostaukset.. No ei sentäs. Johonkin se raja oli vedettävä, ja vaatteitahan on aina kiva katsella ;) Ja mä en ole koskaan saanut ostella tyttöjen vaatteita, joten ihana oli niihinkin tutustua paremmin!

Muistatteko sen tunteen, kun sai hypistellä niitä minikokoisia vauvanvaatteita ja ajatella, että kohta niiden sisällä olisi ihan oma vauva <3 Voi, se olisi ihana kokea vielä joskus. Mutta ei, älkää innostuko. Ei meille kolmatta vielä piiiitkään aikaan.

Se huone. Tytölle tyttömäistä, muttei kuitenkaan mitään ällöprinsessahellokittynallepuh-sisustusta. Ei kauhean voimakkaita värejä, mutta ei pelkkää valkoistakaan. Pientä ja söpöä. Niin ja Ikeaa :D

kuvat www.ikea.fi ; www.lekmer.fi ; www.teddykompaniet.fi ; www.sisustusidea.fi ; www.asko.fi
Yhdelle seinälle beige tähtitapetti täältä ! 
Lattialle Askon ihana karvamatto, Elodie detailsin pinkki kangaskori leluille ja Lekmeriltä valkoinen tähtilaatikko muulle tavaralle.
Pinnasänky ja lipasto Ikeasta, Gantin torkkupeitto ja -tyyny sisustusidea.fi:stä.
Pyöreä tähtilaatikko pitäisi olla vaaleanpunainen, mutta kuvassa näyttää kyllä kovasti beigeltä. o.O

Toimivasta vauvanhuoneesta pitäisi löytyä tuoli yöimetyksiä ja -syöttöjä varten. Tai ihan vaan tulevia lukuhetkiä varten. Sen unohdin ihan kokonaan, joten lisäillään se vielä lopuksi!


Jos enemmän väriä kaipaa, kullanmurujen verkkokaupasta löytyi ihana sisustustarra! klik!
Toi arkku leluille on ihana, sekin Lekmeriltä. Tauluhylly huoneessa kuin huoneessa on kiva ja toi Sophie la Girafe soittorasia olisi hurjan suloinen. Se esim.  Pikku Vaniljasta.
Niin, ja noi palikathan olisi vaan ihan pakko saada!



No entäs ne vaatteet sitten? Sama värilinja jatkuu. En haluaisi pukea tyttöä pelkkään vaaleanpunaiseen, mutta pitää sitäkin jonkinverran löytyä (niinkuin tuntuu löytyvän.. melkein kaikki tyttöjen vaatteet on pinkkejä!!) Newbiessä on ihanasti käytetty maanläheisiä värejä tyttöjen vaatteissa. Tykkään! Isompaa lasta pukisin kirkkaampiin väreihin, mutta pienelle olisi kiva laittaa hempeitä sävyjä. 

www.kappahl.fi ja www.lindex.fi
Ylemmän paidan yhdistäisin aina alempiin housuihin.

Joko kyllästyitte? :D Mulla oli niin kivaa, oli niin ihana päästä kurkistamaan välillä tyttömäisiinkin juttuihin! Vielä ne ulkovaatteet. Nyt tulee aika pinkkipainotteista. Ilmeisesti ulkovaatteissa pinkki on se yksi ainoa ja oikea tyttöväri..


 Talveen haalaria Jonathanilta tai Molo Kidsiltä. (ticketillä myös kivannäköisiä), asusteita popilta ja Jonathanilta. Jonathanin haalarissa on ihana huppu! Harmi että koot loppuu 80cm. :/ Olisin voinut poikaväreissä ottaa R:lle ja K:lle. Tota Molon haalaria saa muuten vielä alella babyshopista ;) Noi popin tummansiniset pipot taidan hankkia pojille ensi talveksi.

Välikaudessa luottaisin poppiin. Toi haalari on vaan kaikessa yksinkertaisuudessaan nätti! Keltaiset kumisaappaat (Mini a ture) kävisi hyvin pinkin kanssa! Kengät on Superfitin.

lauantai 22. helmikuuta 2014

Kylmästä lämpimään..

Olisipa ihanaa. Jonnekin lämpimään täältä loskan keskeltä! 

Meidän piti viime keväänä lähteä, melkein jo varattiin matkakin, mutta sitten pojat ilmoitti tulostaan. Sitten suunniteltiin tälle keväällä, mutta päädyttiin siihen, että pojat on vielä liian pieniä. Seuraava sopiva ajankohta olisi sitten syksyllä. Oispa ihan päästä niitä loka-marraskuun loskia pakoon jonnekin lämpimään!

Mutta minne? Äiti, Isi ja kaksi 1,5-vuotiasta poikaa. Matkakohteista rajautui just iso osa pois.

1. Kreeta

kuva www.finnmatkat.fi


2. Dubai
kuva www.tjäreborg.fi
3. Gran Canaria

kuva www.tjäreborg.fi


Nyt kaivataan hyviä vinkkejä! Varsinkin sellaisilta, jotka tuon ikäisten kanssa ovat reissanneet. Mihin lähtisitte ja miksi? Vai olisiko parempi vaan pysyä kotona? :D

perjantai 21. helmikuuta 2014

KOTI VAUVATURVALLISEKSI !

Kun vauva(t) tulee kotiin, monee moni asia uusiksi. Tuulikaapin täyttää vaunut ja pyykkikorin vauvanvaatteet. Keittiönkaapit pursuu tuttipulloja ja muovilautasia ja lattioita koristaa kerros ruokaa ja leluja. Kaikki tämä on vielä pientä verrattuna siihen, mitä tapahtuu parisuhteelle ja omalle ajalle. Kuulostaako tutulta?

Monesti vauvan syntyminen pistää myös sisustuksen uusiksi. Pinnasängylle, hoitopöydälle ja vauvantavaroille pitää löytää tilaa. Myös kodin vaaranpaikat pitää kartoittaa. Tämä olisi meillä tiedossa nyt, kun pojat alkavat harjoitella liikkeellelähtöä.

Ihan ensimmäiseksi, kun pouhutaan kodin vaaranpaikoista, mulle tulee mieleen pistorasiat, veitset ja pesuaineet. Sitten kaikki rikkimenevä, koriste-esineet yms. Johdot olen vasta nyt tajunnut vaaralliseksi, kun olen useampaan otteeseen kiskonut niitä poikien suusta pois. Myös kuivuneet leivänmurut tai muut ruuat lattialla, voi aiheuttaa tukehtumisvaaran. Putoaminen, päänlyöminen, palovammat ja kuristuminen ovat asioita joihin kannattaa myös kiinnittää huomiota. Apua! Voisiko sen vauvan pakata kuplamuoviin, ja pitää siinä seuraavan vuoden?

Viikonloppuna katseltiin tätä meidän kotia vauvaperspektiivistä. Meillä on pistorasiat monessa huoneessa näkyvissä. Veitsiä alalaatikoissa ja pesuaineita alahyllyillä. Lasipöytä olohuoneessa ja lasimaljakko eteisessä. Ei näin.



Eniten päänvaivaa aiheuttaa leikkihuoneen pistorasiat. Onko tuollaiset uudenmalliset suojattu niin, että vaikka sinne työntäisi mitä, sieltä ei voi saada sähköiskua? Vai onko pistorasia koskaan 100% turvallinen? Ja jos ei niin millaiset suojat olette kokeneet hyviksi? Joka paikasta löytyy niitä valkoisia kulmikkaan C:n muotoisia tappeja, toimiiko ne? Tai Gracolla ainakin oli jotain pyöreitä jotka peittää ton koko kolon. Onko jollain ollut ne testissä? Entäs sitten noi kaapelin(?) paikat? Voiko niistä saada sähköiskun ja millä ne sitten suojaa?


Sitten ne veitset ja pesuaineet. Hyviä kaapinsulkijoita? Meillä on keittiössä niin vähän kaappitilaa, ettei noille ole muutakaan paikkaa. Eli ainoa vaihtoehto on estää poikia avaamasta noita laatikoita. Jonkun kepin voisi pujottaa kaikkien vedinten läpi, mutta se ei toimi roskiskaapissa, joka on yhtä isoa vetokaappia. Siivouskaapista pesuaineet saa onneksi ylemmäs.

 Lyhty lähtee melko pian, samoin käy pöydälle. Jo nyt siihen kolautellaan jatkuvasti päätä ja jos lähelle päästään, hakataan käsillä. Rikki mennessään, toi lasi ei mene palaksi, se on jotain turvalasia, eli menetys on enemmän esteettinen.. Eli varastoon.! Nurkan lasipöytä jää vielä toistaiseksi. Josko pojat jättäisi sen rauhaan. Tietokonetta on turha pitää enää näin, johdot on suussa ja kone pian lattialla. Tietokoneelle onkin jo uusi paikka makkarin tasolla.. Iittalan tuikku vaihtuu halvempaan. Kukkaruukku saattaa joutua kauemmas tai pois kokonaa, tai verhot joudutaan nostaa ylös. Aika näyttää.

Tasolle ja hyllyille sanotaan heipat, ne ei ole kovin vankkaa tekoa. Siinä missä sohvapöytä on turvalasia, maljakko ei. Eli pois sekin. Peikonpähkinäkään ei ehkä kestä liian kovakouraista kohtelua..

Syöttötuolit ovat onneksi kaatumattomin mahdollien malli, ja kun sinne vielä hankitaan valjaat, alas tuskin tullaan pääedellä. Lieden nappulatkin ovat lapsilukolliset ja sijaitsevat pöytätasossa, joten niihinkään pojat eivät pääse käsiksi. Ovenkahvoihinkaan eivät vielä hetkeen yletä.

Tuleeko teille mieleen vielä jotain, johon pitäisi kiinnittää huomiota?

torstai 20. helmikuuta 2014

Mega Bloks !

Mä olen aina paasannut, että sitten kun mulla on lapsia, niin en kyllä osta niille kauheeta kasaa leluja, enkä varsinkaan mitään muovista ja värikästä!

Pointti tässä oli se, että ne lapset saisi varmasti leluja muutenkin ja eikai nyt yksi lapsi kauheasti leluja edes tarvitse.

Nyt, mitä enemmän leluja, sen parempi. Vaikea uskoa, että jopa 8 kuinen voi kyllästyä leluihin!? Kummasti oma arki on helpompaa, kun pojilal on leluja ympärillä. Ja jos mikään niistä ei miellytä, kaapissa on lisää.

Mä en aiemmin ollut edes kuullut mega blokseista. Muistan, että mun siskolla oli niitä pienenä, mutta en edes tiedä oliko ne samannimisiä..

Uudelleen blokseihin tutustuin Perheentalolla. Siellä niitä oli paljon ja pojat tuntui valitsevan aina lelukasasta niitä. Ne myös näytti helpompikäyttöisiltä pienille kuin perinteiset dublot.

Rasmus ja Kasper saivatkin sitten 7kk lahjaksi paketin Mega Blokseja. Melkein ostin heti kaksi, mutta onneksi joku järjenääni oli vielä päässä.








Nämä oli ehkä paras leluhankinta koko poikien vauva-aikana! Eihän pojat rakentamisesta vielä tajua, mutta näitä on kiva hakata yhteen ja pistää suuhun. Ajaa siis kaikki vauvavaatimukset! :D

Tänään meille tulee taas lääkärireissu. Rasmuksella on taas kova flunssa ja yskä. :/ Justkun se vasta oli parantunut edellisestä. Pahoinpelkään, että korvassa on taas tulehdus.. Voi pientä <3

keskiviikko 19. helmikuuta 2014

Vaatekaapin täydennystä koko perheelle!

Siivoilin poikien päiväuniaikaan meidän vaatehuonetta ja kurkkasin samalla, mitä vaatteita pojille on tallessa koosta 80cm. Ja eipä oikeastaan ollut. Vain joulun alennusmyynneistä hankitut, ja muutamat tutuilta tulleet vaatteet täytti muuten niin tyhjää äp-laatikkoa.

Tämä tietää shoppailua!

Koko 80 menee pojille vasta kesällä (kai?), joten kiirettä ei varsinaisesti ole. Suuntasin H&M:n verkkokauppaan, ja sieltähän löytyi kaikkea kivaa! Viime aikoina H&M:n vaatteet on olleet meillä tosi hyvä laatuisia. Halvat hinnat ja kestävä laatu. Mikä sen parempaa? Ja kerrankin, vaatteissa oli paljon värivaihtoehtoja myös pojille! Eikä vaan printtejä sinisellä pohjalla!

Aikanikuluksi tein ostoksista kollaasitkin. Haluatteko nähdä tällaisia jatkossakin?


Pojille kaikki lähti koossa 80. Pikeitä tuli molemmille kahdet. Eikö ole ihana toi keltainen? 
Farkkushortsit myös molemmille. Noi henkselit on hurjan söpöt! Pojille on varastossa neljät shortsit molemmille (Nyytin ja Kaapon peruja), joten luulen että shortsihankinnat on tässä. Muutamat rennommat tosin voisi hankkia, ja perus teeppareita tarvitaan myös seuraksi.
Pitkähihaisia raitapaitoja molemmille kaksi, sekä hellehatut ja kengät kummallekin.
Vasta kun olin tehnyt tilauksen muistin, että meillähän on molemmille jo tuollaiset beiget chinot. Eli ne lähtee vielä takaisin. 
Oransseja chinoja jäin vielä miettimään.. Mitä tykkäätte?

Kollareita en tilannut yhtään, sillä laatikossa pojille oli odottamassa molemmille kahdet 80cm ja nyt käytössä olevat miikkarin 74/80 on niin isot, että menevät varmasti kesälläkin. Myös nyt käytössä olevat popin raitakalsarit menee vielä pitkään.

Farkkujakin otin vain yhdet molemmille.


Isille lähti farkkua ja chinoa myös, sekä alessa olleita v-aukkoisia teeppareita. Muutama kevyt neule töihin ja rennot tennarit vapaa-ajalle. Katsotaan mitä se sanoo tosta farkkupaidasta ;)

Henkka on ehkä huonoin shoppailija ikinä. Se ei muka koskaan tarvi mitään, mutta sitten kun ostan, se käyttääkin vain niitä..

Nykyään meillä onkin se linja, että mä shoppaan ja Henkka sovittaa ja valitsee. Toimii.

Rakastuin tohon farkkupaitaan jo syksyllä, mutta Joensuun liikkeessä ei koskaan löytynyt sitä. Nyt se oli alessa! Mekko myös alesta, saa nähdä istuuko.. Tregginsit on ehkä mukavimmat housut jalassa heti legginsien jälkeen. Niiden kaveriksi otin vielä tuollaisen viskoosipaidan. Toimii varmasti sotkevien poikien kanssa tosi hyvin! :D
Bikinien yläosa alesta, ja farkkushortseja katselin jo viime kesänä, mutten uskaltanut ostaa, koska ahteri oli sen verran iso. Toi toppi olikin ihan heräteostos.

Miltä meidän mun ostokset näytti? Tilaatteko itse mielummin verkkokaupoista vaatteet, vai haluatteko paikanpäälle hypistelemään?

Mami kesäkuntoon! 7.viikko

Aina tuntuu olevan keskiviikko ja punnituspäivä! Tämäkin keskiviikko tuli niin nopeasti, että aamulla unohdin mennä vaa'alle. Mitat on siis otettu vasta aamupalan jälkeen. Tosin ei lasi vettä, skyr ja iso kuppi kahvia varmaan mittoja hirveästi muuta.. Tai voisikohan niistä ottaa muutaman sata grammaa tai pari senttiä pois? :D

Vihaan sitä kun oon tällänen tunnesyöjä. Ei tarvita kuin muutama huonosti nukuttu yö peräjälkeen ja hienosti opittu säännöllinen ateriarytmi ja vähähiilariset välipalat on muisto vaan. Viime keskiviikon masistelut helpottui uutuussuklailla, perjantaina välipalaksi meni varmaan kymmenen suklaapisarakeksiä (älä osta niitä vierasvaroja kaappiin!!!) Ja maanantain turvotukset takasi kaksi pullaa ja neljä(!) sämpylää. Niin ja neuvolan jälkeen piti ostaa pätkis. Se olikin ehkä pienin paha tällä viikolla.

Eli ei yllättänyt, että mitat ei olleet ton paremmat. Viime viikkoisista plussasenteistä vyötäröllä pääsin ONNEKSI eroon. Eli veikkaan niiden olleen hormonaalista turvotusta. Paino ei ole laskenut. Justkun Nooralle kehuin kuinka voin syödä mitä vaan, kunhan syön säännöllisesti. Pyh. Noi keksit ei ilmeisesti laihduta. Positiivista on, että huonoista välipalavalinnoista huolimatta paino ei ainakaan ole noussut. 

Nyt ne mitat. Suluissa tilanne 1.1.14 alkaen.

Painonpudotus viikossa: 0 kg (-4,1kg)
 Senttejä pois vyötäröltä: 0 cm (-8cm)
Senttejä pois navan kohdalta: -2 cm (-7cm) 

Urheilujen osalta viikko oli ihan hyvä. Lenkkejä vaunujen kanssa tuli kaksi, joista toinen sohjon täyttämällä tiellä. Yksi lenkki sitten ihan itsekseen. Onneksi Maijulla on motivaatiota, se kiskoo mutkin sitten mukaansa :D Kotijumppia ei tullut monista aikeista huolimatta tehtyä, vatsoja muistin tehdä ehkä kahtena iltana.. Tästä taitaa tosiaan olla suunta vaan ylöspäin! :D
 
Onneksi kesään on vielä monta kuukautta ja syksyn mahdolliseen rantalomaan vielä enemmän. Aikaa siis vielä on. Nyt vaan kun saisi itseä niskasta kiinni! Tänään meen muuten pitkästä aikaa salille, huomenna siis en varmaan pääse sängystä ylös..
 
Miten muilla projektit etenee? Oonko ainut jolla motivaatio on hukassa?
 

Viikon ruokalista: 

Keskiviikko 12.2.14   

Koko päivä meni ihan päin seiniä. Pojat nukkui huonosti, enkä mä ehtinyt oikein tehdä ruokaa. Lounaaksi meni munakas ja päivällisellä pinaattikeittoa.
Illalla sitten varmaan kilo suklaata..

Torstai 13.2.14

Oltiin vauvatreffeillä heti aamusta. Meidän lähteminen on aina vähän työlästä, joten tälläkin kertaa aamupala jäi syömättä. Bussille kävellessä söin banaanin ja Perheentalolla kahvia (ainiin, se ei taida olla ruokaa..). Lounaaksi kaksi munaa. Päivälliseksi sentäs ruokaa, kinkkukiusausta.

    
Perjantai 14.2.14

Aamupala meni perinteisellä Skyr-linjalla. Lounaaksi broileripiirakkaa ja jälkkäriksi mokkapala. (olin ihan unohtanut nämäkin herkut..) ja ettei vaan pääsisi laihtumaan, pari suklaata vielä kyytipojaksi.
Päivälliseksi broilerin filettä ja ranskalaisia. Ja jälkkäriksi mokkapala. 
Iltapalalla herkuteltiin suklaalla (joo, enää en ihmettele ettei se vaa'an viisari värähtänyt..) ja punaviinillä.


  
Lauantai 15.2.14

Lauantaina vietettiin perhepäivää ja käytiin Rossossa syömässä. Mä söin vuohenjuustosalaattia ja Henkka jotain pestobroileria. Eipä ollut kehumista niissä ruuissa. Kuvatkin jäi ottamatta.
 Illaksi mentiin ystäväpariskunnan luo katsomaan Putousta ja syömään pitsaa. Ja olihan meillä valkoviiniäkin.

Sunnuntai 16.2.14

Sunnuntaina lounaaksi oli perjantain jämäsalaattia. Päivälliseksi Henkka teki ihanaa gorgonzola-parmankinkkupastaa <3 Nami. Tosi kevyttä myös.


    
Maanantai 17.2.14

Lounaaksi gorgonzolapastan jämät. Päivälliseksi lohta. Niin, ja ne kaksi korvapuustia ja neljä sämpylää iltapalaksi..


  
Tiistai 18.2.14

Eilinen lounas oli taas tuttua salaattilinjaa. Tonnikalasalaatti fetalla <3 Päivälliseksi Kanapaprikakesäkurpitsa pastaa.

  

tiistai 18. helmikuuta 2014

Rasmus ja Kasper 8kk

Viime viikon lopulla Rasmus ja Kasper täyttivät jo 8 kuukautta! Eilen oli lääkärineuvola, joten kohta kuultavat mitat ovatkin ihan tuoreita!

Aika tosiaan lentää kuin siivillä, se on varmaan sanomattakin selvää. Joka päivä yritän pysähtyä katsomaan poikia kunnolla. Mitä he osaavat NYT. Miltä he näyttävät NYT. Liian usein odottaa aina sitä seuraavaa kehitysaskelta, eikä nauti hetkestä tässä ja nyt. Eilenkin muistelin poikien ensi viikkoja, sitä kun he olivat ihan pieniä ja pehmeitä. Mahtuivat molemmat äitiysoakkauksen laatikkoon ja tuhisivat siinä. Niitä hetkiä ei enää saa takaisin <3

Mutta mitä pojat sitten osaavat nyt? Tai miltä he näyttävät nyt?



Pojat ovat vekkuleita pellavapäitä. Molemmilla on paljon hiuksia, varmaan kohta pitää suunnata parturiin. Nyyh. Molempien hiukset alkavat myös koko ajan olla vaaleampia ja vaaleampia. Rasmuksen hiukset ovat jo melkein täysin valkoiset ja Kasperin päässä on enää muutamat haivenet tummaa. Meidän pienet Eemelit.

Rasmus ja Kasper eivät ole mitään kevytsarjalaisia. Molemmat ovat miehenmitoissa, vaikka nollakäyrää pitkin kiipeävätkin. Ruokaa maistuu molemmille valtavan hyvin ja se näkyy myös neuvolan vaa'assa.

Kumpikin on todella puhelias poika. Vaikka sanavarastossa onkin vain ämmämmäätä, ättätäätä ja kyrmärmyytä, huomaa pojista, että he ovat kielellisesti hyvin lahjakkaita. (JOhtuisiko jatkuvasta vuorovaikutuksesta veljeen?) Lääkärikin totesi poikien olevan selvästi ikäisiään lahjakkaampia kielelliseltä kehitykseltään. Sekös sai äipän röyhistämään rintaansa ;). Vaikka kaikenlainen pörinä, pärinä ja kurlutus ruokaillessa ärsyttääkin, on ihana huomata, että jollain osa-alueella kaksosetkin voivat olla edelle valtavirtaa, eikä aina jäljessä niinkuin oletetaan.

Meillä ei siis hiljaista ole jos pojat ovat hereillä. Tai jos on, pitää aika vauhdilla etsiä molemmat silmien alle, sillä monesti silloin pojat ovat pahanteossa.

Veljen kanssa tulee aina kovimmat naurut. Toiselta ei tarvita kuin "Äyh!" sopivalla äänenpainolla, niin toinen nauraa käkättää katketakseen. Hikka on myös hillitöntä, niin omasta kuin veljenkin suusta tulleena. Naamalle ilmestyy aina aurinkoinen hymy, kun veli herää yö- tai päiväunilta. Kateellisiakin pojat osaavat toisilleen olla. Leluja viedään kädestä ja jos huomataan toisen olevan äidin sylissä, on sinne itsekin suunnattava heti.

Rasmus 8kk

Pituus: 72,1
Paino: 9490 g
Pipo: 47 cm



Kahdeksankuinen Rasmus on edelleen pieni aurinko. Hymy irtoaa helposti ja hymyjä jaellaan ihan kaikille. Äiti ja Isi saavat kuitenkin ne leveimmät hymyt. Nauraessaan Rasmus kikattaa. Kaulakuopista ja kainaloista Rasmus kutiaa parhaiten. Tanssiminen ja körökörökirkkoon-loru saavat myös aikaan kikatuskohtaukset.

Rasmus viihtyy sylissä, muttei millään jaksaisi olla paikallaan. Äidin hiusten repiminen on hurjan hauskaa, ja jokaista narua joka vastaan tulee on pakko syödä.

Syöttötuolissa Rasmus heiluu aina, paitsi syödessä. Silloin kökötetään paikallaan ja avataan suu ammolleen kun lusikka lähestyy suuta. Oli kyseessä sitten oma tai veljen suu. Rasmus osaa jo hienosti juoda autettuna nokkamukista ja myös juominen tavallisesta mukista onnistuu. Tuttipullosta Rasmus juo itse makuuasennossa. Kun maito ei enää maistu, alkaa leikki ja maitoa roiskuu ympäriinsä. Syödessä Rasmus maiskuttaa ja pärisee. Ruokalappuun tippuneet ruuat keräillään suuhun käsin tai kallistamalla ruokalappua. Ruokailuun kuuluu oleellisesti "HAM!!" ja "MMMM" -äänteet. NIitä hoetaan joka suupalan jälkeen. Voisi sanoa, että Rasmuksen herkkuruokaa on kaikki. Parhaiten kuitenkin uppoaa sipuli raakana, jauhelihaperunasoselaatikko ja bataatti-kana. Rahkaisat soseet ovat myös Rasmuksen herkkua.



Päänheiluttaminen on hauskaa. VIelä hauskempaa on, jos joku matkii Rasmusta. Rasmus nostaa kädet ilmaan halutessaan syliin ja painaa pään olkapäälle ollessaan väsynyt.

Tuttia Rasmus syö päiväunilla, yöllä ja jos harmi yllättää. Kun helpottaa, Rasmus sylkee tutin pois. Päiväunille käydessä RAsmus saattaa sylkeä oman tutin pois ja napata Kasperin suusta Kasperin tutin ja laittaa sen omaan suuhun. Veljen tutti paras tutti :D

Rasmus liikkuu pyörien selältä mahalle ja taas selälle, sekä kellon viisarin tavoin. JOs lähellä on matto, Rasmus tarttuu sen nukkaan ja vetää itsensä haluamaansa paikkaan. Polveä Rasmus yrittää laittaa pepun alle, muttei vielä ole onnistunut. Rasmus istuu tukevasti, selkäsuorana ilman tukea. Rasmus varaa jaloille mutta tukea vasten seisominen on vielä huteraa. Hyppiminen on kivempaa.



Rasmus osaa hienosti jo useimmiten tarttua talk-muruihin pinsettiotteella. Monesti muru myös päätyy suuhun nyrkin kautta. Rasmus laittaa käden lähelle suuta, avaa sen ja metsästää murun suuhun kielellään. Maissinaksujen syönti ei enää ole kauhean sotkuista, sillä Rasmus ahmii ne suuhun ennen kuin ehtii sotkea. Ruokaa ei enää mupelleta, vaan sen vienti suuhun on koordinoitua ja hallittua.

Rasmus osaa pitää kahta lelua eri kädessä ja hakata niitä yhteen. Kaikki ääniä päästävät ja soivat lelut ovat parhaita. Kaikki leluja maistetaan aina ensin, sitten ne joko hylätään tai leikkiä jatketaan. Suosikki leluja ovat soiva kirja ja palikkalaatikon kansi.

Kylpeminen ja saunominen on kivaa. Kylvyssä vesi roiskuu ja kuplia syödään. Pulkkailu on myös kivaa, vauhtia pitäisi vaan Rasmuksen mielestä olla enemmän.

Kun harmi tulee, Rasmuksen alahuuli menee rullalle ja alkaa lohduton itku. Sylissä helpottaa heti. Kun Rasmus raivostuu huudetaan kovaa ja naama punaisena. MIKÄÄN muu ei kelpaa kuin syli. Sielläkin pitää vielä hetki raivota ennen kuin Rasmus rauhoittuu.

Vaunuissa uni tulee hetkessä, sänkyssä muutamien juttujen ja naurujen jälkeen. Tuttia pitää käydä välillä nostamassa ja nunnu on sängyssä ehdoton.

Rasmuksella on jo kaksi hammasta alhaalla!


Kasper 8kk

Pituus: 72,3 cm
Paino: 9580 g
Pipo: 46 cm



Kahdeksankuinen Kasper on veljensä tavoin iloinen pakkaus. Kasperin perusilme on suu auki, leveässä virneessä. Kasper on hymyilevä ja nauravainen pieni mies. Kivoille jutuille Kasper hekottaa ja pelottavia juttuja katsoo kulmat ylösnostettuina ja kysyy "Öh?". Kasperkin kutiaa helposti. Myös kaikenlainen ilmeily ja saa Kasperin hekottamaan. Kasper riehaantuu helposti, ja vauhti on silloin melkoista! Kasperin naurua voisi kuunnella koko ajan. Ihan pienestäkin asiasta Kaspe rrepii hauskuutta irti. Ruokailuvälineiden kolahtelu lautasiin on ihan mielettömän hauskaa, samoin syöttötuolin keikuttaminen pöydän edestä jääkaappiin kiinni.

Kasperistakin sylissä on ihanaa. Peilistä on kiva katsella omaa kuvaa ja vaihdella ilmeitä. Läheisyyttä halutessaan Kasper painaa päänsä äidin kaulaa vasten ja ottaa käsillä kiinni kaulasta. Myös päänhankaaminen kainaloon tai rintaan kertoo, että Kasper haluaa nyt tosi lähelle. Kasper on kova poika pussailemaan. Suu ammollaan antaa märkiä suukkoja ympäri naamaa.

Kasper heiluu kokoajan. Syödessä, istuessa, sylissä, lattialla.. Ihan jatkuvasti. Ruokalusikalliset menevät milloin minnekin, kun Kasper yllättäen heilauttaa itsensä eteenpäin. Kasper juo autettuna nokka- ja tavallisesta mukista ja juo itse tuttipullosta selällään ollessaan. Kasper osaa hienosti korjata tuttipullon asentoa, jos se juodessa tipahtaa pois suusta. Syödessä Kasper höpöttää KOKO AJAN. Lempiruokaa on lohi ja peruna sekä bataatti-broileri. Banaani ja omena ovat myös Kasperin suosikkeja.



Kasperkin heiluttaa päätä. Hillitöntä on jos veli matkii, silloin heiluttaminen unohtuu ja KAsper jää nauraen katsomaan veljen touhuja.

Tutti maistuu Kasperillekin. Päivä- ja yöunilla tutti on ehdoton, muuten sitä maistellaan hetken harmiin.

Kasper on kova liikkumaan. Hienosti noustaan jo konttausasentoon ja nytkytetään eteenpäin. Toista jalkaa Kasper nostaa välillä, mutta käsien liikettä ei ole vielä hoksannut. Kasper pyörii kellon viisarin tavoin itseään ympäri ja etenee näin. Lattialla ollessaan Kasper saattaa vetää itsensä käsillään halutun lelun luo, mutta tätä tapahtuu hyvin harvoin. Kasper istuu hienosti itse ilman tukea, ja laittaa usein käden jalkojen päälle. Seisominenkin sujuu hienosti tuettuna, sekä itse tukea vasten seisten. Askeliakin Kasper ottaa.

Pinsettiotetta Kasperilta ei ihan vielä löydy. On kivempaa, että joku syöttää, niin maissinaksut kuin talk-murutkin. Jos Kasper syö ne itse, menevät ne nyrkin kautta suuhun.

Kasperkin osaa pitää kahta lelua eri käsissä ja vaihdella niitä kädestä toiseen. Suosikkileluja on pyörillä kulkeva koira ja palikkalaatikko tyhjänä. Kasper tykkää raapia sormilla erituntuisia pintoja, varsinkin karheita, joista lähtee ääni.



Kasper rakastaa kylpyä, veden päähän kaataminen on hurjan hauskaa ja Kasper osaa pidättää hengitystään. Vettä roiskuu ja KAsper nauraa. Suihku on myös tosi jännä. Se ei enää pelota, vaan sen alle on kiva laittaa käsi, ja yrittää ottaa vettä kiinni. Suihkusta tullut äiti pyyhe päässä on kuitenkin ehkä pelottavinta ikinä. Itku tulee jos äiti tulee paria metriä lähemmäksi.

Kasper on ehkä maailman taitavin tekoitkussa. Suu on mutrussa ja Kasper yrittää itkeä. Syli rauhoittaa kuitenkin heti ja sitten taas nauretaan. Suuttuessaan Kasper huutaa kovaa. Suuttumus on kuitenkin lyhyttä ja hetken päästä Kasper on oma leppoisa itsensä.

Kasper on hyvä nukkuja. Nukuttamista ei tarvita, vaan tutinnostot ja vaunun heijaus riittää. Herätessään Kasper juttelee sängyssään, pyörii ja odottelee jos joku hänet tulisi hakemaan.

Kasperilla on jo kaksi hammasta alhaalla!

maanantai 17. helmikuuta 2014

Pullantuoksuinen äiti.

Kotitekoinen korvapuusti, nami.
Mun lemppariherkku, heti suklaan jälkeen, taitaa olla korvapuusti. Uunituore, kotonatehty, muhkea pulla. Nam.

Korvapuustien teko vaan tuntuu aina niin työläältä, että usein jätän ne tekemättä. Vihaan sitä, kun kädet pitää työntää taikinaan ja kuinka tiukasti se taikina tarttuu työtasoihin. Plus, että kun niitä korvapuusteja on pakastimessa, niitä täytyy TOTTAKAI syödä päivittäin viisi. Hyvästi kesäkunto.

No, tänään kuitenkin inspiroiduin. Sämpylätaikinan päälle tein vielä pullataikinan, ja ehdinpä vielä juuri ja juuri pyöritellä ne valmiiksi ennen kuin pojat heräsi. Edistystä on tapahtunut, sillä ostin yhdellä kauppareissulla leivonta-alustan. Taikina ei siis enää tartu työtasoihin. Hiphei! Vielä kun joku kantaisi sen yleiskoneen meille, niin olisin hirmu iloinen.

Mun pullista tulee aina ihan hirveän isoja. En tiedä mitä teen väärin, mutta uunissa ne paisuu ihan valtavaksi. Lisäksi, ne on aina ihan hirveän rumia. Mutta maku kai se ratkaisee? Tällä kertaa keskityin tekemään tosi pieniä ja kauniita pullia. Koossa onnistuin, mutta ulkonäössä on vielä petraamisen varaa ;)

Henkka kun tuli töistä, kotona tuoksui tuore pulla. Vaimomatskua, eikö? ;)






Vähän ne mustui, kokeilin ekaa kertaa leipoessa kiertoilmatoimintoa, ja unohdin sen olevan tasalämpöä kuumempi... Hups.

Tänään pojilla oli lääkärineuvola! Siitä ja 8 kuisista pojista enemmän huomenna, jos tietokone suostuu yhteistyöhön!

perjantai 14. helmikuuta 2014

Herkullista ystävänpäivää!

Ihanaa ystävänpäivää kaikille ystäville, kavereille, lukijoille ja tutuille! Olettehan muistaneet nauttia tänään ystävien seurasta ja hemmotella niitä rakkaimpia?

Me vietetään ystävänpäivää kunnolla vasta huomenna, tehdään jotain kivaa perheen kesken, käydään syömässä ja vietetään iltaa ystävien kanssa. Ajateltiin tehdä ystävänpäivästä sellainen perinne, että koko päivä tehdään perheen kesken jotain kivaa. Pojat saavat pienet lahjat ja käydään ulkona syömässä. Sellainen perhepäivä.



Tänään juhlittiin ystävänpäivää pienimuotoisesti ihanien mammaystävien kanssa. (valitettavasti kuvasaldo mun kameralla oli ihan olematon.. mm. Kasperin ja Nellan hellä hetki meni linssin ohi)



Kasper ja Nella

Illalla syötiin Henkan kanssa hyvin ja avattiin pullo viiniä. Nyt sitä parisuhdelaatuaikaa, kun pojat ovat nukkumassa. (= Henkka katsoo lätkää ja mä surffailen. Heh :D) No, jospa se laatuaika sitten kohta alkaisi ;)

Kuvassa muuten vilahtaa mun ystävänpäivälahja, kimppu tulppaaneja, suklaata ja hierontalahjakortti. Korvikset pääsi jo korviin. Henkka muisti mun yllätykseksi ystävänpäivän vähän etuajassa eilen.




Halloumsalaattia, broilerinfilettä bearneiskastikkeessa ja ranskalaisia. Nami nami.

Jälkkäriksi mokkapaloja.
Meidän kone on ihan sekaisin ja tilttailee koko ajan.. JOten postailutahti on hieman hitaampaa nyt hetken, kunhan saan tämän huoltoon ja taas kuntoon. Pah. Hirveesti olisi postausideoita, mutta niitä joudutte nyt vielä hetken odottamaan!

Ihanaa viikonloppua! Puss och kram!

keskiviikko 12. helmikuuta 2014

Mami kesäkuntoon! 6.viikko

Tämän viikon syömiset ja urheilut meni taas vähän paremmin kuin viime viikolla. Lenkkeiltiin kolmena päivänä, kilometrejä tuli yhteensä 25 ja kahdella lenkillä painona oli oman kropan lisäksi  vaunut ja pojat.. Iltaisin tuli tehtyä vatsalihaksia ja pitoja. Ainakin melkein joka ilta..
 
Painonpudotus viikossa: -0,5kg (-4,1kg)
 Senttejä pois vyötäröltä: -1 cm (-8cm)
Senttejä pois navan kohdalta: +2 cm (-5cm) 

Mistä noi plussa sentit tohon mahalle tuli!? En tajua.. Mittasinkohan väärin? Tarkistelin tota kyllä moneen kertaan, ja aina tuli sama lukema. Hähtäh?
 
Herkkuja tuli syötyä vähän useammin kuin vaan yhtenä päivänä.. Muttei nyt tolkuttomasti kuitenkaan! Tässä voisi kyllä taas petrata.
 
Laittelen vaan noi päivälliseksi syödyt ruuat, aamupalat oli tällä viikolla puuroa, skyrriä tai kananmunaleipää. Lounaat salaatteja ja munakkaita ja välipalat ja iltapalat rahkaa tai munakkaita.
 
Keskiviikko  5.2.14
 
Lounaaksi Arnoldsin Chicken Ceasar bagel. 
Päivälliseksi edellispäivän makaroonilaatikkoa. (hih, näyttää hirveän apaattiselta ilman ketsuppia :D)
 
 
Torstai 6.2.14
 
Vietettiin päivää Nooran ja Nellan kanssa. Äipät herkutteli Nooran tekemällä ihanalla broileripiirakalla ja fetasalaatilla sekä suklaakakulla. Nam nam.
Päivälliseksi Ikean lihapullia pakastimesta.
 
  
Perjantai 7.2.14
 
Lounaaksi tomaattisosekeitto ja päivälliseksi pitsaa. Namii.


 
Lauantai 8.2.14
 
Lounaaksi edellispäivän pitsaa, jälkkäriksi banaani-kinuskimuffinssi Arnoldsissa. Päivälliseksi vielä pitsaa. Illalla suklaata ja karkkia. Olipas oikein kunnon laihdutuspäivä :D No, kävin lenkillä Maijun kanssa. Pisteet siitä! 
 
Sunnuntai 9.2.14
 
Meidän piti mennä brunssille yhteen uuteen ravintolaan, mutta sinne ei päässyt vaunuilla eikä siellä ollut kuin yksi syöttötuoli, joten brunssi vaihtui Raxin pitsamättöön. Voi meitä.
 
Päivälliseksi possunpihvi ja salaattia.
 
  
Maanantai 10.2.14
 
Päivälliseksi rapeita kalapaloja ja perunaa.
  
 
Tiistai 11.2.14
 
Päivälliseksi tomaattinen jauhelihakastike ja pastaa.
 
  
 
Sellaiset eväät meillä oli viime viikolla. Mitä te syötte? 
 
voih, mulla on hirveät herkkuhimot...