keskiviikko 24. tammikuuta 2018

Lasten ruokailusta

Huomasin luvanneeni aiemmassa ruokailuaiheisessa postauksessa sitä meidän kuuden viikon kiertävää ruokalistaa myös tänne blogin puolelle. Tulossa on, kunhan saan sen puhtaaksi kirjoitettua. Vai olisiko kuvat käsinkirjoitetusta listasta paha? 

Ruoka ja ruuanlaitto on mun yksi intohimoni. Rakastan ruokaa ja kokkailua. On huippua keksiä tai löytää jokin uusi herkkuresepti, joka parhaimmillaan nousee koko porukan suosikiksi. Ruoka ei ole itselleni tai kenellekään muullekaan meillä polttoainetta, vaan sen on ensisijaisesti oltava hyvää. Toki terveellistä ja ravitsevaakin, mutta maku on silti itselleni se ykkösjuttu.


Lasten myötä olen laittanut meidän syömisen aika kovaan syyniin ja remonttiin. Nyt viime aikoina on tuntunut, että olen viimein tyytyväinen siihen, millaista ruokaa lasten ja meidän aikuisten lautasilta löytyy. Tämän lisäksi olen yrittänyt saada ruokalaskuja kohtuulliseksi, tinkimättä kuitenkaan ruuan laadusta. Selvää tietysti, on että laadukas ja hyvä ruoka maksaa. Ollaan valmiita siitä maksamaankin, mutta sopivissa rajoissa.

Suola, sokeri ja lisäaineet ovat niitä, joita kaikkein eniten vahtaan ruuassa. Itselleni valitsen kyllä usein sen makeutusaineilla kyllästetyn kokiksen, mutta lapsille tarjoillaan ehdottomasti vain sokerilimsoja niissä tilanteissa, kun niitä annetaan. Harvemmin, sillä useimmiten lapset saavat lasiinsa kivennäisvesiä. Suolan kanssa olen edelleen varovainen, vaikka isot lapset aika isoja ovatkin. Suolaa en lisää edelleenkään heidän ruokiinsa, eikä meillä käytetä valmisruokia juuri koskaan. Valmisruuistakin valitsen ne paremmat vaihtoehdot, nyt on kuitenkin niin kivasti helppoja ja terveellisiäkin vaihtoehtoja tarjolla. 

Piilosokeria meillä ei käytetä. Lapset eivät syö muroja, valmispuuroja tai makujogurtteja. Heille tarjoillaan vaan harvoin mehuja tai kaupan smoothieta. Piilosokeri alkaa olla itselle jo niin tuttu juttu, ettei sen välttely tai paremmilla vaihtoehdoilla korvaaminen tunnu enää yhtään hankalalta. Välillä tietysti herkutellaan ja lapset saavay valita kaupasta valmisjogun ja pillimehun. Mutta ne on herkkuja, eikä niitä rinnasteta arkiruokailuun.

Kasvisruokia aloin tuoda meidän ruokalistoille enemmän reilu vuosi sitten ja vähensin reilulla kädellä niin meidän vanhempien kuin lastenkin saamia eläinkunnan proteiineja. Tämä muutos ruokavaliossa oli ehkä vaikein, sillä omaan päähän oli niin juurtunut se ajattelu, että ruoka rakennetaan aina jonkin lihan ympärille. Paitsi, että kasvisruoka on kasvattanut rutkasti lasten syömien kasvisten ja vihannesten määrää, on se myös vähentänyt paljon lihansyöntiä. 

Syödään kokolailla puhtaasti. Ruokakermana käytän kuohukermaa, ateriakastikkeita tai mausteseoksia meillä on hyvin harvoin ja makua tulee ennemmin mausteista ja yrteistä. Juustot ovat ainakin itselleni tällä hetkellä se isoin pahe syömisessä ja ruuanlaitossa, mutta niistä en ihan hevillä luovukaan. 

Kasviksia syödään lähes joka ruualla. Mitään stressiä siitä ei kuitenkaan tule otettua ja vaikkei joka ruualla vihanneksia tulisikaan, täyttyy lasten kohdalla aika helposti se suositus kuudesta kourallisesta marjoja, hedelmiä, vihanneksia ja kasviksia. Valmistetaan usein smoothieta, marja- ja hedelmärahkoja ja dippilautasia. näillä saa jo aika hyvin edistettyä riittävää vihannesten saantia. 

Ja tietysti meillä myös herkutellaan. Leivotaan suurinpiirtein kerran viikkoon lasten kanssa jotain, mutta leivonnassakin yritän pitää sokerin määrän hallittuna. Parhaita ovat reseptit, joissa sokeri korvataan banaanilla tai hunajalla tai sitä muuten vaan tulee vähemmän. Karkkipäivää lapset viettävät kerran viikkoon ja myös me aikuiset pyritään tähän. Karkkipäivänä lapset saavat ostaa omat irtokarkkipussit, joihin valitsevat itse 5-8 karkkia vähän karkin koosta riippuen. Usein hintaa on 0,30 sentin molemmin puolin, eli karkkia tulee sellainen 40g. Määrä on ollut aika sopiva, eivätkä ole koskaan kinunneet enempää tai vaatineet lisää. Karkkipäivä on yleensä perjantaina ja lauantaina herkutellaan usein jäätelöllä, pannarilla, letuilla tai kahvipullalla. Arkeen ei meillä herkut kuulu, ei aikuisille eikä lapsille. Aikuiset meillä tästä välillä joustaa, mutta lapsilla ollaan pidetty tästä aika tiukasti kiinni. 





Toki kylässä on eri juttu. Katsotaan kyllä millaisia määriä lapset herkkuja syövät, mutta saavat he niitä syödä. Samalla tavalla kuin aikuisetkit. Usein heille kerrotaan jossian vaiheessa, että tämä on nyt sitten viimeinen keksi, ei enempää. Ja se on heille ihan ok. 

Mä en koe sokeria tai suolaa niin pahana jos ne tulevat selkeästi herkun muodossa. Piilosokeri- tai suola on niitä asioita, joita voisin vääntää varmaan hamaan tappiin saakka. En ole oikeastaan huolissani, että lapset saisivat liikaa sokeria karkista tai jäätelöstä, vaan enemmän siitä että sokeri tulisi jogurteista, mehuista ja muroista. Vertasin kerran kaupan frozen muroja ja muumikeksejä ja niiden ravintosisältö oli aikalailla identtinen. En antaisi lapsille aamiaiseksi muumikeksejä maidolla, joten ehdoton ei ovat myös nuo frozenmurotkin. 

Kaikista eniten ruokailussa haluan kasvattaa lapsia ennakkoluulottomiksi. Mikään ei ole pahaa, kaikkea pitää maistaa mutta kaikesta ei tarvitse pitää. Mitään ei ole pakko syödä loppuun, kannustetaan kyllä syömään useampikin annos, mutta jos stoppi tulee eikä ruoka vaan maistu, ei me pakoteta. 

Kiinnitetään erityistä huomiota ruokarytmiin ja siihen, ettei ateriaväli kasvaisi liian pitkäksi. Lapset kyllä huolehtii tästä itsekin, mutta seuraan myös itse sitä, ettei ruokaväli kasvaisi yli neljään tuntiin. Huomaan itsestänikin, että nälkäisenä kiukuttaa eikä mikään onnistu jos edellisestä ruuasta on kuusi tuntia. Jos se vaikuttaa näin aikuiseen, niin miten impulsiiviseen lapseen sitten? 

Uskon, että opit monipuoliseen ja laadukkaaseen ruokaan saadaan kotoa, joten koen tämän tosi tärkeäksi osaksi kasvatusta. Valmisruualla ja muroillakin kasvaa ihan varmasti yhtä hyviä lapsia, se ei tässä olekaan se pointti. Vaan samalla tavalla kun opetan lapsille arvostamiani käytöstapoja, haluan opettaa heidät arvostamaan myös laadukasta ruokaa ja sen tuomia terveyshyötyjä. Mä uskon, ettei huonolaatuisella ruualla kroppa voi millään tasolla hyvin. Ei lapsen eikä aikuisen. 

Nelivuotiaiden ruokapäiväkirja

Aamupala
MA Pari desiä talkmuruja, puoli desiä Bonnen sosetta ja desi maustamatonta jogurttia
TI Pari desiä talkmuruja, desi mehukeittoa, puolikas banaani

Lounas
MA Jauhelihakastiketta (n.1dl) ja spaghettia. Porkkana ja kurkkutikkuja
TI Broileripyöryköitä ja bataattimuusia

Välipala
MA Smoothie mansikasta, mustikasta, mustaherukasta ja maustamattomasta jogurtista, leipä juustolla ja kinkulla. 
TI Hedelmälautanen banaanista, omenasta, mandariinista ja kiiwistä. 

Päivällinen
MA Broileripyöryköitä, bataattimuusia, kukkakaalia ja vihersalaattia
TI Linssipata porkkanasta, perunasta ja kukkakaalista, fetaa ja tomaatteja. 

Iltapala
MA riisipuuroa, sokeria ja kanelia. Puolikas omena ja muutama viinirypäle.
TI kaksi ruisleipää juustolla ja kurkulla, purkki vauvan hedelmäsosetta

tiistai 23. tammikuuta 2018

Vauvan kevätherkut Reiman alesta !


Postaus sisältää mainoslinkkejä. Merkitty *

Talvi on vielä ihan kesken ja toivotaan, että jatkuukin vielä hetkisen. Talven keskeltä voi ja kannattaakin kuitenkin suunnata vähän katsettä jo alkavaan kevääseen, sillä alet ovat nyt kivasti käynnissä! Reimalla edellisten kausien vaatetta myydään nyt 20-40% alennuksella! Meidän lasten välikausi näyttää jo aika hyvältä, vähän kyllä jännäilen vielä isojen poikien kenkien kanssa, pitääkö taas ostaa uudet pieneksi menneiden tilalle. Mutta toivotaan ettei mitään kasvupyrähdystä tule.

Justus on keväällä varmasti jo kovasti maassa, joten kestävää ja laadukast avaatetta pitäisi löytyä. Suomen säässä moni materiaali toimii, mutta tälle kaudelle oma suosikkini on ehdottomasti Softshell. Vauvalle löytyy Reiman alesta ihana navy-sävyinen Avulias softshell-haalari* kokoja löytyy vielä kivasti ja samaa haalaria on myös pinkkinä! Vedenpitävyys tässä on jopa 8000mm, eli toimii tosi hyvin kosteassakin maassa. Kaveriksi kävisi tuo ihanan keväinen keltainen pipo*.


Windfleece on materiaalina varsinkin kesäulkoilun suosikkini, mutta toimii hienosti myös keväisillä kauppareissuilla. Vauvataaperolla haalari* on ehkä kätevin, vaikka takkikin on toki kiva. Toinen hyvä vaihtoehto kauppareissuihin on villahaalari*, jonka sitten voi tarpeen mukaan pukea myös kuori- tai softshellvaatteidenkin alle. 

Kuorivaatteista haalari toimii taaperoisella parhaiten, nopea pukea ja helppo päällä. Tuo keltainen väri Fangan haalarissa* on niin täydellinen kevääseen, että melkein voisin klikata sen Justukselle, vaikka hänellä kaksi haalaria jo kaapissa odotteleekin. Värejä on monia, mutta tuo keltainen on ehkä se täydellisin. Nauhapipo* kaveriksi ja varmasti pysyy taaperoinen lämpöisenä. 

Kengistä valitsisin nuo Patter Wash goret* ulkoiluun ja Knappe tennarit* kuivemmille keleille. Patterit odotteleekin Justusta kaapissa, kiva nähdä kuinka toimivat käytössä!

Tykkäättekö hyödyntää alennusmyynnit tulevien kausien ulkovaatteita miettiessä, vai tuleeko ostettua vasta tarpeeseen ja uusista mallistoista? Itse olen ihan täysin tarjoushaukka ja harvemmin tulee lasten ulkovaatetta ostettua täydellä hinnalla. Reiman alet kannattaa tsekata ihan tosissaan, tarjolla on nimittäin vaikka mitä hyvillä alehinnoilla!

maanantai 22. tammikuuta 2018

Helpon vauvan äiti ei saa valittaa

"Mitä sinä valitat. Vauvasi on helppo ja nukkuu hyvin. Itse halusit pitää kaksoset kotona, turhaa nyt valitat että väsyttää. Sinä et vaikeasta tiedä mitään, kun kaikki vauvasi ovat helppoja. Miettisit, miltä muista äideistä valituksesi tuntuu, joilla oikeasti on haastava tai vaikea vauva ja joilla oikeasti on univelkaa.."


Kommentti, joka oli viikonlopun aikana ilmestynyt blogiin. Onko olemassa leikisti-univelkaa? Jotain rajaa vauvan haastavuudessa, jonka jälkeen saa valittaa väsymystä tai uupumusta. Jotain rajaa, jonka jälkeen tietää riittävästi valittaakseen?

Mä ajattelen, että kaikki riippuu niin kovasti ihmisestä ja kokemusmaailmasta. Toinen äiti kokee tunnin päiväunia nukkuvan vauvan vähäuniseksi, toiselle tunti unta on jo paljon. Vauvat ovat erilaisia ja äidit erilaisia. Yksi kokee väsymystä, kun vauva nukkuu niin lyhyitä unia, ettei itse ehdi ottaa päiväunia, toisen syy väsymykseen on isommissa lapsissa, sairastelussa, parisuhteessa, rahassa, mielenterveydessä. 

Somen perusteella ei oikein voi kertoa, onko joku toinen pätevä sanomaan olevansa väsynyt. Helppo vauva ei poista sitä, etteikö voisi väsyttää. Helppo vauva voi olla myös haastava. Meillä on helppo vauva, joka ei vaan nuku öisin pitkiä aikoja. Tunnin pätkissä nukkuminen tekee minusta väsyneen. Vaikka vauva on helppo, mä olen ihan poikki. 

Tuntuu jotenkin todella julmalta, että joku toinen, sellainen joka ei edes elä meidän arkea, tunne meidän vauvaa tai tiedä meistä muutenkaan somea enempää, voi sanoa etten saisi valittaa. Että pitäisi olla jotenkin yliäiti, vaan koska vauvat nyt sattuvat jollain määritelmällä olevan meillä helppoja. Tai koska itse päätettiin pitää isot kotihoidossa. Pitäisikö se oma uupumus vaan piilottaa meikin alle ja hymyillä kuinka ihanaa ja auvoista on? 

Mä ajattelen, että positiivisuudella pääsee pitkälle. Ketä se auttaa, että ryven täällä blogissa tai somessani väsymyksessä, valitan kuinka rankkaa ja vaikeaa on? Jotenkin uskon, että kaikki tietävät vauva-ajan jollain tasolla olevan sitä. Kaikille annetaan vähän tai paljon haastetta ja vaikeutta. Tuskin kellään vauva- tai lapsiperhearki on pelkkiä kaksitoistatuntisia öitä ja vauvan hymyä. Vaikka väsyttää ja kyllästyttää, en usko että päivittäin siitä valittaminen ratkaisisi asiaa parempaan suuntaan, vaan saattaisi jopa huonontaa omaa oloa. Ei väsymys siitä mihinkään muuttuisi.

On helpompi olla positiivinen, nähdä ne pienet jutut ja iloita vaikka sitten vaan kuumasta kahvista ja ulkona satavasta lumesta. Mutta se, että paristi kertoo että väsyttää, eihän se tarkoita että se tunne on vaan sinä päivänä. Voihan se olla muulloinkin, muttei sitä nyt ole vaan tullut kuuluttaneeksi.

Mä en usko, että kukaan toinen voi tulla määrittelemään, minkä verran voi valittaa, tai mikä määrä on jotenkin lojaalia muita äitejä kohtaan. Tai että jollain määritelmällä vaikean vauvan äiti on ainoa, joka saa sanoa että väsyttää. Että on rankkaa, eikä jaksaisi. 

Se, että äiti on äidille susi tuntuu tässäkin asiassa olevan ihan totta. Varsinkin keskustelupalstoilla tulee aikamoinen lynkkaus jos edes sivuaa, että tietäisi jotain niiden "vaikeiden vauvojen" äitien kokemasta. Enkä kiellä, onhan se tietysti rankkaa, jos vauva ei ole nukkunut kymmeneen kuukauteen yli kolmea tuntia putkeen versus ettei vauva ole nukkunut sitä kolmeen kuukauteen. Mutta se kumpi niistä on rankempaa, on luultavasti ihan turha keskustelu. Jos vaikka vaan annetaan tukea, feel you, tsempit! Mitä siitä vertailusta tai rankkuusmittariin asettamisesta kukaan hyötyy.

Entäs jos annetaan jokaisen olla väsynyt ihan sen oman kokemuksen mukaan, ilman että verrataan vauvojen vaikeutta tai elämän haasteita sen enempää. Pus pus ja ihanaa maanantaita täältä kolmannen kahvikupin takaa! Toivottaa helpon vauvan äiti, joka helppoudesta huolimatta on tosi väsynyt ❤