tiistai 15. elokuuta 2017

Täältä tule Späidermääään !

Postaus on toteutettu kaupallisessa yhteistyössä HASBRO MARVELin kanssa.

Meidän nelivuotiaat elää tällähetkellä oikein kunnon supersankarihypetysvaihetta. Supersankarit pyörii niin leikeissä, astioissa, vaatteissa kuin lippiksissäkin. Pojat ovat itsekin leikeissään supersankareita, jotka milloin hyppivät trampoliinilla ja milloin sukeltelevat kylvyssä. Pitkään supersankari oli vaan nimitys supertyypille, ilman sen kummempaa kohdentumista tiettyyn sankariin. Kunnes meille saapui Hasbrolta liuta niitä ihan oikeita Marvelin Titan Hero supersankareita.

Nyt leikeissä seikkailee Äirönmään, Späidermään, Thor, Tulkki ja Kapteeni Ametilkkä. Oikeilta nimiltään Ironman, Spiderman, Thor, Hulk ja Captain America. 


Kasper: "Tää kapteeni ametilkkä on mun supersankari, se pelastaa kun mä joudun vesiputoukseen. Mä uppoan kovaa pohjaan sinne pimeään veteen mut sit tää tulee tsiuuuuuuuu ja sukeltaa ja lentää. Sit sillä on tää sateenvarjo jolla se työntää vesiputouksen pois tsiuuuuu! Sillä on kengät mistä tulee tulta. Rakettikengät! Sit sillä on hevonen, jolla se ratsastaa ja sit me kumpikin ratsastetaan. Sit ylihuomenna se sulee takaisin ja sillä on nää kaikki kaverit jotka kans lentää. Paitsi Tulkki, se ei lennä, se vaan riehuu. Ei saa riehuu, sen äiti sanoo ettei saa. Sit se menee jäähylle ja on kiltti. Sit se pelastaa, mut se ei vieläkään lennä."

Äiti: "Onko joku sun tuttu ihminen sulle vähänkuin supersankari? Sellanen joka auttaa ja pelastaa, jos meinaa käydä jotain pelottavaa?"

Kasper: "Ei ehkä oo. Paitsi pappa ehkä. Se pelasti minut rappusten päältä kun minä kiipesin sinne. Se sano että tein töllöntöitä! Ei saa tehdä töllöntöitä! Sitte Elisakin teki, ja Rasmus teki ja Pappa teki! Mut papalla ei oo tulikenkiä eikä se osaa lentää. Se vaan hyppii. Ja se ajaa autoa tälleen tsuihtsuihtsuih! Eikä sillä oo viittaa. Mutta sillä on saappaat! Pappa on mun kaveri ja vähän Rasmuksenkin kaveri. 

Äiti: " No Rasmus, onko sulla supersankaria?"

Rasmus: " On mulla! Tää. tää, tää ja tää! Tää on Kasperin. 

Äiti: "Mitä ne supersankarit tekee?"

Rasmus: "Ne miekkailee ja tällee (nyrkkeilee). Ne kiusaa ritareita ja poliisia. Sit ne menee vankilaan ja sit ne karkaa. Mä meen kans vankilaan ja karkaan! Kahleista mä osaan karata! Haisuli otti poliisin kengän ja poliisi vei sen vankilaan mut sit haisuli karkasi. Ja mäkin karkasin!

Äiti: "Onko sulle Rasmus joku tuttu vähänkun supersankari? Joka auttaa sua jos jotain käy?"

Rasmus: "En mä nyt jaksa äiti enää puhua. Mä leikin nyt. Mee sä keittiöön!"

Äiti: "Kerrotko kuitenkin vielä, että onko joku tuttu sulle supersankari?"

Rasmus: "Ehkä joku poika on. Nyt mä lopetan."


Supersankarit on tosiaan vieneet meidän poikien sydämen. Alkuun ajattelin, että nää figuurit olisi vähän isommille, eikä meidän nelivuotiaat vielä oikein ymmärtäisi niistä. Mutta höpöhöpö, nää olikin ihan hittejä ja ilman isompia riitoja nämä jaettiin. Thor on yhteinen, tai ehkä jopa enemmän Rasmuksen. Sen suhteen jako ei ole kovin selvä ja sillä leikkii aika samanverran kumpikin poika. Spiderman ja Hulk ovat kuitenkin selvästi Rasmuksen ja Ironman ja Kapteeni Amerikka Kasperin. Spiderman ja Ironman ovat ihan suosikkeja ja ne ovat syrjäyttäneet unikaverimuumit ja -puput ja nyt öisin lasten kainalosta löytyy supersankarit.

Lastenleikin seuraaminen on mun mielestä aina yhtä mielenkiintoista ja varsinkin näiden supersankareiden kohdalla se on ollut tosi kiinnostavaa. Mua on yllättänyt, että vaikka lapset ei ole mitään supersankariohjelmia telkkarista nähneetkään, he tuntuvat tietävän mitä supersankarin toimeenkuvaan kuuluu. Paljon tietysti opitaan isompien kavereiden leikeistä puistosta, päiväkodista ja kerhosta. Paljon on myös mielikuvituksen ja oman sepittämisen mukana tuomaa tarinaa ilman sen kummempaa logiikkaa. 

Ylläoleva keskustelu on käyty lasten kanssa, kun kuvattiin leluja. Tiedustelin heiltä myös, että mitäs supersankarit sitten syövät, jos vaikka joskus tehtäisiin sellaista ruokaa. Rasmuksen mielestä supersankarit syö pelkkää nakkia aina ja joka päivä, paitsi karkkipäivänä myös karkkia. Sunnuntaisin ne syö ketsuppipitsaa. Kasperin mukaan supersankarit ei tietenkään syö mitään, koska ne on robotteja! Paitsi ruuveja, niitä ne syö välillä jos joku osa menee rikki.



Yhteistyössä HASBRO


maanantai 14. elokuuta 2017

Pitäisikö välillä panostaa myös äitiin?

Tiedättehän sen ajatusmaailman, että lapsiin kyllä voi käyttää aikaa, rahaa ja rakkautta mielin määrin, mutta kun kyseessä on omat tarpeet ja halut, oiotaan, nipistetään ja säästetään. Lapset menee aina kaikessa edelle ja itse tulee sitten jossain siellä jonon viimeisenä, heti siivoamisen ja miehen harrastusten jälkeen.

Mä olen välillä ihan mahdoton suorittaja. Välillä suorittaminen menee oman jaksamisenkin edelle ja sitten sitä havahtuu, että hei mäkin tarvitsen muutakin kuin vaan välttämättömän. Vaikka lapsista, erityisesti pienimmästä on välillä hurjan vaikea olla erossa, pitäisi niitä omia hetkiä osata nipistää arjesta muutenkin, kuin niinä päivinä kun seinät meinaa kaatua niskaan.


Multa löytyi pitkään näitä projekteja, kesäkuntoon, talvikuntoon, energisyyteen, parempaan vaatekaappiin, sokerittomuuteen, alkoholittomuuteen, hyvinvointiin, lukemiseen.. Kunnes ymmärsin, ettei ne koskaan kanna hedelmää kovin kauaa. Jokusen viikon jaksaa aina pitää kiinni päätöksistään, mutta sitten alkaa lipsua. Ehkä mä olen vaan heikko, mutta huonon päivän tullen en vaan millään osaa sanoa ei suklaapatukalle!

Nyt tän uusimman kotiäitiysjakson alkaessa, mä päätin tehdä asioita vähän toisella tavalla. Totaali-EI:n sijaan aloin noudattaa sellaista suunnilleen projektia. Kesäkuntoon joksikin kesäksi tai talveksi, energiaa päiviin ulkoilusta ja laadukkaasta ruuasta, suklaata ja herkkuja unohtamatta. Lasillinen hyvää viiniä kun siltä tuntuu ja ehdottomasti jos jokin ruoka sitä kaipaa, hyvinvointia omat mielenkiinnon kohteet muistaen, ei hammasta purren vaan oikeasti nauttien. Lukemistakin, jos vaan huvittaa. Unta riittävästi. Nipistetään mielummin ruutuajasta, ei unitunneista. Ja nyt tuntuu hyvältä.

Tällä kertaa en ole syöksynyt salille synnytyksen jälkeen heti kun siihen on jonkinmoinen lupa saatu. Itseasiassa, en ole miettinyt salia juuri lainkaan. Johonkin jumppaan olisi kiva syksyllä suunnata, mutta mitään aktiivista saliharrastusta tuskin tulee aloitettua. Tää tietystikin tarkoittaa sitä, että siihen omaan ihannepainoon pääsyssä kestää vielä jokunen tovi, mutta uusi minä ei anna sen häiritä. Mä olen suosiolla siirtänyt kaapista ne ennen-lapsia-vaatteet pois, joko varastoon tai suoraan kirpparille. Sitä en tiedä meneekö ne 28 koon farkut koskaan mukavasti jalkaan, mutta ei se oikein haittaakaan. Juuri tilasin perjantaisilta Nosh-kutsuilta itselleni niin söpön ja mukavan pisaratunikan ja legsut, että tuskinpa tuun ikävöimään farkkujen perään ihan hetkeen!


Suklaan mussuttamisen rajoittaminenkin on prosessissa, varsinkin kun yötkin tuntuu taas sujuvan hyvin ja pitäisi muutenkin palailla kunnon arkirytmiin kesäloman jälkeen. Tää suklaa on kyllä aina ollut mulle pieni haaste, siitä kun ei tunnu saavan tarpeekseen!

Ulkoiluakin tulee tänä syksynä harrastettua vähän toisella tavalla kun aiemmin, sillä tässä meidän yhden auton taloudessa, mun osakseni tulee jäämään lasten vienti ja haku kerhoon. Matkaa ei tosin ole reilua kilometria enempää, mutta onhan se jo kahdesti päivässä yhteensä neljän kilometrin rypistys. Tätä silmällä pitäen pitäisikin sovittaa, josko kuoritakit mahtuu jo päälle, onko pipo, hanskat ja sadetakki vielä käyttökunnossa ja jostain pitäisi bongata vielä kunnolliset kuorihousut. Jos vaikka tällä kertaa panostaisin myös itseeni ja ostaisin niiden halppisten sijaan kunnon gorehousut.

Ripsienpidennykset mulla on ollut silmissä jo yli vuoden, kesällä pidin parin kuukauden tauon vain tajuten, että mä vaan tarvitsen ne silmiini. Juurikaan muuten en meikkaa, joten ne on ne mun pelastukseni kiireisiin aamuihin. Huoltoaika on myös sitä ihan yksinaikaa, jolloin ei tarvitse olla valmiina täyttämään aina jonkin lapsen tarpeita. Tän lisäksi mä ajattelin alkaa herättelemään taas hölkkäharrastusta ja alkaa käydä ihan itsekseni pari kertaa viikossa juoksulenkillä. Ottaa siitä sen yhden minä-hetken, joko luureista musaa huudattaen, tai sitten kuunnellen vaan luonnonääniä.


Myös ihan se simppeli ajatus jokaiseen arkipäivään, että mä kyllä riitän, vaikken joka päivä viitsisikään tehdä kaikkea mitä pitäisi, vaan välillä on ihan jees vaan istahtaa keskelle lasten leikkejä kahvikupposen kanssa, auttaa jaksamaan tässä hullunmyllyssä!

Ja se parisuhde. Siihen pitäisi nyt taas alkaa panostamaan hieman enemmän, kun pikkuvauva-arkikin alkaa tasaantumaan! Haluisitteko kuulla tässä lähiaikoina vaikka vähän parisuhdejuttuja? Niitä on usein toivottu, mutten ole aikoihin kirjoittanut, mitä meidän parisuhteelle kuuluu, tai kuinka se reagoi raskaus- ja vauva-aikaan.

Ihanaa ja energistä alkanutta viikkoa! 💕