torstai 29. marraskuuta 2012

viikko 8+0

Nyt alkoi jo yhdeksäs viikko :) Ensimmäinen ultrakin on jo onnellisesti takana.

Viikko sitten mentiin siis aamulla ultraan. Kauheasti jännitti ja pelotti, että jospa siellä ei olekaan kaikki kunnossa ja olinkin asennoitunut enemmän siihen että sydän ei löisi, ei sitten olisi niin suuri pettymys kun sydänääniä ei olisikaan näkynyt. Pessimisti ei pety. Aikamoinen yllätys se sitten oli kun terveydenhoitaja ultratessa sanoi, että siinä on vauva ja siinä näkyy sydänäänet. Viuelä enemmän sitten yllätti kun lause jatkui "ja siinä on toinen vauva ja toiset sydänäänet.". MITÄ??!! Kaksoset?

Jep näin se oli. Sen kerran kun mun toimimattomat munasarjat toimii, niin ne täräyttääkin kaksi munasolua! :D eli meille tulee kaksoset! Koko perjantai meni vähän sumussa, eikä töiden tekemisestä tullut oikein mitään, ajatuksissa vaan pyöri, miten me selvitään, riittääkö raha, jaksetaanko me. Koko ajan taustalla kuitenkin oli ilo, meille tulee kaksoset! :D Vieläkin on vähän hölmistynyt olo, mutta pahin järkytys ja ihmetys on mennyt ohi. Näillä siis mennään.

Terveydenhoitaja oli vähän ihmeissään kun sanoin, että eka neuvola on vasta reilun kahden viikon päästä. Pitäisiklhän se olla aikasemmin? Ei se sitten sitä alkanut muuttamaan. Nyt sitten ootellaan, että 11.12 tulisi nopeasti ja olisi se neuvola. Toisaalta myös joulua odotellaan malttamattomana, päätettiin että silloin kerrotaan molempien perheille :P Taitaa tulla aikamoinen ylläri niille :D Vaikka jotkut on kyllä jo epäilleet jotain, sisko oli nähnyt unta, että oli ostanut meille vauvanvaatteita lahjaksi ja mummi oli nähnyt unta, että olin tullut käymään ja kertonut olevani raskaana. No malttakoon mielensä vielä hetkeksi. Jouluna sitten paljastetaan ja toivottavasti tarkemmilla ja paremmilla kuvilla kuin näillä jotka saatiin ekasta ultrasta. Siinä kun ei hirveesti näkynyt. Hiirulaiset on vielä niin pieniä.

Onneksi ei ole käyntiä kotona ennen joulua, muutenhan kaikki varmaan tajuaisi. Vaikka maha nyt ei vielä kauhean iso ole niin on sitä silti jo jonkun verran, osa tietysti on varmaan turvotusta mutta kyllä siellä jossain alla on jo ison appelsiinin kokoinen kohtu joka nostaa mahaa ylöspäin. Ainakaan omat housut ei enää mene jalkaan vaikka paino ei ole noussut. Että on se uskottava! :D Kun ei nyt maha kauhean paljon ennen joulua kasvaisi.. :D Saadaan pidettyä salaisuus vielä hetken. :)

Olokin on pahentunut. Viime viikolla oksensin melkein kaiken. Mikään ei meinannut pysyä sisällä ja olo oli aika kauhea. Nyt on taas ehkä vähän helpottanut, johtuu kaiketi siitä, että oon yrittänyt syödä puolentoista tunnin välein. Mutta huomaa, että kun töistä lähtee ja on muutenkin väsynyt niin se paha olo tulee sitten illalla ja sitten lentääkin kunnolla. Ja väsymys on ihan mahdoton. Tuntuu että voisi nukkua 15h vuorokaudessa. Työtahti ei ainakaan helpota oloa ja päätinkin nyt, että puhelinajalla soitan neuvolaan ja kysyn, oisko mahdollista päästä lääkärille joka voisi kirjottaa sairaslomaa.

Oi, oon niin onnellinen :') <3<3

torstai 22. marraskuuta 2012

viikko 7+0

Nyt alkoi sitten kahdeksas viikko. Huomenna on se ultra. APUA!
Enää en oikein voi sanoa, että pahoinvoinnit olisi pieniä. Viikonloppuna olin hyvän ystäväni luona Tampereella, ja pahoinvointi matkalla oli ihan kamalaa. Junan vessat ei oikeastaan ainakaan vaikeuta oksennusrefleksin tuloa. Jotenkin pahoinvointi onneksi pysyi reissun ajan aisoissa. Kotiin tultua sunnuntai iltana, huonosti syöty päivä sitten kostautui. Enpä muistaa hetkeen oksentaneeni niin rajusti.

Töissä oksentelu on jotenkin pysynyt minimissään. Joinain hetkinä on vaan pakko mennä vessaan yökkimään ja toivoa ettei kukaan ole kuulomatkan sisällä. Enimmäkseen pystyn kuitenkin olemaan oksentamatta, tosin silloin on sitten kärsittävä etovasta ja huonosta olosta koko ajan.

Edellisyönä huono olo oli ihan mahdotonta. Yleensä yöt oon saanut nukuttua hyvin ja huono olo tulee vast aherättyä. Nyt kuitenkin heräsin siihen että oli kamalan huono olo ja koko kroppa ihan hikinen. Se meni sitten ohi. Myöhemmin heräsin tosi voimakkaaseen vihlaisuun, mutta sekin oli tosi nopeasti ohi. En edes ole varma näinkö unta vai tuntuiko se oikeasti.

Tänä aamuna kuvittelin jo että selvisin pahoinvoinnista. Aamulla olo oli jo melko normaali ja ruokakin maistui. Ja tottakai silloin ensimmäisenä mieleen tuli, että nytkö se meni kesken. En vaan voi mitään tälle skeptisyydelleni, kai sillä jotenkin yrittää itseään suojella pettymyksiltä. Jo töihin ajaessa etominen kuitenkin iski taas, ja nyt onkin ihan yhtä huono olo kuin muinakin päivinä.

Mahakivut ja vihlomiset on vähän helpottanut niistä ihan ekoista viikoista. Nyt vaan aina silloin tällöin menkkamaisia kipuja ja pistelyä.

Huominen ultra jännittää. Eikä ihan vähän vaan aika kamalasti. Tähän mennessä on tietysti miettinyt sitä että onko siellä mitään tai jos on niin onko se oikeassa paikassa. Kuitenkin, koska menkat ei ole alkanut on uskonut siihen että jotain siellä tapahtuu. Toivon tietysti, että pieni hiirulaisen alku siellä kasvaa. Se, että jos siellä ei sitten olekaan mitään tai ei ainakaan mitään elävää, pelottaa ihan suunnattomasti. Jo se, että sitten on ollut epätietoisuudessa kuukauden ja jos siellä ei mitään elävää ole niin senkin ajan olisi voinut yrittää uudestaan. Toivon tottakai ihan mielettömästi, että saadaan huomenna nähdä pieni hiirulaisemme ultran ruudulta ja sen voimakkaan sydänäänet. Mutta sitten jos ei nähdäkään niin oma reaktio pelottaa. Miten siinä voi sitten töihin mennä? Tekisi mieli perua koko juttu, mutta ehkä se kuitenkin on parempi saada varmistus kuin miettiä koko ajan että johtuuko tämä hartiakipu nyt sitten kohdunulkopuolisesta raskaudesta.

Tunnen itteni kyllä niin tyhmäksi välillä, kun teen tän niin vaikeeksi. En vaan voi tälle mitään. Toivon vaan niin kamalan paljon että saadaan tämä vauva maailmaan hyvävointisena ja terveenä.

Alkaa olla vaikea kertoa jo tästä ihmisille. Onhan se selvää, että koska tämä itsellä on koko aika mielessä päällimmäisenä niin meinaa jatkuvasti vahingossa sanoa jotain. Tänäkin aamuna meinasin epähuomioissa sanoa raskaana olevalle työkaverilleni, kun puhuttiin vitamiineista, että onneksi niistä raskausajan vitamiineista saa kaiken tarvittavan niin ei tarvi monesta purkista syödä. Myös kaveripariskunnan luo syömään meno sunnuntaina jännittää, sillä pariskunnan mies jo totesi ettei pitsaa voi syödä ilman olutta ja kun tähän totesin että mä jätän ne oluet väliin kun en oikein tykkää niistä niin hänpä vielä sanoi että hankkii monenlaista ja erimerkkejä niin voin sitten maistella. Mitenhän ihmeessä onnistun olemaan paljastamatta että en tosiaankaan voi edes maistaa.. Vielä kun ei kuitenkaan ihan uskalla kertoa. Ja muutenkin, kun päätettiin että kerrotaan molempien vanhemmille vasta jouluna niin ei olisi kai kauhean reilua kertoa kaikille muille ennen kuin kertoo omille vanhemmilleen. Nyt vaan ei voi mennä kotona käymään ennen joulua ettei ne arvaa.

keskiviikko 14. marraskuuta 2012

Viikko 6

Omien laskujen mukainen kuudes viikko alkaa. Eli siis 6+0, onko se nyt sitten kuudes vai seitsemäs viikko.. Riippuu varmaan miten sen ajattelee.
Oireilua on edelleen. Mahakivut on kokolailla helpottaneet, välillä tulee sellasia menkkamaisia mahakipuja, mutta menevät sitten melko nopeasti ohi. Pahoinvointi on viime kirjoittamasta pahentunut jo vähän. Ei se vieläkään ihan kauheaa ole, sellaista etovaa oloa enimmäkseen. Tosin nyt on jo ihan rehellisiä oksennuksia ollut. Erityisesti aamulla, tai jos joku paha haju yllättää. Tälläkin hetkellä velloo sellainen huono-olo. Ei se erityisesti oksentamista vaadi, mutta kyllähän se vähän helpottaa. Edelleen on olo ollut melko hyvä, odotin ehkä aika paljon voimakkaampaa pahoinvointia. En siis vieläkään valita olostani. Tavallaan oon jopa ilonen, että jotain oiretta on, koska silloin tuntuu konkreettisemmalta se, että raskaus jatkuu ja tuolla mahassa todellakin tapahtuu jotain. Vieläkin on jotenkin epäuskoinen olo koko asiasta eikä oikein osaa luottaa siihen että kaikki menee hyvin. Ensi perjantain ultra kummittelee aikamoisena mörkönä mielessä. Siellä se sitten selviää onko meidän hiirulainen oikeassa paikassa ja onko kaikki muutenkin ihan hyvin. Lähinnä kai eniten pelottaa kohdunulkopuolisen raskauden mahdollisuus tai tuulimuna. No, odotellaan.

Eilinen erilaisten äitien -jakso kosketti aikalailla. Siinä oli 28-vuotias tyttö, joka miehensä kanssa oli yrittänyt lasta seitsemän vuotta. seitsemän! Syy lapsettomuuteen oli PCO eli samainen pirulainen kuin mullakin. Yllätyin vähän koska olin kuvitellut, että PCO ei niinkään vaikeuta lapsensaantia kunhan ovulaatio saadaan jotenkin tulemaan. Tällä parilla se ei sitten ilmeisesti onnistunut ihan yhtä helposti kuin meillä. Näillä oli lopulta koeputkihedelmöitys onnistunut.

Silloin kun mulla vuosi sitten todettiin tuo PCO niin ymmärsin lääkärin puheista, että raskaaksi tulo on ihan yhtä mahdollista kuin normaalisti tietyin apukeinoin vaan. Onneksi en tätä tiennyt silloin, olisi saattanut paniikki iskeä. Nyt raskaaksi tulo kuitenkin onnistui parissa kuukaudessa. Tai ainakin toivottavasti onnistui. Eihän sitä tosiaan vielä tiedä. Nyt vaan tuon ohjelman myötä tuli uusi pelko, että jospa tämä raskaus nyt sitten kuitenkin menee kesken tai on tuulimuna tai muuten käy jotain, niin onnistuuko se toinen yritys sitten näin helposti kuin tämä. Jospa tämä olikin onnellinen sattuma ja seuraavaa odotellaan se seitsemän vuotta? apua. Ei varmaan vaan auta muu kuin rauhoittua ja odotella sitä ensi perjantain ultraa :S

keskiviikko 7. marraskuuta 2012

viikko 5

Viikolla viisi nyt sitten mennään, ainakin omien laskujen mukaan. Flunssasta on selvitty, ja se kamala päänsärkykin onneksi helpotti. Pahoinvointi on ollut tosi pientä. Oon ihmetellyt, että tätäkö se paljon puhuttu alkuraskauden pahoinvointi on? Mulla sitä oikeastaan on hyvin vähän. Jos ei syö kunnolla tai tulee joku tosi paha haju niin alkaa etoa. Se etominen ei ole edes sellaista, että pitäisi mennä oksentamaan vaan että vähän vaan yököttää. Monesti tosin käyn vessassa yökkäämässä, jos vaan mahdollista. Se kun yleensä helpottaa oloa. 

Mutta helpolla olen kyllä päässyt jos se tosiaan on nyt tässä koko pahoinvointi. Kyllähän se joinain päivinä (kuten eilen) on vähän voimakkaampaa, mutta silti helposti kestettävissä. En siis valita.

Mahakipua on edelleen jonkun verran, tosin sekään ei ole enää niin voimakasta kun vaikka viimeviikolla. Mun pitäisi varmaan olla tosi ilonen, että ei ole tän kummempia oireita tullut, mutta silti mä alan ajatella, että voi ei, olenko mä enää edes raskaana kun ei missään tunnu? Mä kun olin kuvitellut, että se pahoinvointi on tosiaan ihan kamalaa! En millään malttaisi odottaa siihen ekaan ultraan, että pääsee katsomaan kaiken olevan kunnossa ja että mun sisällä tosiaan ja ihan oikeasti kasvaa joku. 

Mä olen sellainen, että mun pitäisi päästä puimaan asioita jonkun kanssa ja nytkun tästä ei oikein voi kenellekään vielä kertoa, on ihan kamalaa kun aina tekisi mieli lipsauttaa jollekin! Meillä töissä on kaksi muutakin raskaana, heillä tosin raskaus jo melko pitkällä, taitavat molemmat olla 7 kuulla.. Eli keskustelut töissä pyörii melko paljon raskauden ympärillä ja jos ei pyöri niin aina siitä raskaudesta saa muistutuksen kun näkee jommankumman käytävillä. On siis lähes mahdotonta unohtaa tämä hetkeksi. 

No, olen selvinnyt jo yhdestä viikosta, joten enköhän selviä vielä kahdesta samanlaisesta, niin ääsee sitten sinne ultraan. :)

 

perjantai 2. marraskuuta 2012

Nyt on sitten neuvolaankin soitettu ja aika ensimmäiseen ultraan ja ekaan neuvolakäyntiin varattu. Hui jännittää! Tuo ultra on vasta kolmen viikon päästä.. :/

Olin varmaan tosi ajoissa ton soiton kanssa, vaikka neuvolatäti muuta väittikin. Mutta oli vaan ihan pakko kertoa jollekin, hei meille tulee vauva! :D

Sekin sanoi, että nuo mahakivut ja päänsäryt on ihan normaaleja, alkuraskauteen liittyviä, että kai se sitten on uskottava. Sanoi se myös, että pitäisi alkaa syömään raskaus/imetys monivitamiinia. Riittääköhän tuo mitä oon tähän mennessä syönyt vai pitääkö sen olla sitä nimenomaista merkkiä? Ehkä mä pelaan varman päälle ja käyn vaan ostamassa sitä merkkiä jota se neuvolatäti suositteli. Nyt voi sitten jättää foolihappolisät pois kun siinä valmisteessa kaikki on jo mukana. Myös mustaherukkauutekapseleita pitäisi kai hakea.. Iho-Omegaa. Tämä lähinnä siksi, että miehelläni on on pahoja allergioita pienenä, että jos tällä niitä saisi minimoitua tai ees vähennettyä, niin onhan se kokeiltava. Tuoreet mustaherukat ajaisi varmaan saman asian mutta koska niitä meillä ei pakastimessa ole eikä kaupankaan pakastealtaasta uskalla hakea sen listeriariskin vuoksi, niin tyydyn noihin kapseleihin. Mun kyllä tosiaan pitäisi vähän rajoittaa tätä kontrollifriikkiyttäni!! :D Mun miehellä varmasti menee hermo mun infoiskuihin! :D En vaan voi mitään sille että olen niin onnessani! <3

Mutta niin siihen ekaan neuvolakäyntiin. Ultran sain siis kolmen viikon päähän eli viikolle 7-8. Onneksi. Tämä siksi, että ilmeisesti mun ah niin  epäsäännöllisten kuukautisten vuoksi, on hyvä tarkistaa millä viikolla ollaan menossa. Vaikka mä kyllä aika tarkkaan tiedän sen hedelmöitys ajankohdan. Mutta en sitä sille terkkarille kyllä viitsinyt sanoa koska palan halusta päästä siihen ultraan varmistamaan että kaikki on hyvin ja meidän hiirulainen kasvaa ja kehittyy hyvin! :) Tästä reilun viikon päästä on sitten itse neuvola kerta. Ilmeisesti täällä meidän neuvolassa ei ole ultralaitetta, joten ultraan on mentävä pääterveyskeskukseen. No eipä tuo niin haittaa. Tai no en kyllä tiedä toimitaanko näin kaikissa muissakin taajamissa?! :D

Ei olla mieheni kanssa kerrottu raskaudesta kenellekään. Tai oli kyllä pakko paljastaa ihanalle ystävälleni eilen. En vaan saanut suutani pysymään kiinni. Pakkohan se oli jollekin jakaa! Tavallaan olisi ihan kuuluttaa kaikille muillekin mutta itse olen ainakin niin skeptinen kehoni normaalista toimimisesta, etten uskalla kertoa ainakaan ennen sitä ekaa ultraa. Katsotaan sitten sen jälkeen. Vähän kyllä veikkaan, että mieheni sisko jotain epäilee.. Kahteen kertaan eilen huomasin hänen puheessaan pientä vihjailua. Tai sitten vaan kuvittelen :D Hyvin mahdollista sekin.

Voi, oon kyllä jo niiiin kyllästynyt tähän makaamiseen. Neljän päivän aikana oon tuijottanut telkkaria ainakin kuukauden tarpeeseen! Jospa huomenna olisi jo kuumeeton päivä ja voisi lähteä uloskin.

Pienen pieni hiirulaisemme on ollut toiveissa jo jonkin aikaa. Nyt toisen kunnollisen yrityksen seurauksena pieni ihmeemme on aluillaan.

Ensimmäisen positiivisen raskaustestin tein maanantaina 29.10, oltiin tuolloin seurusteltu mieheni kanssa tasan kuusi vuotta. Plussa ilmestyi testiin hyvin himmeänä, eikä aluksi oikein osannut uskoa todeksi, että raskaus olisi totta. Parin päivän (ja varmaan kymmenen erimerkkisen testin) jälkeen ei enää ole epäilystäkään ettenkö olisi raskaana! :´) Clearbluen viikkonäytöllinen testi sen viimein varmisti, kun näyttöön ilmestyi RASKAANA 2-3. Eli laskujeni mukaan nyt mennään viikolla 5.

Valtava pelko vaan on koko ajan. Tuntuu että menkat alkaa ja raskaus keskeytyy. Pitäisi vaan osata luottaa siihen ettei näin käy, tai jos käy niin sitten niin on parempi, sillä alkio ei olisi ollut elinkykyinen. Silti, kenties siksi etten tiennyt olisiko raskautuminen edes mahdollista, pelottaa että kaikki päättyy ennen kuin alkaakaan. Toki helpottaa tieto, että raskaus on meillekin mahdollinen. Silti keskenmeno olisi tietysti valtava pettymys. Yritän kuitenkin asennoitua siihen, että kaikki menee hyvin ja pienellä alkiollamme, hiirulaisella (tai ViliPertillä, kuten mieheni sen nimesi), on kaikki kunnossa.

Vaikka raskaus onkin vasta ihan aluillaan on oireitakin jo tullut. Mahan nipistely alkoi oikeastiin jo viikko sitten. Tuli sellainen tunne että menkat olisi alkamassa, mutta vielä voimakkaampi. Tuntui kuin koko lantio tai kohtu olisi tulessa. Tätä on jatkunut tämänkin viikon. Tunne tulee ja menee, kestää kerrallaan aina 5-10 min ja menee sitten ohi. Pari kertaa, eilen ja tänään tunne on tullut niin kovana, että on ihan tosissaan pelottanut että nyt ne menkat alkoi. Mutta kai se sitten vaan on jotain kohdun muutoskipua tms. Pahoinvointiakin on jo ollut. Ei tosin mitään kovin pahaa, erityisesti aamuisin ruuasta riippumatta on käytävä vessassa yökkäilemässä. Oksennusta ei onneksi tule ja pahoinvointikin poistuu yleensä tuon yökkäilyn jälkeen. Hajut ei vielä ärsytä, ainoastaan laktoosittoman maidon haju sai yökkäämään oikein kunnolla, eikä enää huvita sitä maistella. Maito menee nyt alas vain sekoitettuna pieneen määrään kaakaojauhetta. Kahviakaan ei enää tee mieli. Minä kahviaddikti, joka kärsin aina kauheasta päänsärystä jos aamukahvi jäi saamatta, en kaipaa kahvia enää yhtään. En tiedä johtuuko se tiedosta, ettei se ole sikiölle hyväksi vai siitä, että maanantaiaamuna kahvi haisi oudolle ja jäi siksi juomatta. En tiedä, ja ihan sama jos kahvinjuonnin lopettaminen kerran käy näin helposti niin olkoon. En juo sitten sitä. :) 

Päänsärystä olen kylläkin kärsinyt ja paljon, tosin oletan ettei se johdu kahvista. Särky on ihan toisenlaista ja iskee pahiten ylösnoustessa. Pari päivää on tässä nyt kulunut sohvalla maaten. Mitään muuta ei ole pystynyt tekemään sillä aina noustessa päätä jyskyttää niin paljon, että tuntuu kuin näkökin sumenisi. Juttelin tästä lääkärillekin koska huolestutti tuo voimakkuus. Hän oli sitä mieltä, että  päänsärky johtuu raskaushormonista ja menee ohi kunhan keho siihen tottuu kunnolla. Tänä aamuna ei onneksi päänsärystä ole ollut tietoakaan :)

Mahdollista on myös että tuo pääkipu johtuu flunssasta ja kuumeesta. Olen ollut tämän viikon poissa töistä flunssan takia. Sattui kyllä kieltämättä hyvään aikaan tämä sairastuminen. Voi olla että töissä olisi ollut aika vaikea keskittyä töihin, kun koko jan mielessä pyörii mahdollinen raskaus. Nyt kun tähän on saanut itse vähän totutella niin ensi viikolla työtkin varmaan sujuu huomattavasti paremmin.