keskiviikko 19. kesäkuuta 2013

Pitkiä unia ja maidontuoksuisia vauvoja.

Nyt on ensimmäinen päivä ja yö kotona vietetty ja ei voi kun kehua meidän poikia. Yöllä nukuttiin neljä tuntia putkeen ja herättiin sitten välillä tankkaamaan. Maito maistuu molemmille ja sairaalan annosohjeistukset ylitellään melkein joka syötöllä. Jos ei, niin sitten seuraavalla kerralla ylitetään jo rutkasti. Tänään Onni vetäisi jo 100ml. Hyvä muru!!

Eli pullosta syödään siis meillä. Pumppaan käsipumpulla (ihanaa..) pulloon, josta sitten jaetaan molemmille seuraavalle syötölle. Maito riittää ihmeen hyvin, vain kaksi syöttöä päivän noin kahdeksasta menee korvikkeella. Pakko on kyllä hankkia se sähköpumppu, mulla on muuten kohta jännetuppitulehdus.. Toiveissa on vielä, että jossain vaiheessa voisi jätää pumppaukset välistä ja antaa maidon suoraan tissistä. Nyt pojat on vielä liian pieniä, imuvoima ei oikein tissiin riitä. Toivotaan ettei imuote ole ihan kadotettu pullojen myötä.. Tissin muotoiset pullot on kovalla käytöllä, niin toivotaan että siitä on jotain apua.. 

Onko teillä kokemusta? Onko onnistunut pulloista tissille siirtyminen?

Edellisessä postauksessa oli kyselty, että tunnistetaanko pojat vai meneekö sekaisin. No ei mene sekaisin :D Pojat on niin omannäköisiä ja luonteisia, että ei ole edes mahdollista sekoittaa. Onni on paljon pyöreämpi poskisempi, onhan painoakin puoli kiloa enemmän. Onnilla on myös pyöreämpi pää ja korkeampi otsa sekä enemmän tukkaa. Aarre on vielä aika rimpula, kasvot tuo mulle aina mieleen pienen linnunpoikasen :D Aarteen pää on myös vähän erimallinen. Lisäksi Aarre on aika paljon pienempi. Samaakin pojista löytyy. Suuttuessa ilmeet on aika samat.

Luonteeltaan pojat on myös omanlaisiaan. Aarre vähän vekkuli, naureskelee aina itsekseen. Tarkkailee jo ympäristöä kovasti. Onni vähän rauhallisempi, paitsi jos ruoka ei tule ajallaan. Sitten menee hermo. Onni on Aarretta haaveilevaisempi. Maidot juo tunteella ilman kummempaa kiirettä, mutta pulloa ei saa vetää liian aikaisin pois, pitää siitä tiukkaan kiinni. Onni myös hereillä ollessaan huitoo hurjasti! :D Tänään on Onnillakin ollut jo silmät enemmän auki ja alkaa hänkin jo seurailla mitä ympärillä tapahtuu. Aivan ihania pakkauksia siis molemmat! <3

Nyt me lähdetään kylpyyn! Muutama kuva pojista tältä päivältä!
Ja kiitos vielä kaikille kommentin jättäneille lukijoille synnytystsemppauksesta ja poikien kehuista. <3 Olette aivan huippuja!


Aarre

Onni

Vasemmalla Onni, oikealla Aarre


Onni

Aarre
 

27 kommenttia:

  1. Voi ei miten suloisia ihania! :) Kovin kovin suloisia. Onnea kovasti ja kaikkea hyvää teidän arkeen!

    VastaaPoista
  2. Ihanaa!! Voi Onni ja Aarre mitä vesseleitä olettekaan :) Paljon onnea!! Tuli kyllä mieleen omat synnäriajat sinun postauksia lukiessa. Meillä syntyivät samoilla viikoilla kuin sinulla (meillä 36vko) joten hyvin sanoilla radoilla menivät. Ekan kuukauden meillä nukkuivat (aivan kuin sinulla, pitkiä pätkiä öisin, ei oikeastaan edes itkua kuulunut täällä silloin koskaan..). noin 1,5kk ikäisenä alkoi sitten haasteet..
    Mutta joo, siis pojilla oli samaa, eli eivät osanneet imeä rintaa. Mie pumppasin reilun 1kk, kunnes jätin sen siitä syystä, että maito alkoi tyrehtyä kun en jaksanut yöllä joka syötöllä pumpata. Parhaimmillaan pumppasin vuorokaudessa yli litran ja loppussa noin 300milliä ja eihän se 300milliä mihinkään kahdelle noin 1kk vanhalle riittänyt :D Meidän eivät siis huolineet rintaa, kun pulloon tottuivat.

    Nauti näistä viikoista.. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Apua! Toivotaan että meillä ei menisi ihan samoin. Mutta jos menee niin eihän se auta. Pitää nyt nauttia kun nukkuvat niin hyvin :)

      Mä oon kans nyt pumppaillu, tosin muutamat syötöt toiselle onnistuu jo tissistä. Eli katsellaan miten käy!

      Oot kyllä saanut hyviä määriä pumpattua! Mulla ei ihan noin vielä tule..

      Nautitaan! :)

      Poista
  3. Ihan sydän sulaaa <3 ihania söpöjä !! :)) täälläkin ruoka maistuu tytölle niin että kasvaa ihan silmissä! Onko pojilla omat rytmit että syövät eriaikaan?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hieno juttu! Ja sulla on tainnut maito riittää tosi hyvin? :)
      Ollaan tehty niin, et kun toinen syö niin herätellään toinenkin. Muuten saatas syöttää varmaan koko ajan :D

      Poista
    2. Oma maito riittää vaihtelevasti. Iltaisin tuntuu että alkaa olemaan varastot tyhjät!

      Poista
  4. Kannattaa pyytää neuvolasta lähete imetyspoliklinikalle. Rinnalle siirtyminen on täysin mahdollista, jos korviketta vaan ei ala mennä suuremmin. Joka syötöllä vaan kannattaa aina tarjota myös rintaa ihan joka päivä. Varsinkin yösyötöt saattaa onnistua ensin. Mutta jos ei imetyspolinkaan ohjeilla onnistu, niin sitten vain korviketta pullosta turhia murehtimatta. Silläkin vauvat kasvaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo pitääkin kysellä kun neuvolatäti tulee kotikäynnille.. Koitinkin viime yönä ottaa toista tissille, ja onnistuihan se! Kiitos vinkistä! :)

      Näinhän se on, ja saapahan isikin osallistua kun voi syöttää poikia pullolla :)

      Poista
  5. Mä en pysty lopettamaan heidän katsomista, oon tässä pää vinossa tuijottanut noita kuvia ja hymyillyt vaan!:D Niin ihania ovat<3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin ne on <3 mäkin vaan tuijottelen niitä aina kun nukkuvat. Ja koko ajan pitää käydä vilkasemassa. Ihanat <3

      Poista
  6. Aivan ihania!! <3 :3 Isot onnittelut koko perheelle!! :)

    VastaaPoista
  7. Voi murut♥ ihanat pojat. Sairaalasta tosiaan saa imetysapua vaikka olisi jo kotiutunut. Kannattaa siis kysyä rohkeasti. Ja hei nou hätä; pääasia kun pojat kasvaa ja syö (olisi se sitten rintaa tai pulloa)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo pitää kysyä. Aika huonosti kätilöt neuvoi kaksosten imetystä :/

      No sehän se tärkeintä onkin, ja turha asettaa itelleen liian kovia tavoitteita. :)

      Poista
    2. Tosi kurjaa jos et ole saanut imetysohjausta. Esikoisen kanssa kaikki on uutta ja ihmeellistä, erityisesti jos esikoisia on kaksi! Kiva kuitenkin kuulla että olet noin rennolla asenteella, liian suuret odotukset vaan harmittaa. (Itse kun kuulin meidän kaksosista niin itkin etten voi imettää kuitenkaan kunnolla.. esikoista imetin 13,5kk. Sit vaan tajusi että ei se maailmanloppu ole vaikka pullosta maitoa joisivat)

      Poista
    3. Niimpä, ottaahan se vähän itsetunnon päälle kun toiveissa kuitenkin oli imetyksen onnistuminen. Mutta tärkeintä kuitenkin, että pojilla kaikki hyvin, samapa se mistä se ruoka tulee :)

      Ja on niitä onnistuneitakin kaksosimetystarinoita tullut kuultua, eli ehkä peli ei ole menetetty meidän kummankaan kohdalla! :)

      Poista
    4. Ei varmasti olekaan. Sitkeys palkitaan tässäkin asiassa :) Tarjoaa niin kyllä se siitä onnistuukin. Ihanaa ja rauhallista juhannusta teille ♥
      (Kommentoin väärään paikkaan niin siirsin tähän)

      Poista
  8. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  9. Mä lähtisin vaan taistelemaan sen imetyksen kanssa. Meillä kaksostytöt oli alusta saakka tissillä. Sairaalassa annettiin alkuun lisämaitoa kun olivat pieniä mutta jostakin luin että vauva ei itseään tissillä nälkään tapa ja tähän uskoin itsepäisesti. Eka kuukausi oli vaikeampaa mutta sitten kun imetys sujui niin oli ihana yölläkin vaan imettää nousematta edes sängystä. Tärkeää on luottaa itseensä ja kroppaansa. Luonto on hoitanut asiat niin että kyllä sitä maitoa tulee kun tarvvetta on.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihana kuulla näitä onnistumistarinoita! Pitää kyllä kunnolla yrittää jos se meilläkin vielä onnistuisi! :)

      Poista
  10. Haluun vielä lisätä, näin keskustelun loppuun, että jokainen äiti on erillainen, myös jokainen kaksosmamma :) Mulle itselleni imetys ei ollut mikään "iso juttu", siis oli toki, mutta ei siis sellainen mittari.. Tätä on hankala selittää? On ihailtavaa että jotkut tekevät tosi paljon töitä (kaksosten)imetyksen suhteen, ja itsekin olin siihen hommaan asennoitunut :) Pullossa on puolensa, isikin voi osallistua, etenkin jos yhtäaikainen imetys tökkii. Ja jos pulloa lapsi saa, on mahdollista, että jossain vaiheessa äitikin pääseen vaikka piipahtamaan lähikaupassa yksin :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näimpä. Itekin oon miettinyt etten aio tehdä tosta imetyksestä itelleni liian isoa asiaa. Vaikka välillä tuntuu että siitä sellanen tuleekin, kun niin kovasti haluaisi onnistua! :D

      Mutta turha on itseä väsyttää. Ehkä ne pojatkin tykkää enemmän pirteästä korviketta antavasta äidistä kuin väsyneestä tissintyrkyttäjästä :)

      Ja isin osallistuminen pullossa nimenomaan parasta onkin :) ja tosiaan ihana kun voi käydä yksin vaikka lenkillä <3 Ja onhan kahden syöttäminenkin pullosta helpompaa kuin tissistä. Pullot on helppo tukea harsoilla poikien ulottuville niin itsellä on kädet vapaana :)

      Poista
  11. Tämä tulee nyt vähän jälkijunassa mutta meillä pikkukakkosen kanssa imetys alkoi sujua hyvin vaikka aluksi ruoka menikin letkulla alas ja seuraavaksi siirryttiin pulloon. Kun imu alkoi riittämään rinnalle, sujui se ihmeen hyvin. Itse kaksosena olen ollut rinnalla yhdessä veljeni kanssa :) Esikoisen kanssa imetys ei sujunut, kelpo poika siitä on kuitenkin tullut vaikka onkin korvikkeella kasvanut.

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi!