sunnuntai 15. lokakuuta 2017

Britax Römer Kidfix leikki-ikäisellä


yhteistyössä JOLLYROOM

Nyt tulee kolmas osa lasten turvaistuimiin liittyen. Ensimmäinenhän löytyy täältä ja Justuksen turvaistuimesta kirjoitin vasta viime viikolla. Kaikki turvaistuimet on saatu Jollyroomilta ja tämäkin postaus on tehty kaupallisessa yhteistyössä heidän kanssaan. 

Isot pojat istuivat kumpainenkin Besafe izi combi isofix -istuimissa lähes nelivuotiaiksi. Kasperilla tuli istuimen painoraja vastaan viime talven lopulla, Rasmus mahtuisi painon perusteella vielä juuri ja juuri. Ahdasta alkoi kuitenkin tulla myös hänellä joten piti alkaa miettiä uusia istuimia. Myös pituusraja penkeissä täyttyi kesällä, kun kumpikin pojista oli jo yli 104cm. Nämä turvaistuinvalinnat on olleet mun mielestä vaikeimpia kaikissa lastentarvikehankinnoissa, ja näihin isojen istuimiinkin saatiin suttaantumaan tunteja vaikka kuinka paljon! 


Lopulta päädyttiin tähän Britax Römerin Kidfix II XP -istuimeen. Isoimmat vaikuttaneet syyt olivat isofix-kiinnitys, jalkojen välissä oleva turvavyönkiinnitin, jonka ansiosta istuin on nelipistevyökiinnitteinen, korkeat sivutömäyssuojat ja istuimen ympäri kulkeva muovituki. Kolme ensimmäistä syytä on varmastikin aika selviä, neljäs tarvinnee vähän selvennystä. Meillä oli keväällä isoilla pojilla toiset istuimet, joiden styroksisten reunasuojien ympärillä ei kulkenut muovisia tukia. Se mahdollistikin sen, että nojatessa istuimeen, styroksi osa otti herkästi osumaa. Toisesta istuimesta pään sivusuoja halkesikin jo, joten istuinhan on sitten käyttökelvoton. Tässä Kidfixissä tuota mahdollisuutta ei ole, sillä nuo valkoiset muoviosat menevät tosiaan styroksien ympärillä.


Nelipistevöiden ansiosta istuin tuntuu turvallisemmalta, kuin perus turvavyöistuin. Tuo haararemmi asettaa myös vyön juuri optimaaliselle korkeudelle, eikä lapsi pääse tahtomattaan tai tahallisesti valumaan vöiden ali. Penkin pehmusteet ovat mukavan pehmeät ja selkänoja hieman kalteva taaksepäin, joten nukahtaessakin lapsi saa niskalle hyvän tuen. Korkeussäätöä on ihan valtavasti, eikä pituusrajat ihan hetkessä tulekaan vastaan! Kankaat irtoavat helposti ja ne voi pestä, tämä ominaisuus on näillä kurakeleillä kyllä ihan huippu!

Tämä istuin on yksi turvallisimmista turvavyöistuimista markkinoilla. Syy on paitsi tuon haararemmin, myös tuon XP-PAD turvavyönohjaimen olkapäällä. Sen avulla turvavyö tulee juuri oikealle korkeudelle lapsen hartialle ja se ohjaa pois jopa 30% kaulan alueelle kohdistuvista voimista etutörmäyksessä (lähde BRITAX testit 2013). Istuin on asennettavissa joko isofixeillä tai turvavyöllä. Riippuen millainen kiinnitysjärjestelmä autosta löytyy.


Muotoilu sopii hyvin kasvavalle lapselle ja meillä ainakin lapset viihtyvät istuimissaan hyvin. Selkänoja on V-kirjaimen muotoinen, eli se levenee ylöspäin. Näin isompikin lapsi mahtuu penkkiin pitkään. Alkuun mietittiin kuinka nämä istuimet tulisi mahtumaan vierekkäin, meillähän Justus on yhdellä reunapaikalla ja pojat vierekkäin keski- ja toisella reunapaikalla. Vaikka autoss aonneksi olisi mahdollisuus laittaa toinen pojista vielä kolmanteen riviin, halusin että kaikki lapset mahtuisivat myös tähän keskimmäiselle riville. Istuimet ovat kiinni toisissaan, mutta ne mahtuvat! Toki tämä ei olisi mahdollista normaalileveässä autossa, vaan mahtuakseen penkit tarvitsevat kaksi täysleveää penkkiä vierekkäin, eli käytännössä tila-auton. (Meillä Volkswagen Touran 7-paikkaisena)

Me ollaan oltu kaikki tosi tyytyväisiä. Lapset toki ovat avainasemassa, hehän näissä istuvat, ja kumpainenkin on sanonut penkin tuntuvan mukavalta. Meille vanhemmille taas turvallisuuden lisäksi näkyy tuo toimivuus, joka tämän istuimen kohdalla näkyy eniten ehkä siinä, että vaikka penkki leveä onkin, saa turvavyöt helposti klikkailtua kiinni. Penkkien väliin jää kuitenkin se viisitoista senttiä. Eli vaikka istuin on ylhäältä tosi leveä, on se alhaalta riittävän kapea. 

torstai 12. lokakuuta 2017

Vauvan oma nurkka

Mä tossa yksi ilta hoksasin, etten ole blogissa julkaissut vauvan nukkumisnurkan kuvia lainkaan! Ylipäätään unijutuista on jäänyt kirjoittamatta ihan täysin. Jotkut ehkä muistaa, että tuplien ollessa vauvoja, he muuttivat omaan huoneeseensa nukkumaan kolmikuisina. Silloin mä en osannut heidän ääntelyssään nukkua yhtään vaan heräilin pienimpäänkin ääneen. Nyt mä en voisi kuvitella, että vauva nukkuisi yksin tai edes kolmisin isojen kanssa.

Justus nukkui aluksi moseksenkorissa meidän huoneen nurkassa. Pari kuisena siirrettiin hänet pinnasänkyyn, kun kori tuntui käyvän ahtaaksi. Vaikka Justus useimmiten nukkuukin sänkyssään, vetelee hän välillä myös unia mun kainalossa. Ei oikeastaan koskaan koko yötä, lukuunottamatta niitä muutamia ekoja öitä. Mutta joka yöstä hän tunnista viiteen tuntiin nukkuu mun vieressä. Vähän riippuen siitä, missä vaiheessa syö ja nukahdanko itse häntä syöttäessä.


Meillä on hyvin nukkuva vauva. Tai siis nyt tuntuisi mieli sanoa oli, sillä viime yöt on olleet ihan mahdotonta hulinointia, eikä hyvin nukkuvasta vauvasta ole tietoakaan. Mä kuitenkin toivon, että tämä on äkkiä ohi menävä vaihe, flunssaa, hampaita, hulinoita, sejasama, kunhan tää on vaan vaihe. Eli puhutaan siis hyvin nukkuvasta vauvasta!

Justuksen kanssa on pidetty tiukasti kiinni yön ja päivän eroista, jonka mä uskon auttaneen uniinkin. Öisin ei seurustella tai vaihdella vaippoja, vaan syödään jatketaan unia. Öisin Justus nukahtaa useimmiten tissille, tosin monesti vähän hätkähtää hereille kun häntä siirretään omaan sänkyyn. Useimmiten Justus syö 1-2 kertaa, joista toinen on myöhään aamuyöllä. Nyt tosiaan viime päivät onkin herännyt 4-8 kertaa, mutta ei siitä ainakaan vielä sen enempää. Hän käy yöunille kahdeksan ja yhdeksän välillä ja heräilee uuteen aamuun kuuden ja kahdeksan välillä. Jos kuudelta, aloittelee hän ekoja päiväunia jo kahdeksan jälkeen. 

Justuksen sänky on meidän sängyn päädyssä ja se on tuntunut nyt aika sopivalta etäisyydeltä. Enää en tosiaan häiriinny vauvan ääntelystä, tosin Justus onkin muutenkin rauhallisempi nukkuja kuin isot pojat. Nyt on tuntunut tärkeältä pitää hänet lähellä, sillä välillä yöllä tulee vaan tarve käydä kurkistamassa häntä ja kuuntelemassa hengitystään. Helpoin olisi pitää hänet sivuvaunussa mun vieressä, tuo lyhytkin matka omalta sängyn reunalta Justuksen sängylle tuntuu nimittäin hurjan pitkältä unen pöpperössä tallattuna. Meidän huoneessa vaan ei ole oikein mahdollista sijoittaa sänkyä mun viereen, joten ollaan tyydytty tähän.


Ekasta tukkoisuudestaan/nuhastaan alkaen Justus on nukkunut sängyn pääty nostettuna. Tämä on ollut mun mielestä hyvä ratkaisu myös siksi, että Justus puklaili alkuun paljon. Jotenkin helpotti omaa mielenrauhaa tietää, ettei hän ollut täysmakaavassa asennossa nukkuessaan. Nytkun taas on jokin pikkuflunssa menossa, on päätyä nostettu yhdellä palikalla lisää. Noita palikoita on siis kolme ja niitä voi pitää yhdessä tai erikseen. Ihan superloistava keksintö!

Justuksen sänky on sama, joka Rasmuksella oli vauvana, välissä siinä on nukkunut lasten serkku ja nyt se on tehnyt taas paluun meille. Taattua Ikea-laatua. Vähän reunoissa on serkku-tytön hampaanjälkiä, mutta eihän se menoa haittaa! Reunapehmusteena on Ikeaa myös, toi pehmuste onkin kätevä, sillä se on yhdistetty pohjakankaalla. Eli alla on kangas, joka yhdistää reunapehmusteen alareunat yhteen. Patjana on Lastentarvikkeesta ostettu Trold ja Emman kosteussuojan päällä vielä Ikean petari. Lakanoissa oon suosinut aina niitä Ikean kuminauhareunallisia lakanoita, ne on vaan niin mahdottoman toimivia ja helppoja! Käytetään niitä myös omassa sängyssä. 



Tutti. Jepjep, meillä syödään tuttia. Onneksi. Annoin tutin Justukselle ekaa kertaa jo synnärillä kun imemisen tarve oli niin mahdoton ja mun oli vaan saatava pari tuntia unta itsekin. Se ei onneksi häirinnyt imuotetta ja imetystä ja nyt tutti onkin aika ehdoton apulainen nukkumaankäydessä. Jossain vaiheessa se pullahtaa ulos suusta, mutta nukahtaessa Justus tykkää sitä lutkuttaa. Toinen tärkeä apulainen nukahtamisessa on rätti, mitä enemmän se haisee maidolta sen parempi. Monesti Justus nyhjää sen kanssa, hinkkaa naamaansa siihen ja vetää sen naamalleen. Se kai tuo hänelle turvaa 💕

maanantai 9. lokakuuta 2017

Luovuttaisinko maitoani?

Mun äidinmaidonluovutus päättyi aika tasan kuukausi sitten. Tarkemmin en olekaan luovuttamisistani täällä kertonut, mutta nyt ajattelin omistaa kokonaisen postauksen sille. Olihan tuo kaikenkaikkiaan lähes neljän kuukauden matka ja varsin tärkeä sellainen 💕





Mun siskoni luovutti omaa maitoaan pari vuotta sitten omasta vauvastaan. Mä muistan jo silloin sanoneeni hänelle, etten luultavasti itse jaksaisi tai ehtisi, vaikka kuinka tärkeää tuo luovuttaminen onkin. Siskoni mainitsi äidinmaidonluovutuksen paristi Justuksenkin odotusaikana ja mä kuittasin sen aina sillä, etten jaksa taas lähteä siihen pumppausrumbaan. Isojen poikien imetyshän kariutui osittain juuri siihen. Kun en vaan jaksanut enää pumpata imetysten perään.

Justuksen imetys on ollut mulle tosi tärkeää, eniten ehkä juuri tuon kaksosten epäonnistuneen imetyskokemuksen vuoksi. Mä halusin onnistua imetyksessä edes tämän yhden kerran. Jotenkin olin itse muodostanut siitä jonkinasteisen äitiyden mittarin. Yleisesti ottaen en ajattele, että imetys millään tavalla mittaa äitiyttä. En mä ajattele toisten äitien kohdalla, että joku olisi parempi tai huonompi riippuen tavasta tarjota vauvalleen ravinto. Mutta itseäni mä arvotin sillä, saisinko imetystä onnistumaan. Sitä en tiedä oliko se järkevää, ei ehkä, olihan se alkuun aikamoinen stressinaihe. Mutta toisaalta hyvä niin, koska tuon pakottavan imetystarpeen vuoksi mä myös osittain koen, että imetys lähti hyvin käyntiin. Tuon pakottavan tarpeen vuoksi Justus käytännössä asui alkuun tissillä ja tuon tarpeen vuoksi mä imetin alkuun, vaikka sattui ja toinen nänni oli ihan verillä. Mutta siitä se lähti.

Eka kuukausi olikin meidän kohdalla vielä ihan harjoittelua. Maidon noustua se tuli suihkuten ja Justuksella oli selvästi haasteita ehtiä syödä sitä. Rintakumin kanssa suihkuaminen oli vähäisempää, mutta silläkin maito tuli kumista yli. Mä aloin pumpata etumaitoja pois toisesta toisesta tissistä, jotta vauvan olisi helpompi syödä. Tää olikin tosi hyvä keino. Sain kasvatettua meidän pakastimen maitovarastoja ja Justus sai syödä hotkimatta ja rauhassa. Huomasin, että maitomäärät alkoivat nousta, Justus nimittäin alkoi tyytyä vain yhteen tissiin. Pikkuhiljaa suihkuaminenkin väheni, tai Justus tottui siihen. 

Kun Justus oli reilun kuukauden, mulla oli tapana pumpata yhdestä tissistä etumaito pois ja antaa vauvan vasta sitten syödä. Vauvan syötyä tyhjensin toisenkin tissin pumppaamalla. Aloin miettiä, että jos kerran pumppailen tässä joka tapauksessa ja meidän pakastin on jo nyt ääriään myöten täynnä, pitäisiköhän tätä luovuttaa enemmän tarvitseville. Olin jo huomannut, ettei pumppaaminen ihan mahdottomasti vienyt edes aikaa, tai veihän se jonkin verran, mutta jos joka tapauksessa pumppaan, niin miksi en tekisi sitä luovutusohjeiden mukaan.

Justus oli kuusiviikkoinen kun soitin Päijät- Hämeen keskussairaalan äidinmaitokeskukseen ja tiedustelin mahdollisuutta ruveta luovuttajaksi. Sovittiin sairaanhoitajan kanssa, että tulisin seuraavana maanantaina käymään, saisin lainaan pumpun ja maitopulloja ja mun maitoni ja vereni testattaisiin. Maidon puhtaus tarkistettiin ja mun verestä tarkistettiin ettei mulla olisi mitään luovutusta estäviä sairauksia. Mitään ei löytynyt ja maitokin oli laadultaan hyvää. Luovutus alkoi.

Lahdessa luovutus on tehty helpoksi, ja pumpatut maidot voi kotona pakastaa ja maitoauto hakee ne 1-4 viikon välein kotoa. Mä sovin maitonoudot sen mukaan, miten luovutuspulloja riitti. Alkuun maitoa tuli 2dl vuorokaudessa ylimääräistä, mutta jo parin viikon luovutuksen jälkeen huomasin pumppailevani helpostikin viittä desiä. Sähkökäyttöinen pumppu seisoi olkkarin nurkassa koko tuon neljän kuukauden ajan. Pumppasin yhden tissin aina aamulla ennen Justuksen heräämistä ja toisen tissin alkuillasta. Varmistin aina, että vauva sai omansa ennen kuin pumppasin maitoa pois. Yleensä vaihtelin tissejä joita pumppasin. JOs olin syöttänyt Justusta oikeasta ennen ekaa pumppausta, pumppasin vasenta ja annoin Justukselle taas oikeasta hänen herättyä. Päivän aikana säästelin sitä pumpattua tissiä, enkä syöttänyt siitä kuin kerran, jotta se olisi taas täynnä maitoa iltapumppauksella. Ja joo, olihan mulla hieman lehmäfiilis, mutta yritin muistaa aina sen olon tullessa, kuinka tärkeää työtä tein. Tarjosin parasta ravintoa paitsi omalle vauvalle, mutta luovutin sitä myös toisille. Jotenkin tämä oli myös eheyttävä kokemus sen kaksosten epäonnistuneen imetyskokemuksen jälkeen.

Tää tekniikka toimi kivasti. Kertaakaan mulla ei ollut sellainen olo, että Justus jäisi ilman. Hän kyllä piti puolensa ja koska kasvu oli niin huikeaa, ei oikein ollut syytä lopettaa luovuttamista. Varmasti jos Justuksen paino ei olisi noussut normaalisti, olisi ollut pakko miettiä muita vaihtoehtoja. 

Maidonluovutuksessa työläimmäksi koin sen puhtaudesta huolehtimisen ja pumpun sterilisoinnin. Omaa vauvaa imettäessä ei tule pestyä tissiä ja käsiä aina imetysten välissä, mutta maitoa luovuttaess aoli tärkeää tehdä pumppaukset aina puhtain käsin ja puhtaasta rinnasta. Pullot joihin pumpattiin tulivat valmiiksi steriileissä pusseissa, mutta pumppausvälineet mun piti itse keitellä säännöllisesti. Alkuun tääkin oli kauhean työlästä, mutta lopulta loin systeemin, että käytin yhtä pumppusuutinta aina päivän, huuhtelin sitä vaan pumppausten välissä. Mulla oli neljä settiä joita kierrätin. Eli neljän päivän välein keitin kaikki pumppusetit ja ne olivat sitten aina tarpeen mukaan käytettävissä. 



Tälleen luettuna, maidonluovutus voi kuulostaa kauhean rankalta. Mutta ei se tosiaan ollut. PUmppauksissa meni ehkä se 10 min kerraööaan, sillä tuo sähköpumppu oli ihan supertehokas. Luovutetusta maidosta makettu korvauskin kannustaa luovuttamiseen, tai ainakin siihen, että sen eteen voi nähdä vähän vaivaa. Isoin palkinto luovuttamisessa tietysti on, että näin saadaan tuota valkoista kultaa niille kaikkein pienimmille vauvoille, joiden oman äidin maito ei ehkä ole vielä noussut tai sitä ei muista syistä ole. Niinä päivinä, kun en olisi jaksanut, mietin niitä keskoskaapeissa olevia pieniä ihmisentaimia. Niille tuo mun maitoni oli ihan lottovoitto. Sen avulla he vahvistuisi ja pääsisi pois niistä kaapeista. Jos mä pystyn, niin miksipä ei?

Nyt tuo neljä kuukautta maidon luovuttamista on jo takanapäin ja mä olen tosi ylpeä itsestäni, että lähdin siihen. En asettanut itselleni mitän odotuksia, pumppaan sen mitä pumppaan ja niin kauan kuin pumppaan. Lopulta pumppasinkin lähes neljä kuukautta, aina siihen saakka kun Justus täytti viisikuukautta. Kaikkiaan mun maitoja annettiin pikkukeskosille 35kg, eli 35 litraa. Se on muuten ihan pirusti maitoa se!

Korvaus, jonka tuosta työstä sain, meni uusiin imetysvaatteisiin ja meidän olohuoneen divaaniin. Tuntui kivalta hankkia jotain ihan koskreettista, tuossa divaanissa loikoillessa mä aina muistan, että se on maksettu mun tissimaidolla. Ha! :D

Postauksen otsikkoon ei voi muuta sanoa kuin että luovuta! Kokeile! Eihän se ota jos ei annakaan. Useimmiten maitomääriä saa kasvatettua aika helposti pumppaamalla. Juuri viime viikolla törmäsin uutiseen, jonka mukaan Jyväskylässä on pula äidinmaidosta. Eli jos ole jyväskyläläinen pikkuvauvan äiti, entäs jos luovuttaisitkin maitojasi äidinmaitokeskukselle? Tai jos et itse pysty, vinkkaa kavereillesi tästä! Ehkä joku pystyy, ja saadaan niille pienille sinne teho-osastolle luonnonomaa superfoodia! Luovuttamisen voi aloittaa, jos omasta synnytyksestä on kulunut alle kaksi kuukautta. Eli vauvan ensipäivinä tätä ei tarvitse päättää.

Laitetaanko hyvä kiertämään?