perjantai 14. kesäkuuta 2013

pojat on täällä!

Eilen klo 8.45 ja 9.00 näki meidän pienet rakkauspakkaukset maailman ensikerran. <3 Aarre 2,5kg ja 46cm. Onni 3kg ja 48cm.

Synnytys siis käynnistyi vesien menolla 12.6 klo 15.30. Supistuksia ei silloin vielä ollut nimeksikään muutama kipeähkö mutta nekin aika lieviä. Synnärillä tehtiin sisätutkimus, molemmat rt ja kanava poissa ja kohdunkaula sormelle auki. Kuitenkin koska supistuksia ei tullut, synnytyslääkäri totesi, että aamulla sitten käynnistellään, siihen asti voidaan odotella. Mua ei enää kotiin päästetty vaan jään sairaalaan yöksi.

Käyrillä, kuuden aikaan tuli supistuksia kuuden minuutin välein, kuitenkin edelleen kivuttomia tai kevyesti tuntuvia. Uutta käyrää otettiin vähän ennen kymmentä, jolloin supistuksiakaan ei enää tullut. Henkka lähti 23.00 kotiin nukkumaan ja mä kävin nukkumaan sairaalassa. Unta ei kuitenkaan saanut kun lapsivetta lorahteli ja piti koko ajan käydä vessassa. Vähän ennen yhtä supistuksia tuli muutama kipeämpi. Jäin seurailemaan mitä tapahtuu. Kahdelta supistukset alkoi tuntua kunnolla, väliä kuitenkin vielä kuusi minuuttia. Soitin henkalle ja pyysin tulemaan takaisin kun en halunnut olla enää yksin. Henkka tuli puoli kolmen jälkeen jolloin olin jumppapallon kanssa suihkussa. Supistukset oli jo kipeitä. Sitten käyrää jolloin olin 2cm auki ja supistuksia tuli kolmen minuutin välein. Selällään makaaminen oli kamalaa. Kätilö ehdotti annetta ja menin sinne viideltä. Aluksi amme oli ok ja selvisin sillä. Puolen tunnin päästä otin ilokaasua ja vartti siitä annostusta lisättiin. Nyt sattui. Ilokaasu ei joka supistuksella toiminut. Kovimmat tuntui tosi kovina. Puoli seittemän olin varma että olen tarpeeksi auki ja saan epiduraalin. Nyt sattui jo paljon, ja tajusin viimein kunnolla miten ilokaasu toimii. Mentiin saliin, jossa anestesialääkäri odotteli. Kätilö teki sisätutkimuksen ja olinkin jo 9,5cm auki. Vain pieni reuna Aarteen pään edessä. Epiduraalia ei siis ehtisi joten kätilö päätyi spinaaliin. Mietti ne ilman puudutustakin mutta totesivat et ehkä ei.. Kun spinaalipuudutus oli selässä taivas aukeni. Ei mitään kipuja enää. Siinä sitten odoteltiin ponnistustarvetta. Kello oli seitsemän. Avautumisvaihe kesti siis vain n. Viisi tuntia.. Spinaalipuudutuksen takia en tuntenut supistuksia, joten piti ponnistella sokkona. Aktiivinen ponnistusvaihe kestivajaan tunnin. Aarretta sai puskea oikein kunnolla, Onni tuli kolmella ponnistuskerralla.

Jo illalla mulle laitettiin kanyyli josta tiputettiin ensin antibiootit ja sitten ponnistusvaiheessa jotain supistusta tehostamaan. Ammeessa ollessa sain vielä juoda mutta sitten oli lopetettava. Tosin eipä se haitannut kun tuskin ponnistettaessa olisi muutenkaan tullut syötyä :D
Pojat siis syntyi 8.45 ja 9.00 molemmat hyvä vointisina. Kumpaakaan ei tarvinnut viedä teholle vaan molemmat tuli meidän kanssa vuodeosastolle.

Itse selvisin helpolla. Repeämiä ei tullut, välilihaa ei leikattu ja tikkejä laitettiin vain kaksi varmuuden vuoksi. Yllätyin siitä, miten helppo synnytys oli. Avautumisvaihetta olin odottanut kauhulla mutta vain viimeinen puoli tuntinen siitä oli aika kammottavaa. Henkka oli mahtava <3 teki kaiken mitä halusin, pyytämättä. Aluksi jännitin et kuinka se osaa vastata kun tarpeisiin mutta se arvasi ne ennen kuin osasin pyytää <3

Nyt on ihan huippua kun pojat on täällä. En vieläkään ymmärrä, että kun mahassa ei ole enää vauvoja! Ei niitä osaa olla tuijottamatta. Aivan ihania kumpikin <3 oon vaan niin täydellisen onnellinen <3

Tarkempaa synnytyskertomusta kunhan kotiudutaan ja ehdin kasata ajatuksia :) kuvaa poitsuista tulossa myös kunhan pääsen koneelle.

Ihanaa viikonloppua kaikille!!! <3

27 kommenttia:

  1. Oikein paljon onnea pojille ja tuoreille vanhemmille!

    VastaaPoista
  2. Paljon paljon onnea!!! ja hyvä sä ihan super olet ollut!! Onnea valtavasti! Nautikaa <3

    VastaaPoista
  3. Paljon onnea!! Hieno synnytys!!

    VastaaPoista
  4. Paljon onnea kahden poikavauvan vanhemmille! :) Ihanaa että kaikki meni hyvin ja sait ilmeisestikkin kokea hyvän ja hienon synnytyksen! Täällä innolla odotellaan tarkempaa synnytys stooria!

    VastaaPoista
  5. Isot onnittelut ja halaukset ! Ihanaa että kaikki hyvin <3

    VastaaPoista
  6. Voi ihanaa, onnea!<3 Ihanaa kuulla kanssa että synnytys on mennyt noinkin hyvin! Aloin itkemään täällä, tyhmät raskaushormoonit:D onnea vielä kerran<3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. :D Odotahan synnytyshormoneja! Oon itkenyt monet kerrat sitä, kuinka ihanalta vauvat näyttää Henkan sylissä! :D

      Kiitos <3

      Poista
  7. Isot onnittelut täältäkin suunnalta! :)<3
    Kerkesin blogiisi mukaan vasta viime hetkellä ja harmittelinkin, etten ollut löytänyt tätä aiemmin...olisi ollut mukava seurata raskauttasi alusta lähtien ajan tasalla tähän synnytykseen asti! :)

    Ja Niinaan yhtyen: ihanat raskaushormonit sai täälläkin kyyneleet silmiin, ku lueskelin tätä ;DD

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No mutta ihanaa että löysit viimeistään nyt! Tervetuloa mukaan! :)

      Sellasia ne hormonit on ;)

      Poista
  8. Paljon onnea teille! :) Hienoa että kaikki meni noin hyvin :)

    VastaaPoista
  9. Ihana stoori, aivan loistavasti menny kaikki. Olet huippu <3
    -mirka

    VastaaPoista
  10. Huikeeta♥ Paljon onnea koko perheelle vielä tätäkin kautta :)

    VastaaPoista
  11. Mahtavaa!!!!! Paljon onnea koko perheelle!! :) en malta odottaa kuvia pojista! Onnea vielä <3

    VastaaPoista
  12. Onnea pikkuisista! Blogissani on sinulle haaste. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos!
      Käynkin katsastamassa kunhan on kotiuduttu ensin! :)

      Poista
  13. Onnentoivotuksia pikkuisten syntymän johdosta!

    VastaaPoista
  14. Ihana kuulla, et kaikki meni noin hyvin! :) Oot ihan mahtava! <3 Paljon, paljon onnea uudelle äidille ja koko perheelle!! :)
    -Mirjam

    VastaaPoista
  15. Lämpimät onnittelut tuoreille tuplavanhemmille! :) Synnytyskokemus kuulosti samalta kuin omani, viimeinen puolituntinen avautumisvaiheessa oli tuskaa... Itse tosin ehdin saada epiduraalin mutta sen jälkeen eteni niin vauhdilla, että melko pian sai ruveta ponnistamaan, sokkona, koska epiduraalin takia ei juuri supistuksia tuntenut. Mun mielestä synnytys oli tosi hieno kokemus! Ihanaa vauva-arkea <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, samalta kuulostaa. Jälkeenpäin aateltuna olisi pitänyt pyytää puudete nopeammin.. Ajattelin vaan että menee vielä pahemmaksi.. :D No, ensi kerralla sitten!

      Sitä se oli mullekin, mutta hyvä ettei sitä heti tarvitse elää uusiksi. :D

      Kiitos <3

      Poista

Kiitos kommentistasi!