perjantai 31. toukokuuta 2013

Vauvojen nukkuminen; perhepeti vs pinnasänky vs oma huone..

Vein Henkan tänään töihin ja uutisissa kerrottiin tutkimuksesta, jonka mukaan vauvoja ei saisi nukuttaa vanhempien sängyssä. Tutkimuksessa oli todettu, että vauvan nukkuminen vanhempien sängyssä lisää kätkytkuolemien riskiä varsinkin alle  3kk lapsilla. En yhtään tiedä tämän tutkimuksen otosta, tai sitä miten tieteellisestä tutkimuksesta on kyse mutta lisäsi se ainakin mun perhepetivastasuutta taas vähän.

En tiedä miten meillä sitten oikeasti tehdään, kun vauvat on viimein saatu kotiin, mutta ainakin tarkoitus olisi että ne nukkuisi omassa sängyssään. 
En ole mitenkään perhepetiä vastaan, mutta koen vaan ettei se toimi meillä. Mun mielestä jo se perhepedin kuvainnollisuus, että lapsi tulee vanhempien väliin, on väärä. Minkälainen parisuhde voi olla jos vauva ja meidän tapauksessa vielä kaksi vauvaa, nukkuu siinä meidän välissä. Mun mielestä se vaan lisää etäisyyttä parisuhteessa, kun edes nukkuessa ei olla lähekkäin. 

Lisäksi, mua pelottaa se pienen nukkuminen siinä vieressä. En varmasti saisi ite unta kun kokoajan vahtisin, ettei peitto tai tyyny tukehduta vauvoja. Tai etten ite unissani pyörähdä niiden päälle.

Meidän oli helppo tehdä päätös tässä nukkumisasiassa, koska Henkka ei voisi kuvitellakaan että vauvat olisi meidän välissä. Se nimenomaan pelkää sitä, että unissaan pyörähtää niiden päälle. Tai että nukahtaessa säpsähtää niin paljon, että huitasee niitä kädellä. Joten, ratkasu oli helppo. Ei perhepetiä, vaan vauvat omassa pinnasängyssä tai äitiyspakkauksenlaatikossa lähelle.

Me laitettiin pojille oma huone. Tämäkin tuntuisi jakavan mielipiteitä. Monet sanoo, ettei vauva tarvi omaa huonetta ja että sen paikka on vanhempien kanssa samassa makuuhuoneessa. Me kuitenkin haluttiin vauvoille oma huone. Jo pelkästään siksi, että tavaraa on niin valtavasti, että on hyvä kun ne saa jonnekkin erilliseen tilaan, omille paikoilleen. Toisekseen siksi, että meillä on tarkotuksena siirtää vauvat 4-6kk iässä kokonaan omaan huoneeseen ja omiin sänkyihin nukkumaan. Mä uskon, että sekä mä että vauvat nukutaan paremmin kuin etäisyyttä on enemmän. Siitäkin oli jokin aika sitte tehty joku tutkimus, että äidin rintamaidon tuoksu pitää vauvan levottomana ja se nukkuu siksi katkonaisesti. Lisäsyynä tähän omaan huoneeseen siirtymiseen on se, että mun mielestä tossa puolen vuoden iässä pitäisi jo vanhemmillakin olla oma rauha makuuhuoneessa. 

En tiedä kuinka tässä lopulta tulee käymään, mutta nämä on ajatukset ainakin nyt.

Miten teillä nukutaan tai aiotaan nukkua vauvojen kanssa? Onko perhepeti vai jo heti oma huone?


Aamupala nro. 2

Tänään luvassa suursiivousta, hamstrasin jo lähkaupan siivoushyllyt tyhjäksi, lisätäkseni vähän motivaatiota. Uusilla tuotteilla on aina niin paljon kivempi siivota! 

Kivaa alkanutta viikonloppua kaikille lukijoille! :)

torstai 30. toukokuuta 2013

Raskausviikko 34+0 ja neuvola

Ja niin pyörähti taas uusi viikko käyntiin! Jo 35. raskausviikko, enää pari viikkoa niin Aarre ja Onni on täysiaikaisia, eikä niitä siis lueta enää edes keskosiksi. Hyvä pojat! <3

Tällä viikolla vauvat painaa 2300g ja on 41cm pitkiä. Tosin, kuten ultrapostauksessa kerroinkin, Onni on jo arvioiden mukaan isompi, jo 2500g ja Aarre taas hieman alle tuon arvioidun, eli 2250g. Mutta hyvän kokoisia jo kumpikin. Pojat on jo niin isoja, että niille alkaa löytyä vaatteita ihan tavallisesta lastenvaateliikkeestä. 

Poikien silmät on jo hereillä ollessa auki, ja nukkuessa kiinni. Kummallakin on siniset silmät, koska silmien pigmentti vaatii valoa aktivoituakseen. Vasta kahden vuoden iässä silmän väri on se mikä se lopulta tuleekin olemaan.

Sormien kynnet on jo niin pitkät, että vauvat voi raapia itseään. Vauvat on jo täysin pienen ihmisen näköisiä.


Nyt kerätään massaa. Paino lisääntyy jopa 30g/päivässä. Pituutta ei enää paljoa kerry vain noin 9cm loppuraskauden aikana. 

Nyt tilaa kohdussa on niin vähän, ettei vauvat enää kellu lapsivedessä vaan pötköttelevät kohdussa. Potkuista ja liikkeistä tulee selkeämpiä tilanpuutteen vuoksi. 

Nyt 34+0 kokoista masua.



 Neuvolakin sattui tälle päivälle. Oon kyllä vaan niin mielettömän iloinen siitä mun neuvolatädistä. En tiiä voisiko permpaa saada! Ihan huippu. En tiiä johtuuko siitä, et ollaan samanikäisiä, joten siihen on helppo luoda suhde vai siitä että se on luonteeltaan niin mutkaton. Mutta joka tapauksessa, ihan paras neuvolatäti! Ei se vaan kaksosista mitään tiedä, mutten tiiä tietäisikö kukaan muukaan. Ainakin se aina kovasti yrittää puhua vauvoista monikossa.

Neuvolassa kaikki kunnossa. Verenpaineet pysyneet edelleen hyvinä ja alhaalla 115/71 eikä turvotusta. Tosin kun näin painon niin aloin kyllä uskoa tohon turvotukseen. Paino oli noussut viime neuvolakäynnistä eli kahden viikon takaa 3 kiloa!!! APUA! En vaan voi mitään sille, että toi painonnuosu tuntuu ihan hirveältä. Kokonaisnousu jo 17 kiloa. Voisin jopa itkeä. Ihan hirveetä. Tajuan kyllä, ettei se kaikki paino ole minussa, mut silti nään kyllä painajaisia siitä, ettei sinne synnytyssaliin jää kilon kiloa. 

Hemoglobiini oli kolmesta rautatabletista/pvä huolimatta laskenut 109, kun se viimeksi oli 111. Eli ei sitä määrää ilmeisesti voi vähentää. Pitää siis jatkaa sitä raudan popsimista. Pissassa proteiinit ja sokerit negatiivisia. 

Onnilla sykkeet oli 140-146 ja Aarteella 150-156. Molemmilta löyty äänet hienosti vaikka Aarre ei dopplerista tykännyt yhtään. Potki koko ajan :D Myös neuvolatädin tarkastaessa tarjontaa vastaili paineluihin potkuilla. Sf-mitta oli jo 45cm eli huitastiin asteikosta yli. Mulla on jo jonkin aikaa ollut sellainen olo, ettei toi maha enää hetkeen ole kasvanut. Mut on se näköjään. 

Käytiin myös vauvanhoitoa läpi tuolla käynnillä. Aika perusasiaahan se oli, mutta kiva silti kerrata. Eikai noita liikaa voi toitottaa. Seuraava neuvola sitten parin viikon päästä taas. Selvitäänköhän sinne asti?

  

Täällä on taas hellerajat paukkuneet. Auton mittari näytti varjossa 29c kun lähdin käymään ystäväni M:n luona päiväkahvilla. Ihana että on lämmin ja kesä on viimein tullut, mutta on tää ehkä hieman liikaa. Olo on aika tukala, varsinkin kun tuntuu että mitkään shortsit ei millään mene jalkaan. Vaihtoehtoina siis legginsit tai kevyet housut. Joten on lämmintä.

Miten kuumaa teillä on ollut?

Ihana oli taas saada vähän mammaseuraa! M:llä on neljä 0-4-vuotiasta lasta, joten onhan se meno melkoista. Mutta silti on ihana huomata, että jos M selviää yksin noiden neljän kanssa niin ehkä mullakin on mahdollisuus selvitä näistä meidän kahdesta. Ja taas oli ihana päästä vauvoja tuoksuttelemaan. Ei sitä vaan tajua, että mun mahassa on kaksi sellaista pientä. Ja kohta ne on sylissä. Ihan uskomatonta!

Postilaatikossakin odotti kiva yllätys kotiin tullessa ;) Tätä oonkin himoinnut meille jo jonkin aikaa. 



 

keskiviikko 29. toukokuuta 2013

Sairaalakassi pakattuna viimeinkin!

Nyt ette kyllä usko. Pakkasin sairaalakassin viimein! Pieni ikuisuus siinä taas meni, onhan se kuitenkin ollut mielessä jo kuukauden verran. Pakko myöntää, että eniten pakkausinspistä söi mahdollisuus sektiosta. Ärsytti se epätietoisuus. Nyt kun Mamman mussukat on kiltisti pyörähtäneet RT:hen, on motivaatiokin ihan toinen.



Tällainen lista pääsi mukaan:

- Hygieniatarpeet; shampoo, hoito, suihkugeeli, naamanpesuaineet, ihorasva, naamarasva, silmänympärysvoide, hammasharja, hammastahna, deo. Ponnarit + pinnit

- Käsirasva ja huulirasva

-hiuspanta

- mammalegginsit, t-paita

- villasukat  ja kahdet omat sukat

- alushousuja

-imetysrintsikat + suojia + nännivoide

- vihko ja kynä

- kirja

-kauratyyny

-meikit, suoristusrauta

- kännykkä + laturi

-ipad + laturi (tämän uskon, toivon ja rukoilen saavani synttärilahjaksi, joten se lähtee siis myös mukaan)

- Neuvolakortti

- imetyspaita mun on hankittava. Kävin jo viikonloppuna H&M:llä kattomassa, mutta ei siellä ollu kuin L ja XL kokoja :/ Joko joudun hankkimaan jonkun kauhean hintaisen tai sitten tilaamaan netistä..

Tuleeko teille mieleen vielä jotain tarpeellista? 

Jotkut omat tohvelit tai tossut vielä meinasin ottaa, en vaan tiedä nappaanko vaan noi Reinot tosta ovelta jo matkaan vai pitäisikö hankkia jotkut kevyemmät..?

Synnytyksen aikana en saa syödä mitään, joten en ota ees kiusakseni suklaata tonne kassiin. Henkka saa sitten tuoda sitä mulle synnytyksen jälkeen.

Puhelimeen on ladattuna sitä panhuilumusiikkia, joka ainakin raskausaikana on rauhoittanut. Mitäisiköhän jotain muuta musiikkia, jos en sitten voikaan sietää tollasta pimpelipompelia?

Kirja on varmaan ihan turha. Ei siihen varmaan pysty keskittymään, mut ompahan mukana.

Ja meikit ja suoristusrauta on ihan vaan mun oman mielenrauhan takia. Mun on tiedettävä et tarvittaessa saan hiukset suoraksi ja silmäpussit piiloon.

Tänään oli pakko poistaa jo kovasti halkeilleet ja suttaantuneet babyshower -kynsilakat pois. Valinnanvaikeus vaan iski väriä valitessa. Tuttu ja turvallinen, arkinen beige voitti lopulta.



Kaikki tää raskaushössötys ja kaiken valmistelu ja miettiminen on vieneet niin paljon aikaa, etten ole ees muistanut että mullahan on viikon päästä synttärit! Viikon päästä oon jo puolessa välissä viittäkymmentä ja lähempänä kolmea- kuin kahtakymmentä. Ikäkriisi! Havahduin tähän eilen ultrassa kun seuraava käynti ajoittu 6.6 eli päivää ennen mun synttäreitä. Tuli myös mieleen, kuinka joku vuosi sitten päätin, että olisin ainakin raskaana 25 vuotiaana. Sen myöhäsemmäksi en haluaisi lasten tekemistä lykätä. No, se onnistui. Ehtiiköhän pojat syntyä ennen sitä?

Eilen olin jotenkin niin hyvällä tuulella, kun ultrasta tuli sen verran hyviä uutisia ja sain jälleen luvan liikkua. En voi uskoa miten oonkaan kaivannut lenkille! Tai lyllerrystähän se mun tapauksessa on, mutta silti. Oli niin ihana kävellä vähän pitempi matka kuin ovelta postilaatikolle. Varsinkin kun tuntui, että tarvetta ajatusten tuulettamiselle on. Onneksi on olemassa ihanat ystävät, joiden apuun ja tukeen voi aina luottaa. Vaikka epätietosuus ja kriiseily meinaakin joskus iskeä. Ne tiputtaa maanpinnalle ja saa uskomaan että kaikki hyvin. Mitään huolta ei ole. Missähän mä oikein olisin ilman näitä ihmisiä? Varmaan hermoheikkona jossain lattian rajassa.

Nyt jotain ruokaa, niin äitin pikkuinen Aarrekin vähän kasvaisi. Ei tarvisi siitä painonkehityksestäkään enää kantaa huolta. 

Ajatuksia kaksosuudesta ja omista sisarussuhteista

Viime aikoina kotona ollessa on tullut mietittyä paljon omaa lapsuutta ja sen peilautumista tulevaan vanhemmuuteen. Omaan lapsuuteen on oleellisesti liittynyt kolme sisarusta, joten samalla on tullut mietittyä myös sitä, millaiset sisarussuhteet meillä on ollut ja millaiset ne tulevat vauvoilla olemaan. 


Aloittelen tämän pohdinnan omista sisarussuhteista. Meitä on siis neljä sisarusta. Netan kanssa ikäeroa on kaksi vuotta ja oltiinkin pitkään ihan vaan kahdestaan ennen kuin Charlotta ja Joonas syntyivät myöskin kahden vuoden ikäerolla. Charlotalla ja Netalla ikäeroa on kuusi vuotta, eli mulle ja Joonakselle sitä kertyy kymmenen.



Charlottaan ja Joonakseen on aina ollut melko helpot välit, juuri kai siksi että ikäero on kuitenkin niin iso. En edes aina sanoisi, että meidän suhde on vaan sisaruksellinen vaan niihin on aina ollut vähän äidillinenkin ote. Läheiset välit meillä on aina ollut juuri siksi, että pieneen on niin helppo luoda mutkaton suhde. Vieläpä kun ikäero on niin iso, ei riidan aiheita löydy helposti. Charlotta ja Joonas oli vasta 11 ja 9-vuotiaita kun muutin pois kotoa ja erityisesti Joonakselle se tuntui olevan vähän rankka paikka. Ja oli se mullekin. Molemmat ja varsinkin Joonas kun oli niin läheisiä niin tuntui oudolta ettei niitä näekään päivittäin tai ei pääse halailemaan aina kun siltä tuntuu. Soitellakkaan kun ei kuitenkaan aina ehdi. Onneksi tuo mun kotoamuutto ei kuitenkaan vaikuttanut suhteisiin heikentävästi. Uuteen tilanteeseen vaan mukauduttiin ja välit pysy onneksi lähes yhtä läheisinä edelleen. 



Nyt raskausaikana koen, että välit molempiin on lähentyneet yhä edelleen ja mukaan on tullut vähän toisenlainen suhde. Kumpikin kun alkaa olla jo melkein aikuinen niin niiden kanssa voi ihan toisenlailla jutella ja jakaa asioita. Nyt voisin sanoa, että suhde on enemmän sisarksellinen kuin mitä se lapsuudessa oli. Nyt väleissä on enemmän vastavuoroisuutta eikä itse joudu olla se holhoaja. Vaikka vieläkin huomaa, että välillä molempiin suhtautuu yhä kuin ne olisi pikkulapsia ja tulee tarve suojella niitä kaikelta pahalta niin on myös toisaalta ollut ihana huomata kuinka nekin huolehtii nyt musta. Välillä havahtuu siihen, että onko ne oikeasti jo noin isoja ja fiksuja. Milloin niistä tuli aikuisia?

Vaikka koinkin aina nuorempana, että välit Charlotan ja Joonaksen kanssa oli ihanat kun ne oli niin läheiset niin kyllä silti tykkään tän hetkisistä väleistä enemmän. Ehkä se on se vastuu mikä on vähän väistynyt (ei tietysti kokonaan, siitä ei varmaan koskaan täysin pääse eroon. Aina niitä kuitenkin haluaa suojella, ettei ne tee hölmöjä virheitä) nyt ollaan kuitenkin kaikki aika tasavertaisia ja niiden kanssa voi jopa vähän riidellä tai tulla muuta erimielisyyttä kun enää ei olekaan se sama auktoriteettiasema kuin ennen :D Mutta tosiaan parempi näin!

Netan kanssa meidän sisarussuhde onkin sitten hieman monimutkaisempi. Meillä tosiaan on vaan se kaksi vuotta ikäeroa ja pieninä ollaan oltu kyllä toistemme tukassa kiinni jatkuvasti. Kumpikaan meistä ei taida olla ihan helppo luonne ja riitoja ja kinoja onkin ollut laidasta laitaan. Kaikesta mistä voi riidellä niin me on varmasti riita saatu aikaan :D

 Me ollaan molemmat myös aika kilpailuhenkisiä, joten toisen kanssa on kyllä tullut myös kilpailtua kaikessa. Oli kyse sitten rahan määrästä tai uusista farkuista. Jostain meidän suhteeseen tuli myös kateus. En nyt varsinaisesti syytä kotikasvatusta siitä, mutta jostainhan se meidän välille tuli. Ei osattu olla ilsia jos toinen sai tai saavutti jotain vaan se tuntui olevan aina itseltä pois. Tällaista kilpailuasemaa en ikinä halua omille pojilleni, vaan haluan että ne osaa iloita siitä, että toinen on saanut jotain vaikka itse ei olisikaan. Mä en itse koe, että oltaisiin oltu kovin läheisiä. Ainakin sitten aikuisiällä tuntui, että ollaan vaan niin kovin erilaisia ettei yhteistä puhuttavaakaan oikein ollut. Lapsinahan me oltiin kuin paita ja peppu. Leikittiin aina yhdessä ja meillä oli yhteisiä kavereitakin. Kun mietin, että milloin se muuttui niin kai se oli Charlotan ja Joonaksen syntymä. Porukoilla ei vaan enään ollut niin aikaa meidän sisarussuhteella ja sille, että olisi huomanneet ettei se ollut ihan kunnossa. Meitä ei muistaakseni koskaan edes pakotettu pyytämään toiselta anteeksi tai halaamaan riidan jälkeen. Siis sitten isompana. Luulen että tän takia meidän väleistä katosi se läheisyys mikä meillä ihan pieninä oli. Tai sitten se oli vaan meidän luonteissa. Ehkä oltiin vaan liian samanlaisia toisilta piirteiltä ja liian erilaisia tais toisilta.

Hirveästi ei sitten Netan kanssa pidettykkään yhteyttä kun muutin kotoa pois ja pari vuotta siitä eteenpäin. Oltiin kyllä ihan väleissä mutta asiaa ei vaan ollut. Aina kotona käydessä vaihdettiin kyllä kuulumiset mutta ainakin mulla oli se tunne, ettei kumpaakaan oikeastaan kiinnostanut toisen elämä. Netta oli armeijassa ja mä opiskelin yliopistossa. Oltiin niin vastakohdat kuin olla voi. 

En tiedä missä vaiheessa se sitten alkoi muuttua. Joskus vuosi sitten vaan tajusin, että hetkinen Netta ei tunnukaan enää niin itsekkäältä vaan sehän kyselee mun kuulumisia. Ja mua ihan oikeasti kiinnostaa sen elämä. Oltiinko sitten vaan lopulta molemmat aikuistuttu ja kasvettu eroon siitä jatkuvasta kilpailusta vai oliko kummallakin vaan sitten niin hyvä elämäntilanne. Ei ollut tarvetta olla toiselle kateellinen. Meillä molemmilla oli omat vahvuutemme ja heikkoutemme eikä niiden myöntäminen tai niistä ylpeily ollut toiselta pois. 

Ratkaisevana tekijänä pidän kuitenkin tätä raskautta. Tän myötä ihan selvästi ollaan lähennytty ja puhelutkin on vähän muuta kuin hieman teennäistä "mitäs kuuluu, joo heippa"- puhetta. 


Nyt voin ihan rehellisesti sanoa, ettei varmaan olla ikinä oltu näin läheisiä kuin nyt. Jotain iloa siis ollut tästä rankasta talvesta ja keväästä. Oon ainakin saanut ihanat välit molempiin siskoihini ja veljestäni on tullut mulle suuri tuki ja turva. Hieno miehen malli siitä tulee myös mun pojille <3 Kai se raskaus vaan lähentää. Tai en tiedä onko se yksinomaan se, vai lähentääkö yhteiset kriisit ja vaikeudet. Kuitenkin, tästä pidetään kiinni. Sisarukset on kuitenkin aivan ihana voimavara ja tuki. Nyt vielä kun niiden kanssa on samalla aaltopituudella, tuntuu että on saanut kolme läheistä ystävää lisää <3



Sitten siihen kaksosuuteen. Meidän pojathan on epäidenttisiä, eli hedelmöittyneet kahdesta munasolusta ja siittiöstä. Geenistö niille siis ei ole sama vaan geenien perusteella voisivat hyvin olla eri aikaan syntyneitä samojen vanhempien lapsia. Eli ihan vaan sisarukset. Teoriassa Onni ja Aarre ovat vain veljekset jotka sattuvat olemaan samanikäisiä.

Käytännössä se ei sitten olekaan ihan näin yksinkertaista. Pojille saattaa olla vaikea hahmottaa, että he ovat kaksi erilaista yksilöä. Tästä syystä haluakin painottaa yksilöllisyyttä heti alussa. Poikia saa sanoa pojiksi, vauvoiksi tai veljeksiksi muttei ikinä kaksosiksi. Kaksosuus heissä tulee aina olemaan, muttei Henkan kanssa haluta että se määrittää heitä liikaa. Eniten haluaisin, että heitä kutsuttaisiin vaan omilla nimillä ettei edes pojat tai vauvat. Mutta koska olen jo nyt huomannut, ettei se oikein onnistu, voi tässä joustaa. Haluaisin kuitenkin pyrkiä siihen, että enimmäkseen molemmista käytettäisiin kummankin kutsumanimeä. 



Onni ja Aarre joutuu jo heti alussa jakamaan kaiken. Pienestä pitäen ne oppii, että vuoroa pitää odottaa. Jos äiti vaihtaa vaippaa toiselle tai isi syöttää toista, toinen odottaa vuoroaan. Tämä varmasti helpottaa jossain vaiheessa arkea, kun poitsut ei missään vaiheessa opi siihen että ovat se yksi ainoa kullannuppu. Mutta toisaalta, heiltä jää myös saamatta sen vanhempien jakamaton huomio. Tästä syystä molemmille onkin tulossa omat kummit, jotka sitten on ihan ikiomia eikä niitä tarvitse jakaa toisen kanssa. Äiti ja isi sekä isovanhemmat ja tädit, sedät ja enot kun kuitenkin on taas yhteisiä. Silti halutaan myös, että molemmat pääsee nauttimaan yksinolosta kaikkien näiden yhteistenkin aikuisten kanssa. Kun Aarre viettää laatuaikaa papan kanssa, on äidin ja isin huomio kokonaan Onnissa ja Onnin haluissa ja tarpeissa. 

Toisaalta, eihän poikien läheisyys varmasti huono asia ole. Niille syntyy heti alussa hyvin läheinen suhde. Onhan ne jo kohdussa kuulleet toistensa sydämensykkeet ja varmasti vauvana saavat turvaa toisen läheisyydestä. Onni ja Aarre ei joudu koskaan khtaamaan pelottavia asioita yksin. Hoitoon mennään yhdessä ja koulu aloitetaan samaan aikaan. Kotona on myös aina samanikäinen leikkikaveri. 

Varmasti Onni ja Aarre tulevat olemaan kunnon riitapukareita keskenään. Kasvatuksessa halutaan kuitenkin keskittyä siihen, että molemmat on täysin samanarvoisia ja ihan yhtä rakkaita. Molemmilla on oikeus harrastaa ja kokeilla asioita joita itse haluaa ja joista on kiinnostunut. Mitään ei tarvitse tehdä koska velikin tekee. Eikä mistään tarvitse tykätä vain koska veli tykkää. Vaikka pojat ovatkin kaksosia, he ovat kuitenkin itsenäisiä yksilöitä, joilla on omat mielihalut ja kiinnostuksen kohteet. Aarre ja Onni.

Omasta lapsuudesta olen ainakin sen oppinut, että meillä näytetään kun rakastetaan. Pojat opetetaan halaamaan ja kertomaan että rakastetaan. Pojat saavat myös päivittäin kuulla kuinka tärkeitä ovat äidille ja isille. Pojille ei koskaan saa tulla se tunne ettei heistä välitetä tai heillä ei ole väliä. Ne on meidän täydelliset pienet ihmeet <3


  En kyllä malttaisi enää odottaa, että saan meidän molemmat pienet tuohon sänkyyn tuhisemaan <3 Unohdin muuten eilen kertoa, että se ultraesittelijä bongasi Onnilta tuuhean tukan <3 Toisella siis ainakin on hiuksia. Onkohan yhtä tummia kuin mulla pienenä? 

Niin ja tosiaan. En siis enää malttanut. Sänky piti laittaa jo valmiiksi eilen :D 

Huonepostausta tarkemmin loppuviikolla, huomenna on taas pitkästä aikaa neuvola ja siirrytään 35:lle raskausviikolle! Hurjaa! Parin viikon päästä Aarre ja Onni on jo täysiaikaisia! <3



tiistai 28. toukokuuta 2013

Ultrakuulumisia ja herkuttelua

Edellisen kontrolliultran (kaksi viikkoa sitten) lopputulema oli se, että vaikka kohdunkaula ei ollut lyhentynyt tai auennut jatkettaisiin edelleen lähes täyslevolla. Poitsut oli molemmat painossa keskikäyrän paremmalla puolella, ja lääkäri epäilikin hedelmöitysajan virheellisyyttä. (tähän en vaan itse usko) Kaksi viikkoa sitten, molemmat oli poikittain, joten synnytyksen käynnistyessä päädyttäisiin leikkaukseen.

Kaikinpuolin viime kerran ultrauutiset tuntui jopa vähän huonoilta. Erityisesti tuo RT:stä poikkitilaan siirtyminen. Pakko myöntää, että sektio kokonaisuudessaan vaan jostain syystä pelotti. Nyt sitten kun tämä uusi ultra-aika lähestyi aloin pelätä sitä, että entä jos lepoyrityksistä huolimatta kohdunkaula olisi paljonkin lyhentynyt ja sisäsuu auennut. Silloin poikien ollessa edelleen poikittain, olisi kaiketi leikattu. Tai näin ainakin kuvittelin. Olinkin jo itse povaillut sektiota tälle päivälle ja se jos mikä hirvitti. Vaikka viikot onkin hyvät, on pojat vielä niin kovin pieniä tähän maailmaan. Koko aamu meni sitten povaillessa. Iltapäiväajat on sitten hirveitä kaiken odottelun takia! Aamulla oleva aika on ainakin äkkiä ohi. Ei tarvi koko päivää odotella. No, aamu siis kului niin että mietin aina jotain tehdessä, että jos teen tämän niin sektiota ei ainakaan tule. Esim. jos käyn suihkussa, laitan hiukset ja meikit ja näytän jotenkuten ihmiseltä, sektioon ei päädytä. Mutta jos menisin ihan räjähtäneenä, olisi just mun tuuria että sitten leikattaisiin ja saisin vaan koko ajan ajatella pesemätöntä tukkaa ja sitä, että suihkuun ei pääsekään leikkauspäivänä. (vai pääseekö?) Toinen oli mahankuvaus. JOs nyt otan ajantasaisen ns. viimeisen mahakuvan, ei varmasti leikata mutta jos taas en ota, iin eikös se laikkauspäätös sieltä tule.. Eli käänteispsykologiaa! :D Ja tuntuihan tuo toimivan. 


Nyt niihin ultrakuulumisiin. Lääkäri oli taas se, jota kaikkein vähiten olisin halunnut. Vielä kun nyt oli niin paljon mielessä kysymyksiä liittyen sektioon, toivoin niin kovasti että lääkäri olisi sellainen jonka kanssa voisi ihan rauhassa jutella. Tämän kanssa kun meininki on aina mennyt jotenkin näin :  "moi, mikä vointi? Aha. No kuuluu raskauteen." Ota housut pois ja tutkimuspöydälle. Sitten vähän lääkärijargonia ja mutinaa. Ultraus mahanpäältä. Ei elettäkään että voisi jutella tai keventää vähän tilannetta, jos ite menee sanomaan jotain, tulee heti sellanen olo, et joo anteeks kun kysyin.. sitten katotaan kohdunkaula, vähän lisää jargonia ja kiitos hei! Eli ei mikään potilasystävällisyyden riemuvoitto. No, jouduin siis pettymään kun mut pyydettiin sisään ja odottamassa oli tämä samainen nainen.. Tosin, siinä mielessä yllätyin, että kun käytiin läpi tää perinteinen "Mikä vointi" -keskustelu, niin tää nainen jopa kuunteli ja kommentoi.. Heti keveni tunnelma kummasti. Kerroin, että olin vähän huolissani kun alhaalla viimeksi poikittain ollut A-vauva Aarre tuntui liikkuvan veljeään vähemmän. Tähän lääkäri vaan kommentoi, että no katsotaan mikä mahassa on meno. Ja totesi vielä, että joku ultraesittelijä olisi tulossa mukaan ultraan, siis jos se ei vaan haittaa. No eipähän se. Mahanpäältähän siinä ultrattiin. No, ultraus aloitettiin ja heti aluksi oli luvassa mukava yllätys! Aarre oli äitin iloksi parkkeerannut jälleen päänsä tiukasti kohdunsuulle, eli ainakin sektiouhalta vältyttiin! Jee. Myös Onni oli kääntynyt raivotarjontaan ja nyt molemmat tökkiikin äippää mukavasti kylkiluiden alle pepuillaan. Ah ihanuutta! Pyöreäpäisiä poikia kuulemma, aluksi jopa kuulosti, että tämä olisi huono ja kysyinkin lääkäriltä et pitäisikö olla soikeampi, johon tämä vaan totesi et eiköhän pään muoto ole ihan yksilöllistä. Alko taas ärsyttää koko lääkäri. No, mitä se sitten teki siitä päänmuodosta niin ison numeron jos se kerran on ihan normaalia?! Sitten ne käytti varmaan vartin sen esittelijämiehen kanssa laitteen hifistelyyn, ja siihen kuina on niin hurjan jännää kun sillä laitteella saa tosta ja tosta painamalla näin hienosti takanielun (?) näkyviin. Ja kuinka jossain konferenssissa oli sanottua, että nieluhalkio näkyy näin ja näin. Muisti ne onneksi muakin valaista ettei sellaisia meidän pojilla ole. Pokka meinasi pettää kun ne innostui niin kovasti kun Onni liikutteli kieltään ja se näkyi niin hirveen selkeesti ruudulla. Voi miten hienoa! Esittelijä halusi tästä jopa oman kuvan. Mä näin vaan sitä mustavalkosta syheröä enkä merkkiäkään mistään kielestä. Onni taisi tykätä niiden touhuista ihan yhtä vähän kun mä. Eivät vaan tajunneet Onnin hienovaraista vihjettä.. Kauhean hauska oli kuunnella niiden hehkutusta kaikista jännistä säädöistä kun molemmat pojat touhusi niin paljon, että selällään olo alkoi olla jo aika ahdistavaa ja kylkiluut huusi hoosiannaa. 

Lopulta siirryttiin koko arvioihin ja napavirtauksiin. Onni oli kasvanut samalla käyrällä hienosti, ja painoarvio oli jo 2500g. Eli edelleen hieman viikkoja vastaavaa isompana. Aarre ei ollut ihan yhtä hyvin saanut massaa ja painoarvio jäikin 2250g ja Aarre tipahti käyrillä hieman keskikäyrän alle. Lääkäri totesi, että edellisessä mittauksessa oli saattanut olla virhe, joten aihetta huoleen ei ollut. Tässä mittauksessa Aarteen paino katottiin moneen kertaan uusiksi, mutta ei sitä kertaakaan saatu tuon korkeammaksi, eli virhettä tän kertaisessa mittauksessa ei siis ollut. Mutta koska napavirtaukset oli molemmilla hyvät, seuraava kontrolli laitettiin ensi viikolle 35+0. Siellä sitten katsotaan onko Aarteen paino lähtenyt nousemaan vai onko se edelleen laskemaan päin. Lääkärin mukaan molemmat oli kovin vilkkaita, että ilmeisesti olin vaan olettanut Aarteen liikkuvan alempana, josta syystä liikkeitä ei ollut tuntunut. Molemmat siis potkii ylämahalla. Onni vasemmalla Aarteen selkään ja Aarre oikealla mun kylkeen. Eli se oli Aarre joka eilen innostui Jaakko Tepon HIlma ja Onni -biisistä, eikä Onni, niinkuin aiemmin ajattelin. Lapsivettä oli molemmilla tarpeeksi eikä muuta huomautettavaa tullut :) Molemmat tekee hengitysliikkeitä ja sykkeet on hyvät <3

Synnytyksestä ei sen enempää puhuttu, kuin että nyt saa taas liikkua normaalisti, jeee! Ja että alakautta näillänäkymin. Jeee! Aarteen kasvu sanelee pitkälle sen, käynnistetäänkö ja milloin. 

Näinkin hyvien uutisten vuoksi, päätin palkita itseni kaupassa ostamalla ihan kaikkea mitä mieli teki. Nyt saan taas lähteä pitemmällekin kävelylle ihan luvan kanssa. Ihanaa!!

Tässä ostoskassin sisältö. Sitten sohvalle syömään <3



Mansikat olisi vielä päässeet matkaan mukaan, mutta niitä ei lähikaupassa tällä kertaa ollut. Joten pakko oli tyytyä näihin. Pullakranssi on joku suklaatiikeri, ja se oli niin herkullisen näköinen kaupassa. Mikä siinä onkin, että se ei maistunut yhtään niin hyvältä kuin näytti..?

maanantai 27. toukokuuta 2013

Kestovaipat

Niinkuin jo jossain postauksessa puhuin, oon alkanut harkita kestovaippoja. 

Oon aina ollut sitä mieltä, että vauva-arjessa ihan riittävästi tekemistä, ilman että omaa arkeaan pitää lähteä vaikeuttamaan. Päätös kertakäyttövaipoista oli siis valmis ilman sen kummempia mietintöjä. Sitten vielä kun kuuli, että meille tulisi kaksi vauvaa kerralla, en uhrannut enää ajatustakaan kestovaipoille.

Äitiyspakkaus tuli joskus maaliskuussa ja sen mukana kaksi kestovaippaa per poitsu. Silloin muistan vielä katselleeni niitä, ja koitinkin miten lisäimun sujauttaisi vaippaan. No eihän se sujahtanut. Kaiken kaikkiaan, kestovaipat tuntui vaikeakäyttöisiltä ja epähygienisiltä. Ja kaiken lisäksi työläiltä. 

Huhtikuussa shoppailtiin siskon kanssa kirpparilla ja vastaan sattui pöytä jossa kestovaippoja suloisilla apinakuoseilla myytiin 1,50e kappale. Nappasin ne mukaani, vaikka ajattelinkin että kertakäytöt on meidän juttu. Kaikenkaikkiaan vaippoja kertyi koriin silloin n. 10 + ne neljä jotka ÄP:stä oli tullut. Tällöin taisi ensimmäisen kerran tulla mieleen; Pitäisiköhän näille antaa mahdollisuus? 

Meillä on kaikinpuolin hyvät edellytyksen kestovaipoille, sillä meiltä löytyy iso pyykinpesukone + kuivausrumpu. Lisäksi vauvoja ja samalla kestovaipan käyttäjiä on kaksi, joten pesukone saattaa ilman vaippojakin hurista ainakin sen kerran kahdessa päivässä. Nyt vielä kun on kuivausrumpu, vaipat saa tunnissa kuivaksi. No, silti en päättänyt mitään.

Nyt sitten kun yhdessä postauksessa tulin maininneeksi babyshowereissa saadusta vaippakakusta ja siitä, että kakussa olleet vaipat, vaikka niitä 50kpl olikin, riittäisi meille max. viideksi päiväksi. Ja heitin vaan, että pitäisikö harkita kestoilua.. Lukijoilta tuli kuitenkin niin valtavasti positiivisia kokemuksia, että viikonlopun aikana otin tämän puheeksi miehenkin kanssa. Ajattelin, että hän se olisi vihonviimeinen jarru näihin mun hömpötyksiin :D Eipä kuitenkaan tarvittu kuin pikainen laskutoimitus kahden pikkumiehen vaippojen määrästä/kk ja pakettien hinnasta kaupassa niin mies oli aika suostuvainen kokeiluun. Todettiin, että viidenkin vaipan menekillä per poitsu (joka taitaa olla aika alakanttiin) vaippoja menisi 300 kpl/kk. Eli jos vaippapaketissa olisi n. 50 vaippaa ja tarjouksesta kaksi pakettia saisi 20€:lla niin vaippoihin menisi ainakin 60€/kk ja jos se vielä lasketaan niin, että molemmat käyttää 10 vaippaa/pvä niin huidellaankin jo 120€/kk. Eli kummasti alkaa kestoilu kiinnostaa.

Tänään ehdin jopa vähän perehtyä noihin kestovaippoihin. Eli ihan ensimmäinen plussa on ekologisuus. En oo mikään viherpiipertäjä, mutta kyllä meillä aika tarkkaan kierrätetään kaikki. Peltitölkkejä en oo jaksanut, kun niiden keräys on sen verran kauempana. Ja tieto siitä, ettei tuollainen kertakäyttövaippa hajoa pieneen ikuisuuteen, saa vaakakupin kallistumaan taas kestoihin. Toisaalta kuluttaahan jatkuva pesukoneen ja kuivausrummun pyörittäminenkin luontoa. No, meillä nuo pyörisi varmaan jokatapauksessa kerran parissa päivässä, kun on ne kaksi sottapyttyä, joten eikö se ole vaan parempi pistää kone kerralla täyteen? 

Toisena plussana oli kestovaippojen ihoystävällisyys. Varsinkin kun miehen puolelta geeneissä saattaa olla ihottuma alttiutta, olisi hyvä kitkeä turhat ihottuman aiheuttajat pois. Kertakäyttövaippa hengittää huonosti ja hiertää helposti taipeita. Kestovaipat toimii myös paremmin astmaatikolla, sillä niistä ei erity hengitystä haittaavia tuoksuja tai kemikaaleja. Ja ilmeisesti erityisesti pojilla kestovaipat on parempi vaihtoehto kuin kertakäyttöiset. Kertakäyttöiset nimittäin lämpenee helpommin, jolloin myös vauvan kivekset lämpenee, jolla taas on suora yhteys heikentyneeseen sperman laatuun. Tämä nyt ei taas ole ehkä oleellista nyt, mutta miksei kiinnittäisi huomiota myös pitkänaikavälin etuihin? Kestovaipat on myös monesti kertakäytöisiä imukykyisempiä.

Sitten on vielä tämä taloudellisuus. Raha raha raha. Koneelliseen pyykkiä menee rahaa n. 0,25€. Eli vaippojen osuus tästä on käytännössä nolla, kun joka tapauksessa pyöritettäisiin vaatteita. Ja kuivausrumpu tietysti lisää vähän kustannuksia. Tähän mennessä nuo meidän kestot on maksaneet 15€. Käytettynä kestovaippoja löytyy kirppareilta ja nettikirppiksiltä. Ei siis tarvi laittaa sitä 20€/vaippa mitä nuo uutena maksaa. Kestovaippoja voi myös tehdä itse. Tähän mä en kuitenkaan lähde. Niin hyviä kädentaitoja ei ihan löydy.. :D

Kestovaipat ei myöskään oikein käytettynä ole epähygienisiä. Kakat vessanpönttöön, imut likoamaan ja vaipan esipesu. Vaatii vähän nemmän kuin kertakäyttövaipan rullalle kääriminen ja roskiin heittäminen mutta tuskin tuokaan nyt montaa minuuttia vie. Vielä kun meillä vaipanvaihtopiste on vessan ja kodinhoitohuoneen + lavuaarin vieressä, niin kaikki on käden ulottuvilla.

Kaikesta tästä viisastuneena, ajattelin että alkuun meillä käytetään kertakäyttövaippoja. Ainakin se ensimmäinen kuukausi, jonka aikana on varmasti paljon muutakin uutta ja ihmeellistä. Mutta sitten kun tosta vauvan hoidosta alkaa tulla rutiinia niin voitaisiin siirtyä osakestoiluun. Kotona kestovaippoja, reissussa kertakäyttöjä. Eiköhän mekin se meille paras toimintatapa löydetä.

Tässä meillä jo olevia kestovaippoja. Neljä isompaa kestovaippaa on 62-68 kokoisten vaatteiden kanssa ÄP:laatikossa vaatekaapin ylähyllyllä, joten ne ei nyt päässeet kuvaan :D 

Eli, jos jollain tutulla on ompeluhimoja niin meille saa tehdä vaippoja! Tai jos kirpparilla silmiin osuu kivoilla kuoseilla! Ja jos joku lukijoista haluaa päästä eroon omistaan, tarjouksia vaan tänne tulemaan! :)

Faktatiedot on keräilty Kestovaippainfo.fi:stä siellä kannattaa käydä lueskelemassa tarkemmin kestoilusta. Löytyy myös tarkat ohjeet tee-se-itse -vaippoihin! :) 




Meidän terassi on valmis!!

Pitkään siinä meni, mutta nyt se on viimein sellainen kuin halusinkin. Eikös se niin mene että hitaasti hyvä tulee? Tässäkin ärsyttää se, kuinka raskaus nyt rajoittaa niin valtavasti. Normaali tilassa olisi tääkin hoitunut varmasti yhden viikonlopun aikana! No, mutta ainakin tästä raskausprojektista saa mitä mahtavimman palkinnon <3

Terassi saa varmasti vielä jossain vaiheessa kesää öljypinnan, eli väri saattaa tuosta hieman tummentua. Mutta saa nähdä, kun eihän noista poikasista tiedä koska ne päättää saapua. Silloin tuskin riittää enää mielenkiinto tuota terassia kohtaan. Siinä yksi syy miksi halusin sen niin kovasti valmiiksi. Toivotaan että pysyy kunnossa ristiäisiin saakka. Mä en nimittäin ole mikään viherpeukalo, joten hyvin mahdollista että onnistun tappamaan noi kukat.. :/ Onneksi kesäkukkia saa aina uusia ;)

Nyt vähän kuvia. Ihan ensimmäisenä pitää hehkuttaa tästä grilliprojektista. Ostettiin siis vuosi sitten tuollainen grilli, jossa puiset jalat ja sivupöydät. Silloin ei vielä muun terassin värit olleet tiedossa, joten en osannut ajatella ettei se kävisi muuhun sisustukseen yhtään. Ja olihan siinä musta huppu, jolla sen saisi peitettyä. Tänä keväänä se vaan häiritsi silmää aina esillä ollessaan. Kun mies ei lämmennyt uuden grillin ostolle, vaihtoehdoksi jäi maalaaminen. Ja tällainen siitä tuli!

 Tällainen grilli meillä oli vielä aamulla.

Ja tällainen se oli iltapäivällä. Aika hieno, eikö? ;)

 Sopii nyt paljon paremmin pöytäryhmään ja sivupöytään. En vaan tiedä miten maltan pitää sitä suojapussin sisällä suurimman osan aikaa! :D




































Tässä vielä vähän kuvaa etuovelta. Saatiin viimein aikaiseksi laittaa terassimatto tuohon etuterassille. Tähän asti siinä on ollut vain betoninen pinta, joka ei nyt varsinaisesti ole kovin kaunis, varsinkin kun siinä on jotain rakennusvaiheessa siihen jääneitä läikkiä. Nyt näyttää paljon paremmalta! :) Haluaisin tohon kulkuväylän molemmille puolille vielä 1-2 timanttituijaa, mutta niiden hankinta saa nyt siirtyä hieman. Kevään aikana on mennyt niin kamalasti rahaa kaikkeen hankintoihin, että pitää varmaan vähän säästäväisemmäksi ruveta kesän ajaksi. Eli jos jollain on kauheita shoppailuhimoja, meiltä saa kaksi timanttituijaa mustilla ruukuilla rakastavan kodin! ;D

sunnuntai 26. toukokuuta 2013

Kesäsunnuntai

Tänään on ollut kyllä taas aivan ihana päivä <3 Kaukana perjantaista, jolloin tuntu että seinät kaatuu päälle. Varmaan ratkasevasti mielenlaatuun on vaikuttanut se, että Henkka on ollut kotona ja mun seurana. Ja tietysti AURINKO! Täällä on tänään ollut aivan ihana kesäpäivä! Terassilla oli varjossa yli kahtakymmentä ja aurinko paistoi siniseltä taivaalta. Eikai siis ihme, että mieliala kohenee!

Ollaan vietetty tätä sunnuntaita pihatöissä. Mäkin vähän yritin osallistua istuttamalla kukkia, mutta enimmäkseenhän toi touhuaminen jäi miehen hommaksi. Nyt olisi terassi muutamaa pikkuyksityiskohtaa vaille valmis. Kummasti helpottaa tällaisen neurootikon mieltä! :D 




Tässä ne eilen Ikeasta haetut tuolit. Nyt kelpaa saunan jälkeen istua ulkona. Hyvin ne kävi myös aamupalan nauttimiseen! :) Ja on ainakin säänkestävät. Meillä on tossa saunaterassilla vaan ihan pieni katos, joten mitään kovin arkaa siihen ei voi tuoda. Eiköhän nämä toimi tässä aika hyvin!

Tehtiin pikareissu Prismaan ja kyllä taas huomasi olevansa raskaana. Jalat ja selkä kipeytyi taas vauhdilla ja tuntu että se lyllertäminen kesti ikuisuuden. Kaikki vaan viiletti ohi.. Taas meinasi kyllä hermo mennä tähän omaan kömpelyyteen. 

Iltapäivällä nautittiin taas ihanasta grilliruuasta. Testattiin uusi reikäpannu ja herkuteltiin grillivihanneksilla. 



Supisteluja on ollut tänään taas aika paljon. Johtuu varmaan tästä touhuamisesta. Ne vaan ei ole kipeitä tai mitenkään säteile selkään. Niin eikai niistä sitten tarvitse minnekään soitella. Ja kun säännöllisyydestä ei ole kyllä tietoakaan. Et en tiedä teenkö nyt virheen kun otan näin rauhallisesti. Uskon kuitenki, että tuskin se synnytys mihinkään ihan huomaamatta käynnistyy :D Varmaan vielä 38 viikollakin poitsut tiiviisti mahassa. (voi ei!) Pikkuveli oli nähnyt viime yönä unen et bebet synty 28.5. Eli tiistaina kun mulla on kohdunkaulan kontrollikäynti äitipolilla.. Hui! Onhan se tietysti ihan mahdollista, et jos pojat on edelleen poikittain niinkuin viimeksi ja kohdunkaula on vaikka jo auki niin sittenhän ne leikkaa. Tiistai ja perjantai on vieläpä sektiopäiviä PKSSK:lla. Eli apua. Vaikka sen tiedostaa, että pojat voi syntyä nyt periaatteessa koska vaan, niin ei se näkyjään silti ole ihan päähän uponnut. Mutta saisi ne nyt kyllä vielä viikon tai kaksi mahassa pysyä <3

Tarkempaa terassipäivitystä ehkä huomenna, jos vaan saan kaiken kuntoon. :)

lauantai 25. toukokuuta 2013

Päivämme kuvina.

Tänään luvassa postausta enemmän kuvin kuin kirjaimin.

 Yöllä tullut ravattua taas viisi kertaa vessessa.. Jo riitti. Nyt aamupalaa.

Puuro, raejuusto, banaani ja hillo <3 
 


 Silmäpussit piiloon, tukka kuntoon, eilisen blogien ja uutisten luku. Ja sit mennään!
 Suunnaksi Kuopio. Amanda B, Ikea ja Matkus. 


 Amanda B:ssä -40% kaikki. Eli eikös se ole silloin melkein puoli-ilmaista? Jonot oli sen mukaiset.
 Mamin shoppailuterapia. Pojat nukkui masussa kiltisti ja isi jonotti <3


 Ikeaan.
 Ikeassa Ikean tyylillä, eli lounaaksi lihapullat. Puolet jäi syömättä vaikka yritystä oli. Onneksi on isi ja sen pohjaton masu.


 Kuopion torille vielä jätskille ennen kotiin lähtöä.


 Pekaani-kinuski ja mango-meloni. Molemmille poitsuille omat pallot <3




 Oi kun rakastan kesää <3<3



Seuraavana ostokset ja niiden sijoittelut meille. Ikeasta mukaan tarttui tuolit pihalle ja poitsuille petarit sänkyihin. Tuoleista enemmän huomenna kun saadaan ne aseteltua pihalle :) Ikinä ei ole varmaan tullut käveltyä Ikean läpi niin vähien tavaroiden kanssa :D Oltiin tehokkaita.
 

 Pojillekin jotain pientä :) Ihan kohta on poitsujen huone valmis. Laitan siitä postausta silloin. Ifolorilta tilatut kuvatkin saapui eilen.


 Alennuskorilöytö HongKongista ^^ en tiiä mihin laitan sen. Ehkä poikien huoneeseen jonnekin?










Viimein sohvalle jo tutuksi tulleeseen nurkkaan ja jalat ylös. Illalla tiedossa enää patonki-iltapalaa, sauna ja leffa irtokarkeilla. Ihana lauantai.



Mukavaa lauantai-illan jatkoa kaikille! <3